Aitoluterilaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aitoluterilaiset ovat luterilaisuuden alkuvaiheessa syntynyt ryhmittymä. Heitä kutsutaan joskus gneesioluterilaisiksi. Sana gnesios tarkoittaa suomeksi aitoa. Nimitys tuli siitä, kun ryhmittymä katsoi edustavansa Martti Lutherin kuoltua hänen aitoa oppiaan. Aitoluterilaisilla oli yliopisto Jenassa.lähde?

Liikkeen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Augsburgin uskonrauha vuonna 1555 jakoi luterilaisuuden kahtia. Osa teologeista vastusti kiivasti Philipp Melanchthonia ja väliaikaisia teologisia tunnustuksia. Aitoluterilaisten johtohahmoksi nousi Wittenbergin yliopiston heprean professori Matthias Flacius, joka sai tukea Lutherin vanhalta työtoverilta Nikolaus von Amsdorfilta. Flacius siirtyi Magdeburgiin josta tuli aitoluterilaisuuden keskus.[1]

Aitoluterilaiset syyttivät Melanchtonin kannattajia eli filippistejä siitä että nämä olivat pettäneet Lutherin opetukset hyvistä teoista ja ihmisen vapaasta tahdosta. Syytöksistä kehittyi useita katkeria riitoja luterilaisten kesken, ja ne saatiin sovittua vasta Yksimielisyyden ohjeessa vuonna 1577.[2] Aitoluterilaiset vastustivat vahvasti myös kryptokalvinisteja, jotka edustivat Jean Calvinin näkemystä kasteesta. Aitoluterilaiset syyttivät myös filippistien olevan oikeasti kryptokalvinisteja. Luterilaisuuden sisäiset riidat loppuivat pitkälti Yksimielisyyden ohjeen myötä ja aitoluterilaisuus hävisi hiljalleen.[3]

Oppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1556 Eisenachin synodissa aitoluterilaiset jakaantuivat kahtia ja suurin osa liittyi filippisteihin. Kyseisessä kokouksessa hyväksyttiin lain kolmas käyttö yksimielisyyden ohjeeseen. Poach ei hyväksynyt lain kolmatta käyttöä ja lausui: "Hyviin tekoihin ei lakia ensinkään tarvita ainoastaan usko välimieheen, Kristukseen, on välttämätön sekä vanhurskaudeksi että hyvien tekojen syntymiseksi". Esimerkiksi L. Hakolan tutkimus "Usus legis" on todennut vähemmistöön jääneen aitoluterilaisuuden edustaneen lain kolmannesta käytöstä Lutherin käsityksiä. Myöhemmin aitoluterilaiset ja filippistit kiistelivät myös synergismistä, eli siitä, kuuluuko ihmisen tehdä yhteistyötä Jumalan kanssa pelastuakseen. Aitoluterilaiset joutuivat myös väittelyihin ehtoollisesta erityisesti kryptokalvinistien kanssa.

Liikkeen teologeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aitoluterilaisia teologeja olivat: Nikolaus von Amsdorf, Johann Wigand, Nikolaus Gallus, Matthaus Judex, Joachim Mörlin, Hesshus Tilemann, Johann Timan, Joachim Westphal, Aegidius Hunnius, Anton Otto, Andreas Poach ja Erasmus Sarcerius.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gassmann, Günther & Hendrix, Scott: Johdatus luterilaiseen tunnustukseen. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-122-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gassmann & Hendrix 2005, 41.
  2. Gassmann & Hendrix 2005, 42.
  3. Gassmann & Hendrix 2005, 62–63.