Afganistanin poliisi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Afganistanin poliisin tunnus englanninkielisin tekstein.
Afganistanin poliisin lippu englanninkielisin tekstein.
Ammattiin valmistuvia afganistanilaisia poliiseja.

Afganistanin poliisi koostuu 97 000 poliisista, joista naisia on noin 500. Poliisilta puuttuvat kaikki länsimaisen poliisin henkirikoksen tutkinnassa käytettävät perustyökalut, kuten DNA-tutkimus, nauhurit. Maaseudulla poliisiasemilla ei ole sähköä. Työ kuuluu Afganistanin vaarallisimpiin ammatteihin, eikä poliisiin luoteta. Poliisin palkka on noin 80 dollaria kuussa.[1]

Afganistanin polisiit ovat usein luku- ja kirjoitustaidottomia, huumeriippuvaisia ja lahjottavia. Suurella osalla ei ole minkäänlaista koulutusta. Tutkinta perustuu rikospaikalla tehtyyn haastatteluun ja huhuihin. Aikaa tutkintaan on kolme päivää.[1]

Poliisin toimintaa ollaan jälleenrakentamassa, ja poliiseja koulutetaan ulkomailla, muun muassa Suomessa on ollut koulutettavia EUPOLin ja Kriisinhallintakeskuksen koulutuksessa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hanna Leivonniemi, Isänmaan toivot, Suomen kuvalehti, 23, 11.2.2010

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]