Ağdam

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Agdam)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ağdam
Hävitettyä kaupunkia vuonna 2009 otetussa valokuvassa.
Hävitettyä kaupunkia vuonna 2009 otetussa valokuvassa.

Ağdam

Koordinaatit: 39°59′35″N, 46°55′50″E

Valtio  Azerbaidžan
Piiri Ağdam
Kaupungiksi 1828
Väkiluku (2010) 360


















Ağdam (ven. Агда́м, Agdam) on kaupunki Azerbaidžanissa. Se sijaitsee Karabahvuorten juurella[1] 362 kilometriä Bakusta länteen. Kaupunki on virallisesti Ağdamin piirin keskus. Vuodesta 1993 lähtien se oli armenialaisten miehittämä.

Ağdam on perustettu 1700-luvun puolessavälissä. Vuonna 1828 siitä tuli kaupunki. Neuvostoaikana siellä oli rautatieasema, elintarvike- ja metalliteollisuutta, keskiasteen oppilaitoksia ja teatteri.[1] Asukkaita oli vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan 28 000 henkeä.[2]

Ağdamin moskeija.

Armenialaiset valtasivat Ağdamin Vuoristo-Karabahin sodan aikana heinäkuussa 1993. Väestön paettua kaupunki ryöstettiin ja tuhottiin järjestelmällisesti. Sen harvoja säilyneitä rakennuksia on vuosina 1868–1870 rakennettu moskeija.[3]

Myöhemmin Ağdam oli lähes asumaton rauniokaupunki. Se kuului kansainvälisesti tunnustamattoman Vuoristo-Karabahin tasavallan luomaan puskurivyöhykkeeseen.[3] Marraskuussa 2010 tasavallan hallitus nimesi Ağdamin Aknaksi ja liitti sen osaksi Askeranin kaupunkia. Vuonna 2010 siellä oli noin 360 asukasta.[4] Ağdam luovutettiin takaisin Azerbaidžanille vuoden 2020 sodan jälkeen 20. marraskuuta.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 1, s. 177. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1970.
  2. World Gazetteer: Azerbaijan: largest cities and towns and statistics of their population world-gazetteer.com. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. a b Azerb.com: Agdam (Aghdam) azerb.com. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  4. Armenia Today: Agdam pereimenovan v Akna armtoday.info. Arkistoitu 6.1.2019. Viitattu 5.3.2011. (venäjäksi)
  5. Azerbaidžan otti haltuunsa Armenian luovuttaman Kalbajarin alueen Yle uutiset. Yleisradio. Viitattu 25.11.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]