Ahvenanmaan historia
Ahvenanmaan historia alkoi, kun Ahvenanmaan muodostama maa-alue asutettiin noin 4200 eKr. Ahvenanmaan väestö kääntyi kristinuskoon 1000-luvun alussa. Ahvenanmaa oli osa Ruotsia vuoteen 1809, jolloin Suomi ja Ahvenanmaa Haminan rauhassa menivät Venäjälle. Venäjän aikana vuosina 1809–1917 rakennettiin Bomarsundin linnoitus ja perustettiin Maarianhamina. Kun Suomi julistautui itsenäiseksi 1917, ahvenanmaalaiset halusivat liittyä uudelleen Ruotsiin. Sen sijaan Ahvenanmaa saavutti rajoitetun autonomian osana Suomea vuonna 1922 Kansainliiton päätöksellä.
Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahvenanmaan korkeimmat kohdat, Saltvikissä sijaitsevat Orrdalsklint ja Långbergen, alkoivat kohota merestä noin 10 000 vuotta sitten. Syntynyt saaristo sai ensimmäiset asukkaansa kivikaudella Suomesta.[1] Saarten vanhimmat arkeologiset löydöt edustavat idästä levinnyttä kampakeraamista kulttuuria noin ajalta 4000 eaa. Noin 2500 eaa. Ahvenanmaalle saapui kuoppakeraamisen kulttuurin edustajia Ruotsin puolelta.[2] Kökarista on löytynyt hylkeenpyytäjien asuinpaikka pronssikaudelta.[3]
Rautakaudella, varsinkin merovingi- ja viikinkiajoilla, arkeologiset aineistot ovat Ahvenanmaalla runsaat. Viikinkiaikaisia kalmistoja on 380, useimmat niistä pääsaarella.[2] Kulttuuriyhteyksiä oli sekä Ruotsin että Manner-Suomen suuntaan. Kaukaisemmista kauppayhteyksistä kertovat saarilta löytyneet arabialaiset kolikot.[4]
900-luvun lopussa Ahvenanmaa autioitui, mihin on arveltu syyksi viikinkiajan rauhattomia oloja. Paikannimitutkimuksen perusteella on päätelty, että Varsinais-Suomesta ja lounaisesta saaristosta olisi muuttanut suomenkielistä väestöä Ahvenanmaalle pääasiassa 1100-luvulla. Samanaikaisesti tai hiukan myöhemmin muuttajia olisi tullut myös Ruotsista. Maakunnan suomalaisväestö sulautui ruotsalaisiin, koska ruotsinkielinen asutus oli suomenkielistä vahvempaa.[5] Saltvikissa sijaitsee Borgbergetin linnavuori.[6] Ruotsalaiset rakensivat alueelle puolestaan 1300-luvun lopulla Kastelholman linnan, joka oli Kastelholman linnaläänin keskus.
Suomalaisen asutuksen historia näkyy saariryhmän paikannimissä (Luettelo Ahvenanmaan suomalaisperäisistä paikannimistä ja sovinnaisnimistä).[7]
Ruotsin ja Venäjän vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskiajalla Ahvenanmaasta tuli Kastelholman linnaläänin keskusalue, joka kuului Suomen käskynhaltijakuntaan ja Turun hiippakuntaan. 1500-luvulla Ahvenanmaa oli osana prinssi Juhanalle annettua Suomen herttuakuntaa. 1600- ja 1700-luvuilla Ahvenanmaa kuului hallinnollisesti Turun ja Porin lääniin. Suuri Postitie Suomen ja Ruotsin välillä kulki Ahvenanmaan kautta ja talonpojilla oli velvollisuus kuljettaa postia vuoteen 1911 asti.[8]
Suomen sodan jälkeisessä Haminan rauhassa vuonna 1809 Ahvenanmaa liitettiin muun Suomen mukana Venäjän keisarikuntaan. Ahvenanmaalaiset pyysivät saada jäädä osaksi Ruotsia, mutta tähän ei suostuttu ja Ahvenanmaasta tuli osa Suomen suuriruhtinaskuntaa. Venäjä rakensi saarille Bomarsundin linnoituksen, joka myöhemmin tuhoutui Oolannin sodassa.[9] Maarianhamina sai kaupunginoikeudet vuonna 1861.[10]
Sodan jälkeen saaret demilitarisoitiin. Venäjä sitoutui Pariisin rauhassa vuonna 1856 olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata, mutta rakensi sinne kuitenkin linnoituksia ensimmäisen maailmansodan aikana.[11] Venäläisten tekemän linnoituksen raunioita on Boxön saarella.[12]
Suomen itsenäisyyden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahvenanmaan kysymys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Ahvenanmaan kysymys
Suuriruhtinaskunnalta Ahvenanmaa periytyi Suomen tasavallalle. Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläinen sotaväki alkoi käyttäytyä hillittömästi myös Ahvenanmaalla. Tämän seurauksena siellä heräsi eräissä piireissä ajatus Ahvenanmaan liittämisestä Ruotsiin. Tämän pyrkimyksen johtomiehiä olivat varatuomari C. Björkman ja toimittaja J. Sundblom. He olivat helmikuussa 1918 keränneet 7 135 hengen allekirjoittaman adressin, jossa vaadittiin saarten liittämistä Ruotsiin. Adressi toimitettiin Ruotsin kuninkaalle, jossa Kustaa V:n lisäksi maan oikeistopiirit olivat kiinnostuneita alueliitoksesta, mutta Suomessa se kohtasi jyrkkää vastustusta.[11][13]
Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918 Ruotsi lähetti saarille sotilasretkikunnan nimellisesti suojelemaan ahvenanmaalaisia siviilejä, mutta todellisuudessa ilmeisesti valmistelemaan saarten liittämistä osaksi Ruotsia. Vaasan senaatin pyynnöstä saksalaiset joukot nousivat saarille, jonka seurauksena ruotsalaiset sotilaat poistuivat sieltä.[13][14] Samoihin aikoihin Godbyn taistelussa valkoinen Saariston vapaajoukko voitti Harry Borgin johtaman punakaartin.[15]
Elokuussa 1918 Suomi, Ruotsi ja Saksa sopivat Ahvenanmaan linnoitusten purkamisesta ja maakunnan aseman tulevasta järjestelystä myöhemmin. Ruotsi vei Suomen tietämättä omistusasian voittajavalloille ja esitti kiistan ratkaisemista tulevassa Pariisin rauhankongressissa. Paikallisten separatistien toiminta kiihtyi ja Åland-lehden päätoimittaja Sundblom matkusti Pariisiin edistämään Ruotsiin liittämistä. Voittajavaltiot eivät kuitenkaan ottaneet Suomen kannan mukaisesti asiaa käsiteltäväkseen. Heidän mielestään suurin osa suomenruotsalaisista jäisi jatkossa Suomen kansalaisiksi, vaikka maakunta liitettäisiin Ruotsiin. Ahvenanmaalaista separatismia pyrittiin hillitsemään myös Ruotsin puolelta, koska se uhkasi kaikkien suomenruotsalaisten asemaa Suomessa.[13]
Ahvenanmaan kysymys päätyi Britannian aloitteesta vuonna 1920 Kansainliiton neuvoston käsiteltäväksi. Tämän kesäkuussa 1921 tekemän päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen, mutta saarten ruotsinkielisen väestön kansallisuuden, kielen ja kulttuurin turvaamiseksi oli myönnettävä eräitä takeita, jotka Suomen eduskunta hyväksyi lisäyksinä ja muutoksina Ahvenanmaan jo 1920 saamaan laajaan itsehallintoon.[11]
Mikäli Ahvenanmaa olisi liitetty Ruotsin yhteyteen, jotkut suomalaiset olivat valmistautuneet vaatimaan Suomelle Pohjois-Ruotsin suomenkielistä aluetta, Länsipohjaa. Torniossa perustettiin jopa Länsipohjan toimikunta, jonka tehtävänä oli aikaansaada Länsipohjassa suomalaiskansallista liikehdintää.[16]
Lokakuussa 1921 tehtiin Kansainliiton päämajassa Genevessä kansainvälinen sopimus Ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja neutralisoimisesta.[17] Ahvenanmaan linnoitukset oli purettu jo vuonna 1919.[11]
Itsehallinnon aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ahvenanmaan maakuntapäivät kokoontui ensimmäiseen täysistuntoonsa 9. kesäkuuta 1922.[18] Päivää juhlitaan nykyään Ahvenanmaan itsehallintopäivänä.[19]
Toisen maailmansodan aikana useat työikäiset ahvenanmaalaiset olivat työvelvollisina merimiehinä korvauksena siitä, etteivät joutuneet sotaan.[21] Sota-aikana ahvenanmaalaisia merimiehiä hukkui 88 henkeä. Rintamalla kaatui kuusi ahvenanmaalaista sotilasta. Talvisodan alla Ahvenanmaalle perustettiin kodinturvajoukot, Ålands hemvärn, joiden vahvuus oli 1800 miestä. Joukoille annettiin sotilaskoulutusta, mutta ne eivät osallistuneet taisteluihin.[22]
Jatkosodan alkaessa 22. kesäkuuta 1941 Operaatio Kilpapurjehduksessa Suomi lähetti Ahvenanmaalle sota-aluksia ja joukkoja pyrkien siten estämään Neuvostoliiton maihinnousun.[23]
Oman lipun Ahvenanmaa sai vuonna 1954.[18] Ahvenanmaan postilaitos on julkaissut vuodesta 1984 Ahvenanmaan omia postimerkkejä. Vuonna 1993 Ahvenanmaan postista tuli oma postilaitoksensa, joka on Pohjoismaiden pienin.[18]
Ahvenanmaa liittyi Pohjoismaiden neuvoston jäseneksi vuonna 1970. Maakunnalla on neuvostossa kaksi maakuntapäivien valitsemaa edustajaa, jotka muodostavat yhdessä maakunnan hallituksen valitsemien edustajien kanssa Ahvenanmaan valtuuskunnan Pohjoismaiden neuvostossa.[24]
Ahvenanmaalla järjestettiin liittymisestä EU:hun oma erillinen kansanäänestys. Sillä on veropoikkeus, joka koskee arvonlisäveroa ja valmisteveroja ja mahdollistaa verovapaan myynnin lauttaliikenteessä Suomen ja Ahvenanmaan välillä.[25]
Ahvenanmaan oma ensimmäisen tason Internet-verkkotunnusten pääte .ax otettiin käyttöön vuonna 2006.[26]
Matti Vanhasen II hallitusta muodostettaessa vuonna 2007 Ahvenanmaan oma edustaja oli ensi kertaa mukana muotoilemassa hallitusohjelmaa saarimaakuntaa koskevissa asioissa. Samassa hallituksessa istui Astrid Thors, Suomen historian ensimmäinen ”Ahvenanmaa-ministeri” eli ministeri oikeusministeriössä, jonka toimialana olivat Ahvenanmaan asiat.[27][28]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ahvenanmaan kivikausi Museovirasto, Suomen kansallismuseo. Viitattu 18.7.2007
- ↑ a b Ahvenanmaan historia Ahvenanmaan museo. Viitattu 16.1.2016.
- ↑ Hylkeenpyytäjien asuinpaikka 1100-luvulta eKr. Kökar. Arkistoitu 3.7.2013. Viitattu 6.9.2015.
- ↑ Esihistoria Visit Åland. Viitattu 6.9.2015.
- ↑ Pitkänen (1985), s. 370.
- ↑ Ahvenanmaan suurin muinaislinna ja Idan mökki Saltviks kommun. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 29.2.2016.
- ↑ Pitkänen (1985), s. 16.
- ↑ Postvägen över Åland Åland Online. Arkistoitu 27.11.2010. Viitattu 29.2.2016. (ruotsiksi)
- ↑ Bomarsundin historia Bomarsundin linnoitus. Viitattu 16.1.2016.
- ↑ Pieni tietosanakirja, s. 1316–1317. Otava, 1925–1928. Teoksen verkkoversio (viitattu 29.2.2016).
- ↑ a b c d Pieni tietosanakirja, s. 50–51. Otava, 1925–1928. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.9.2015).
- ↑ Ahvenanmaan suurin luola ja Venäjänvallan aikaiset rauniot Saltviks kommun. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 29.2.2016.
- ↑ a b c ”Suhteet länteen - Ahvenanmaan kysymys”, Suomen historian pikkujättiläinen, s. 633. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
- ↑ Jussi Pekkarinen: Ahvenanmaa – Suomelle vai Ruotsille? Ulkoministeriö. 2008. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 5.9.2015.
- ↑ Metsävuori, Eka: ”Saariston vapaajoukko”, Saaristomerta, salaliittoja, kähmintää ja seikkailuja. Turku: TS-Yhtymä, 2005. ISBN 951-9129-61-8.
- ↑ Kansallismielistä rakkautta Oulun maakunta-arkisto. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 5.9.2015.
- ↑ Demilitariseringen aland.ax. Arkistoitu 9.9.2015. Viitattu 5.9.2015.
- ↑ a b c Ahvenanmaa pähkinänkuoressa. Ahvenanmaa – ahaa!, 2007, nro -, s. 3.
- ↑ Ahvenanmaan historiaa lyhyesti Pohjola Norden. Arkistoitu 29.1.2016. Viitattu 23.1.2016.
- ↑ kuvaaja Aarne Pietinen Oy: miehiä mielenosoituskulkueessa Kauppatorilla vaatimassa sotilaallista varustautumista sekä vastustamassa Ahvenanmaan demilitarisoinnin jatkamista www.finna.fi. Viitattu 3.1.2020.
- ↑ "Nytkö se helvetti sotaväen kanssa taas alkaa" – Sotilaiden edellinen käynti ei innostanut ahvenanmaalaisia Yle.fi. Viitattu 30.10.2016.
- ↑ Kamppailu saaresta – Sodanuhka nostaa Ahvenanmaan aina polttopisteeseen Yle.fi. Viitattu 16.7.2022.
- ↑ Manninen Ohto: Meriaseveljeyden synty Suomen sotahistoriallinen seura. Viitattu 6.9.2015.
- ↑ Ahvenanmaa – itsehallinnollinen maakunta. Ålands Landskapsregering 2004.
- ↑ Ahvenanmaa EUssa Eurooppatiedotus. Arkistoitu 21.7.2015. Viitattu 6.9.2015.
- ↑ Laki verkkotunnuslain muuttamisesta Finlex. 2006. Viitattu 6.9.2015.
- ↑ Ahvenanmaa – kasvava itsehallintoyhteisö. Ahvenanmaa – ahaa!, 2007, nro -, s. 3.
- ↑ Ministerin tiedot: Thors Astrid Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.9.2015. Viitattu 6.9.2015.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Anniina Wallius: Valtava ilmastokatastrofi autioitti pohjolaa 500-luvulla, mutta Ahvenanmaa sai uutta väkeä – vanha tieto saaren asutushistoriasta kumoutuu uusissa tutkimuksissa, Yle.fi, uutiset 14.9.2021
| ||||||