Aino Kuusinen
Aino Maria Kuusinen (ent. Sarola, o.s. Turtiainen, ven. Айно Андреевна («Ингрид») Куусинен; 5. maaliskuuta 1886 Savonranta[1] – 1. syyskuuta 1970) oli suomalainen kommunisti, joka työskenteli Kominternin palveluksessa ympäri maailmaa 1930-luvulla, joutui sittemmin vuosiksi gulagiin ja vapauduttuaan pakeni länteen. Aino Kuusinen oli Otto Wille Kuusisen toinen vaimo.
Aino Kuusinen oli koulutukseltaan sairaanhoitaja. Hän kävi neljä vuotta kestäneen oppijakson Helsingin kirurgisen sairaalan sairaanhoitajaopistossa. Valmistuttuaan Kuusinen meni 9. heinäkuuta 1909 naimisiin rautatiehallituksessa insinöörinä toimineen Leo Sarolan kanssa.
Aino Kuusinen tapasi Otto Wille Kuusisen ensimmäisen kerran syksyllä 1919 Helsingin Tapanilassa, jossa hän silloin miehensä kanssa asui. Kuusinen oli tuolloin salaa Suomessa ja hänen ystävänsä majoittivat hänet muutamaksi yöksi Leo ja Aino Sarolan luokse. Kuusinen poistui Suomesta kevättalvella 1920 Ruotsiin, missä asui jonkin aikaa ja josta hän alkoi lähetellä kirjeitä Ainolle.
Kuusinen muutti vuonna 1922 Neuvostoliittoon, jossa hän työskenteli Kominternin eri tehtävissä, kunnes siirtyi sotilastiedustelu GRU:n palvelukseen. Vuosina 1930–1933 salanimeä toveri Morton käyttänyt Kuusinen oleskeli Kominternin valtuutettuna Yhdysvalloissa.[2]
Yhdysvalloista Aino Kuusinen siirtyi Japaniin, jossa hän muun muassa tutustui saksalaisen Frankfurter Zeitungin kirjeenvaihtajaan, myöhemmin vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi teloitettuun Richard Sorgeen. Japanista Kuusinen kutsuttiin Moskovaan, jossa hänet vangittiin uudenvuodenpäivänä 1938. Josif Stalinin kuoltua Aino Kuusinen vapautettiin vuonna 1955 ja hänelle langetetut tuomiot mitätöitiin. Seuraavat vuodet hän vietti Moskovassa syvästi katkeroituneena entiseen aviomieheensä Otto Wille Kuusiseen, joka ei ollut tehnyt mitään hänen vapauttamisekseen. Vuonna 1965 Aino Kuusinen matkusti Suomeen ja täältä edelleen Italiaan, jossa hän kirjoitti muistelmansa määräten ne julkaistavaksi vasta kuolemansa jälkeen.[3]
Läntisessä maailmassa herätti suurta huomiota, että Aino Kuusinen oli ensimmäinen korkea-arvoisen neuvostojohtajan länteen loikannut lähiomainen. Seuraava vastaavanlainen tapaus oli Stalinin tyttären Svetlana Allilujevan loikkaus Intian kautta Yhdysvaltoihin keväällä 1967.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kuusinen, Aino: Jumala syöksee enkelinsä: Muistelmat vuosilta 1919–1965. (Der Gott stürzt seine Engel: Memoiren 1917–1965.) Saksankielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Aaro A. Vuoristo. Jälkilause: Wolfgang Leonhard. Helsinki: Otava, 1972.
- Лурье, Вячеслав Михайлович – Кочик, Валерий Яковлевич: ГРУ: дела и люди (Россия в лицах). Олма-Пресс, 2003. ISBN 5-7654-1499-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Aino Kuusisen paikallisjuuret löytyvät Savonrannalta. Savonranta 2/2013, s. 12–14.
- ↑ Lebedeva–Rentola–Saarela (toim.): Kallis toveri Stalin, s. 506. (Edita 2002.)
- ↑ Jumala syöksee enkelinsä -teoksen esittelyteksti.
- ↑ Aino Kuusinen: Jumala syöksee enkelinsä, s. 351.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Day, Peter: Love in a Cold War climate (Arkistoitu – Internet Archive) The National Interest. 1.6.1995. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||
