Aino (lehti)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aino oli Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema lehti. Lehti aloitti ilmestymisensä 26. syyskuuta 2009, ja se oli muodoltaan aikakauslehti.[1] Lehti ilmestyi verkossa ja kampuksilla jaettavana paperilehtenä. Lehden päätoimittajaksi valittiin helmikuussa 2017 Emilia Mäenmaa.[2] Hänen edeltäjiään ovat olleet Pauliina Suominen, Annaleena Kuronen, Anna Munsterhjelm, Johanna Mitjonen (vt.) ja Vappu Kaarenoja.[3]

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallitus esitti vuonna 2020, ettei opiskelijamediaa tehdä enää jatkossa eikä sille budjetoida rahaa. Ylioppilaskunnan edustajisto päätti lokakuussa 2020 lakkauttaa julkaisun esityksen mukaisesti. Päätostä edelsi vuoden mittainen toimitustauko.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Elina Järvinen: Kovissa aalloissa. Suomen Kuvalehti, 18.9.2009, nro 38, s. 60–61.
  2. Emilia Mäenmaa Ainon uudeksi päätoimittajaksi ja edustajiston valiokunnat vuodelle 2017 22.2.2017. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta. Arkistoitu 30.8.2018. Viitattu 29.8.2018.
  3. Millainen on sinun Ainosi tulevaisuus? 19.10.2012. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta. Arkistoitu 8.9.2013. Viitattu 5.2.2013.
  4. Ylioppilaslehti Aino halutaan lakkauttaa – edustajistoryhmä säilyttäisi julkaisun liittymällä Ylioppilaslehteen Journalisti. 23.9.2020. Arkistoitu 25.10.2020. Viitattu 25.9.2020.
Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.