Aino Aalto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aino Aalto.

Aino Maria Marsio-Aalto (o.s. Marsio, vuoteen 1906 Mandelin; 25. tammikuuta 1894 Helsinki13. tammikuuta 1949 Helsinki) oli suomalainen arkkitehti ja muotoilija. Hän oli Alvar Aallon ensimmäinen puoliso. Aino Aalto työskenteli miehensä arkkitehtitoimistossa ja suunnitteli, paitsi hänen kanssaan, myös yksin muun muassa rakennuksia, huonekaluja ja sisustuksia. Hän muotoili muun muassa keramiikkaa, lasia, valaisimia, painokankaita ja uniikkitekstiilejä. Aino Aalto oli toimitusjohtajana miehensä sekä Nils-Gustav Hahlin ja Maire Gullichsenin kanssa perustamassaan Artekissa vuosina 19411949.

Aino Aallon suunnittelemia sisustustusesineitä ja astioita on edelleen tuotannossa: Iittala valmistaa lasistoa ja Artekin valikoimissa on satulavyötuoli, yhdessä Alvar Aallon kanssa suunniteltu puolipyöreä pöytä, riippuvalaisin, nojatuoli ja jalkarahi sekä sohvia.

Aino ja Alvar Aallolle syntyi kaksi lasta, tytär Johanna (Alanen) ja poika Hamilkar Aalto. Aino Aalto menehtyi syöpään vuonna 1949.

Aino Aallon itsenäiset suunnitelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pöytyän vanha seurakuntatalo.
  • Yksityistaloja: Villa Flora, Alajärvi; Helmi Halonen O’Neilin talo, USA; Kesähuvila, Heinola[1]
  • Pöytyän seurakuntatalo (Aino Aallon lanko oli Pöytyällä kirkkoherrana)
  • Milanon Triennaali 1936, Suomen osaston näyttelyarkkitehtuuri. "Bölgeblick"- eli Aino Aalto -lasisto vuodelta 1932 sai Milanon Triennaalissa kultamitalin
  • Noormarkun lastentalo ja terveystalo

Arkkitehtitoimisto Alvar Aallon suunnitelmia, joihin Aino Aalto on osallistunut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1932 Aino Aalto -lasisarjaa valmistetaan edelleen.
  • muun muassa Toivakan, Anttolan, Pylkönmäen ja Viitasaaren kirkkojen restaurointi- ja muutostyöt[2]
  • Jyväskylän Työväenyhdistyksen talo
  • Paimion parantola ja asunnot
  • Lounais-Suomen Maalaistentalo, Turku (Aallot asuivat talossa jonkin aikaa)
  • Turun Sanomien toimitalo (toimitus, kirjapaino ja asuntoja)
  • Viipurin kirjasto
  • Villa Tammekann, Tartto
  • Pariisin maailmannäyttely 1937, Suomen paviljonki
  • Riihitien talo, Helsinki (Aaltojen koti ja toimisto)
  • Sisustuksia: Ravintola Savoy, Helsinki; Gullichsenin perheen asunnon sisustus, Helsinki
  • Sisustuksia Sunilan tehtaan konttoriin, kerhorakennuksiin ja asuntoihin, Kotka
  • New Yorkin maailmannäyttely 1939, Suomen paviljonki
  • Villa Mairea, Noormarkku
  • Pekolan asuinalue, Tampere
  • Sisustukset: Baker House, MIT:n opiskelija-asuntola sekä Poetry Room, Harwardin yliopiston kirjallisuustieteen laitoksen kirjasto, Boston
  • Kansaneläkelaitoksen päätoimitalo, Helsinki (toteutui vasta Aino Aallon kuoleman jälkeen, eri tontille kuin arkkitehtikilpailussa)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heporauta, Arne & Hipeli, Mia & Launonen, Marjaana & Mikonranta, Kaarina & Suominen-Kokkonen, Renja & Kinnunen, Ulla (toim.): Aino Aalto. Helsinki Jyväskylä: Alvar Aalto Säätiö, Alvar Aalto -museo, 2004. ISBN 952-5371-19-0.
  • Suomi-Fakta (WSOY, 2002)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heporauta ym., s. 60–66.
  2. Heporauta ym., s. 67–109.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suominen-Kokkonen, Renja: Marsio-Aalto, Aino (1894–1949). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 11.10.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tämä arkkitehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.