Ainesidemos

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ainesidemos (m.kreik. Αἰνησίδημος, ensimmäinen vuosisata eaa.) oli antiikin kreikkalainen, myöhäishelleenisellä kaudella elänyt skeptikoiden koulukuntaan kuulunut filosofi ja pyrrhonismin perustaja.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainesidemos oli kotoisin Knossoksesta, Kreetalta, mutta eli ja opiskeli Aleksandriassa. Hänen opettajansa oli Herakleides (eri henkilö kuin peripateetikko Herakleides). Ainesidemos vaikutti hieman Ciceron jälkeen.[1]

Ainesidemos oli alun perin Platonin Akatemian jäsen Ateenassa. Akatemia oli skeptinen Arkesilaoksesta ainakin Karneadeehen asti. Ainesidemoksen aikoihin koulu oli kuitenkin jakaantunut useampiin kilpaileviin osiin, ja huomattavasti pehmentänyt skeptisismiään tai jopa hylännyt sen stoalaisten kanssa käytyjen väittelyiden seurauksena.[1]

Ainesidemos valitti, että tilanne oli mennyt niin pitkälle, että akatemialaiset olivat vain "stoalaisia konfliktissa stoalaisten kanssa". Tämän vuoksi hän erosi Akatemiasta ja perusti oman pyrrhonistisen skeptisismin koulukuntansa, niin kutsutun kolmannen skeptisen koulun. Hän nimesi koulunsa varhaisen skeptikon Pyrrhonin mukaan, ja pyrki elvyttämään tämän opetukset.[1]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainesidemoksen tiedetään kirjoittaneen seuraavat teokset:[2][3]

  • Pyrrhonistiset kirjoitukset (Pyrrhōneioi logoi)
  • Viisautta vastaan (Kata sofias)
  • Etsimisestä (Peri zētēseōs)
  • Hahmotelma pyrrhonismin alkeiksi (Pyrrhōneiai hypotypōseis)

Pyrrhonistiset kirjoitukset, joka oli kahdeksan kirjaa käsittänyt yhteenveto pyrrhonistisesta filosofiasta, oli Ainesidemoksen pääteos. Teos ei ole säilynyt nykyaikaan, mutta siitä tunnetaan Fotioksen tekemä yhteenveto. Ainesidemoksen filosofiset argumentit tunnetaan suhteellisen hyvin myös Sekstos Empeirikoksen ja Diogenes Laertioksen kautta. Diogeneella vaikuttaa vielä olleen Ainesidemoksen teos käytettävissään.[4]

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainesidemoksen filosofia koostui neljästä pääosasta, jotka olivat: syyt skeptisismiin ja epäilyyn, hyökkäys kausaliteettia ja totuutta vastaan, fyysinen teoria ja moraaliteoria. Näistä kaksi ensin mainittua ovat merkittävimmät. Syyt epäilyyn on annettu kymmenen "kielikuvan" muodossa:

  1. Eri eläimillä on erilaisia tapoja aistia;
  2. Samanlaisia eroja havaitaan yksittäisten ihmisten välillä;
  3. Jopa yhdellä ihmisellä aistien antamat tiedot ovat ristiriitaisia,
  4. ne vaihtelevat ajasta aikaan fyysisten muutosten myötä, ja
  5. paikallisten suhteiden mukaan;
  6. Kappaleet tunnetaan ainoastaan epäsuorasti ilman, kosteuden, yms. välityksellä,
  7. ja ne ovat jatkuvan värin, lämpötilan, koon ja liikkeen muutoksen tilassa;
  8. Kaikki aistimukset ovat suhteellisia ja vaikuttavat toinen toisiinsa;
  9. Saamamme vaikutukset tulevat vähemmän syviksi toiston ja tavan myötä; ja
  10. kaikki ihmiset kasvavat erilaisiin uskomuksiin, ja eri lakien ja sosiaalisten olosuhteiden alaisuuteen.

Totuus vaihtelee loputtomasti olosuhteiden myötä, eikä olosuhteiden aikaansaamaa vaikutusta voida edes mitata. Siksi ei ole olemassa mitään absoluuttista tietoa, sillä kaikilla ihmisillä on erilaiset asitimukset, ja jokainen järjestää ja ryhmittelee saamansa tiedon omilla keinoillaan. Näin muodostettu tieto on aina puhtaasti subjektiivista.

Toinen osa Ainesidemoksen töistä muodostuu hyökkäyksestä kausaliteetin teoriaa vastaan. Hän esitti lähes kaikki argumentit, jotka ovat nykyisen skeptisismin perustana. Syyllä ei ole itsenäistä olemassaoloa havaitsevan mielen ulkopuolella; sen pätevyys on ainoastaan ideaalisesta, tai kuten Immanuel Kant olisi sanonut, subjektiivista. On mahdoton kuvitella suhdetta syyn ja seurauksen välille. Jos nämä kaksi asiaa ovat eri asioita, ne ovat joko yhtäaikaisia tai toisiaan seuraavia. Jos ne ovat yhtäaikaisia, syy on seuraus ja seuraus on syy. Jos ne eivät ole yhtäaikaisia, syyn tulee edeltää seurausta, koska seuraus ei voi edeltää syytä, ja tällöin tulee olla olemassa hetki, jolloin syy ei ole vaikuttava eli oma itsensä. Tällaisilla argumenteilla hän päätyi skeptisyyden perustavanlaatuiseen periaatteeseen, syiden radikaalin ja universaalin vastustamiseen.

Päädyttyään tähän johtopäätökseen, hän saattoi sulattaa Herakleitoksen fyysisen teorian omaansa, niin kuin Sekstos Empeirikos on kuvannut teoksessaan Pyrrhonismin pääpiirteet. Myöntämällä, että ristiriidat ovat olemassa yhtäaikaisesti havaitsevalle subjektille, hän saattoi esittää, että ristiriitaiset ominaisuudet ovat yhtäaikaisia samassa objektissa.

Kun Ainesidemos oli näin poistanut syyn ja seurauksen ideat, hän jatkoi kaivamalla perustukset eettisten periaatteiden alta. Hän kielsi, että kuka tahansa voisi suunnata kohti hyvää, nautintoa tai onnellisuutta absoluuttisena, konkreettisena ideaalina. Hänelle kaikki teot ovat nautinnon ja kivun, hyvän ja pahan tuotteita. Eettisten yritysten päätöksenä on johtopäätös, että kaikki yritykset ovat turhia ja epäloogisia.

Tällaisen destruktiivisen skeptisismin keskeisimmät periaatteet ovat pysyneet samaana siitä saakka, kun ke kirkastuivat Ainesidemokselle, aina nykyajan kehittyneempiin skeptikoihin saakka.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Fieser, James & Dowden, Bradley (toim.): Aenesidemus The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 4.2.2011. (englanniksi)
  2. Diogenes Laertios (DL): Merkittävien filosofien elämät ja opit IX.78, IX.106, IX.116.
  3. Trowbridge, John: Skepticism and Pluralism. Ways of Living a Life of Awareness as Recommended by the Zhuangzi, s. 55-57. University of Hawaii at Manoa, 2004. Teoksen verkkoversio.
  4. De Vogel, Cornelia Johanna: Greek Philosophy: A Collection of Texts With Notes and Explanations, s. 218-219. Nide 3. Brill Archive, 1967. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fieser, James & Dowden, Bradley (toim.): Aenesidemus The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)