Aitolia

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Aetolia)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aitolia ja muita keskisen ja pohjoisen Kreikan antiikin aikaisia alueita kartalla.

Aitolia (m.kreik. Αἰτωλία, Aitōlia, lat. Aetolia) oli antiikin Kreikan maakunta. Se sijaitsi läntisessä Kreikassa Patraksen- ja Korintinlahden pohjoisrannalla. Aitolian länsipuolella sijaitsi Akarnania. Niiden välisenä rajana toimi Akheloos-joki.[1][2]

Aitolian valta oli huipussaan hellenistisellä kaudella 200-luvulla eaa., jolloin sen kaupunkien liitto Aitolian liitto oli yksi Kreikan valtakeskuksista aina roomalaisen kauden alkuun saakka. Alueen asukkaista käytettiin etnonyymiä Aitōloi (Αἰτωλοί), latinaksi Aetolus.[2] Nykyisin Aitolian alue on yhdessä Akarnanian kanssa osa Aitolia-Akarnanian alueyksikköä.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aitolia käsitti Patraksen- ja Korintinlahtien pohjoispuolisen alueen keskisen Kreikan länsiosassa. Aitolian rajat vaihtelivat jonkin verran eri aikoina. Sen länsipuolella sijaitsi Akarnania, josta sen erotti Akheloos-joki (nyk. Achelóos). Pohjoispuolella sijaitsi vuoristoinen alue, jota asuttivat athamanaanit, dolopit ja dryopit. Koillispuolella sijaitsivat Doris ja Malis, kaakkoispuolella Ozolian Lokris, ja eteläpuolella Patraksen- ja Korintinlahden takana Peloponnesoksen niemimaa. Antiikin Aitolian pinta-alaksi on arvioitu noin 3 000 neliökilometriä.[2]

Varásova-vuorta eli antiikin Khalkis-vuorta Aitoliassa.

Antiikin aikana Aitolia jaettiin kahteen osaan, jotka olivat Vanha Aitolia (ἡ ἀρχαία Αἰτωλία, hē arkhaia Aitōlia) ja Aitolia Epiktetos (ἡ ἐπίκτητος, hē epiktētos). Vanha Aitolia käsitti alueen rannikolla Akheloos-joelta Euenos-joelle (nyk. Évinos), ja sisämaassa Thermokseen saakka vastapäätä akarnanialaista Stratoksen kaupunkia. Aitolia Epiktetos käsitti pohjoisemman ja vuoristoisemman alueen sekä alueen Euenos-joen ja Ozolian Lokriin välissä. Vanha Aitolia oli nimensä mukaisesti aitolialaisten alkuperäistä asuma-aluetta, kun taas nimi Epiktetos viittaa siihen, että kyseinen alue oli liitetty Aitolian nimen alle myöhemmin. Strabonin mukaan Aitolian ja Lokriin alueen rajana toimi Antirrhionin niemi, mutta jotkut kaupungit tämän niemen ja Euenoksen välillä kuuluivat alun perin Lokriihin.[2]

Aitolian tärkeimmät kaupungit olivat Kalydon ja Pleuron. Alueen polisten tärkein yhteinen pyhäkköalue oli Thermoksen eli Thermonin Apollonin pyhäkkö.[1]

Luonnonmaantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha Aitolia oli Aitolian pääjokien Akheloos- ja Euenos-jokien välistä hedelmällistä rannikkotasankoa. Tasanko tunnettiin ensin mainittuun jokeen viitaten nimellä Parakheloitis (Παραχελωῖτις). Joet virtasivat alajuoksullaan lähes rinnakkain. Akhelooksen sivujokia olivat Kampylos ja Kyathos.[2]

Tasankoa rajaavat pohjoisen puolelta Arakynthos-vuoret. Niiden pohjoispuolella sijaitsivat Aitolian kaksi suurinta järveä, idänpuoleinen ja suurempi Trikhonis (nyk. Trichonída) ja lännenpuoleinen ja pienempi Hyria (myös Hydra tai Konope, nyk. Lysimachía), sekä Aitolian toinen päätasanko, joka sijaitsi vastapäätä Stratosta. Järvet ovat yhteyksissä toisiinsa, ja olivat sitä jo antiikin aikana. Kyathos-joki sai alkunsa Hyriasta. Arakynthos-vuoren rinteet laskevat kumpaankin järveen. Hyrian lähellä on rotko, jota Ovidius kutsui Kyknoksen Tempeksi, koska Kyknoksen sanottiin siellä muuttuneen joutseneksi.[2]

Myös Aitolian rannikkotasangolla oli antiikin aikana järviä tai laguuneita. Strabon mainitsee kolme, jotka olivat Kynia (Κυνία) ja Uria (Οὐρία) sekä Kalydonin lähellä sijainnut järvi, jonka nimi saattoi olla Onthis (Ὀνθίς). Kynia saattoi olla nykyinen Aitolikón laguuni ja Uria nykyinen Mesolóngin laguuni.[2]

Aitolian vuoret ovat Pindos-vuoriston eteläosaa. Merkittävimmät vuoret olivat antiikin aikaisilta nimiltään:[2]

  • Tymfrestos (Τυμφρηστός, nyk. Tymfristós) pohjoisosassa, Pindos-vuoriston eteläinen jatke.
  • Bomoi (Βωμοί), koillisosassa, Oita-vuoren (nyk. Oíti) läntisin osa. Euenos-joen lähteet.
  • Koraks (Κόραξ), koillisosassa, Oita-vuoren lounainen jatke.
  • Tafiassos (Ταφιασσός, nyk. Klókova), Koraksin eteläinen jatke, joka ulottuu Korintinlahden rantaan saakka.
  • Khalkis tai Khalkeia (Χάλκις/Χαλκία, nyk. Varásova), Tafiassoksen jatke Korintinlahden rannassa. Sen juurella sijaitsi samanniminen kaupunki.
  • Arakynthos (Ἀράκυνθος, nyk. Arákynthos tai Zygós), Akheloos-joelta kaakkoon Euenoksen suuntaan. Erottaa Aitolian rannikkotasangon ylemmästä järvitasangosta.
  • Panaitolion (Παναιτώλιον, nyk. Panaitolikó), Thermoksen pohjoispuolella.
  • Kurion (Κούριον), Arakynthoksen jatke Pleuronin ja Trikhonis-järven välillä, antanut nimensä kureettien heimolle.

Aitolia tuotti antiikin aikana viljaa, viiniä ja oliiviöljyä. Aluetta pidettiin myös hyvänä hevostenkasvatusmaana. Alueella eli paljon villieläimiä, kuten villikarjuja ja jopa leijonia. Herodotos mainitsee Nestos- ja Akheloos-joet leijonien esiintymisalueen rajoina Euroopan puolella.[2]

Polikset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aitolian polikset eli kaupunkivaltiot olivat:[3]

Muita kaupunkeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aitolian muita kaupunkeja tai asutuksia olivat muun muassa:[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoria ja mytologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aitolian alkuperäisinä asukkaina pidettiin kureetteja, jotka olivat joidenkin näkemysten mukaan tulleet Euboialta. Nämä asuttivat Akheloos- ja Euenos-jokien välistä aluetta, ja alue sai heidän mukaansa nimen Kuretis. Alueella mainitaan asuneen myös lelegejä ja hyantteja, joista jälkimmäiset oli ajettu pois Boiotiasta. Kaikki nämä kolme kansaa kuuluivat oletettavasti ei-helleenisiin pelasgeihin.[2]

Thermoksen pyhäkköalueen raunioita.

Kreikkalaisen mytologian mukaan Aitolian ensimmäiset helleeniset asuttajat olivat epealaisia, joita johti Aitolos, Endymionin poika. Nämä tulivat alueelle Eliistä Peloponnesoksen puolelta, alistivat kureetit ja antoivat alueelle heeroksensa nimen. Tämän katsottiin tapahtuneen kuusi sukupolvea ennen Troijan sotaa. Aitoloksen katsottiin perustaneen Kalydonin kaupungin, jolle antoi poikansa nimen, ja josta tuli alueen keskus. Kureetit asuttivat edelleen vanhaa keskustaan Pleuronia, ja nämä kaksi kaupunkia olivat pitkään sodissa keskenään. Lopulta kureetit ajettiin pois Pleuronista, ja näiden sanotaan siirtyneen Akarnaniaan. Troijan sodan aikaan sekä Kalydonia että Pleuronia hallitsi aitolialainen Thoas.[2][4][5]

Koska Pleuron oli aitolialainen kaupunki herooisen ajan lopulla, se esiintyy sellaisena joskus jo alusta saakka. Siksi myös sen esitettiin saaneen nimensä Aitoloksen pojasta Kalydonin tavoin. Vaikka joissakin myyteissä Pleuronin kerrotaan olleen kureettien keskus ja sodassa Kalydonin kuninkaan Oineuksen kanssa, toisissa myyteissä sen kuninkaaksi esitetään kuitenkin Oineuksen veli Thestios.[2]

Aitolian sankareita olivat myös muun muassa Tydeus ja Meleagros. Sinne sijoittui myyttinen Kalydonin metsäkarjun ajo. Troijan sotaan aitolialaiset osallistuivat Thoaksen johdolla ja Homeroksen Iliaan laivaluettelon mukaan 40 laivalla. 60 vuotta Troijan sodan jälkeen Aitoliaan asettui aiolialaisia, jotka oli ajettu boiotialaisten ohella pois Thessaliasta. Siksi aluetta Pleuronin ja Kalydonin ympärillä kutsuttiin myös nimellä Aiolis. Eforoksen mukaan tämä olisi kuitenkin tapahtunut jo aiemmin.[2]

Doorilaisvalloituksen yhteydessä aitolialaisen Oksyloksen kerrotaan opastaneen doorilaiset Korintinlahden yli. Kiitokseksi tästä hän sai Eliin, kun doorilaiset olivat vallanneet Peloponnesoksen.[2]

Klassinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aitolian vaiheista tiedetään suhteelisen vähän ennen klassista kautta ja peloponnesolaissotaa. Peloponnesolaissodan aikana 400-luvun eaa. jälkimmäisellä puoliskolla Thukydides kuvasi aitolialaiset akarnanialaisten ja lokrislaisten ohella sivistymättömiksi ja puolibarbaarisiksi. Hän ei kuitenkaan kutsu näitä barbaareiksi, vaan pitää näitä taustaltaan helleeneinä, sekä näiden sankariajan maineen vuoksi että siksi, että näillä oli yhteyksiä Eliiseen. Aitolialaiset jakaantuivat tuohon aikaan kolmeen heimoon, joiden nimet olivat apodotit (Apodotoi, Ἀπόδωτοι), ofionit (Ofioneis, Ὀφιονεῖς) ja eurytanit (Eurytanes, Εὐρυτᾶνες).[2][6]

Apodotit asuivat Lokriin rajoilla Naupaktoksen yläpuolisilla vuorilla; Polybioksen mukaan nämä eivät olleet helleenejä. Ofionit asuivat näiden pohjoispuolella, ja tähän heimoon kuuluivat pienemmät heimot Bomies (Βωμιῆς) ja Kallies (Καλλιῆς). Nämä asuivat Oita-vuoren suunnassa. Eurytanit asuivat vielä ofioneiden pohjoispuolella Tymfrestos-vuoren suunnassa, jossa oli näille kuulunut Oikhalian kaupunki. Tämän heimon Thukydides kuvaa olleen heimoista suurin, ja hän sanoo, että nämä puhuivat vaikeasti käsitettävää kieltä ja söivät raakaa lihaa.[2][6]

Kalydonin raunioita.
Pleuronin teatterin rauniot.

Aitolian luoteisosassa asui agraiien (Agraeis, Ἀγραεῖς) heimo, joka ei kuulunut aitolialaisiin vaan oli eri kansaa omine kuninkaineen. Heistä tuli osa Aitoliaa vasta myöhemmin. Pliniuksen mukaan seudulla asui myös muita kansoja, kuten athamaaneja (Athamanes), tymfaieja (Tymfaioi) ja dolopeja (Dolopes). Nämä asuivat kuitenkin enemmän Epeiroksen ja Thessalian suunnalla, ja kuuluivat Aitolian liiton alaisuuteen vasta sen laajimmassa vaiheessa.[2][7]

Peloponnesolaissodan alkaessa aitolialaiset eivät olleet liitossa sen enempää Ateenan kuin Spartankaan kanssa. Aitolialaiset liittyivät Spartan puolelle vasta sen jälkeen, kun ateenalaiset tunkeutuivat heidän alueelleen vuonna 455 eaa. Tuolloin messenialaiset, jotka ateenalaiset olivat asuttaneet Naupaktokseen ja jotka tämän jälkeen olivat saaneet kärsiä aitolialaisten ryöstöretkistä, saivat ateenalaisen kenraali Demostheneen hyökkäämään Aitoliaan tarkoituksena vallata apodotien, ofioneiden ja eurytanien alueet. Tämän onnistuessa Ateena olisi hallinnut koko aluetta Ambrakianlahden ja Parnassos-vuoren välillä. Ateenalaisten hyökkäys kuitenkin epäonnistui, ja aitolialaiset voittivat nämä Aigitionissa.[2]

Tämän jälkeen aitolialaiset hyökkäsivät Naupaktokseen yhdessä spartalaisten kanssa. Ateenalaiset torjuivat hyökkäyksen vaivoin akarnanialaisten avulla. Muutoin aitolialaiset eivät osallistuneet sotaan, lukuun ottamatta niitä aitolialaisia, jotka toimivat palkkasotilaina Ateenan joukoissa.[2]

Tämän jälkeen aitolialaisten vaiheista tiedetään jälleen suhteellisen vähän aina Makedonian nousuun saakka. Aitolialaiset vaikuttavat kuitenkin usein olleen sodissa naapureidensa ja erityisesti perivihollistensa akarnanialaisten kanssa.[2]

Hellenistinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri Suuren kuoleman vuonna 323 eaa. jälkeen aitolialaiset liittyivät muihin kreikkalaisiin Lamian sodassa Makedoniaa vastaan. Se päättyi kreikkalaisten häviöön Krannonin taistelussa vuonna 322 eaa. Tämän jälkeen Antipatros ja Krateros valtasivat Aitolian. Aitolialaiset vetäytyivät turvaan alueensa vuorille, ja pysyivät siellä aina siihen saakka, kunnes makedonialaiset joutuivat vetäytymään sotiakseen Perdikkasta vastaan ensimmäisessä diadokkisodassa.[2]

Makedonialaisten keskinäisissä sodissa aitolialaisten apua pyydettiin usein, ja aitolialaisten vaikutusvalta kasvoi erityisesti näiden osallistuttua taisteluun galleja vastaan vuonna 279 eaa. Aitolialaiset olivat merkittävässä osassa Thermopylaissa 40 000 gallia vastaan sekä Delfoin suojaamisessa näiden hyökkäykseltä.[2]

Aitolian liiton alue.
Aitolian liiton lyömä tetradrakhma, n. 279–260 eaa.

Tämän jälkeen Aitolia oli yksi Kreikan suurista valtakeskuksista Makedonian ja Akhaian ohella. Akhaialaisten muodostaman Akhaian liiton tavoin aitolialaiset muodostivat liittokunnan, Aitolian liiton. Jonkinlainen Aitolian liitto oli ilmeisesti olemassa jo Filippos II:n aikana, mutta viimeistään Aleksanterin kuoleman jälkeen. Liitto toimi demokraattisesti aitolialaisten kaupunkien ja heimojen tavoin, ja sen suurta neuvostoa kutsuttiin nimellä Panaitolikon. Neuvosto kokoontui joka syksy Thermoksessa, ja päätti muun muassa laeista, virkamiesten valinnasta sekä sodasta ja rauhasta. Toinen toimielin oli Apokletoi, joka oli jonkinlainen pysyvä neuvosto. Tärkein virkamies oli vuosittain valittu strategos, joka johti joukkoja sodassa. Muita virkamiehiä olivat hipparkhokset eli ratsuväenkomentajat sekä grammateus eli jonkinlainen pääsihteeri.[2]

Gallien poisajamisen jälkeen aitolialaiset alkoivat laajentaa valtaansa naapuriensa alueelle. Laajimmillaan Aitolian vallan alla oli Akarnanian länsiosa, Epeiroksen ja Thessalian eteläosat sekä Ozolian Lokris, Fokis ja Boiotia. Tämän myötä aitolialaiset hallitsivat myös Delfoin oraakkelia ja sen amfiktyoniliittoa. Aitolian vallan alle kuului myös osa Peloponnesoksen poliksista, Kefallenian saari sekä jopa joitakin Traakian ja Vähän-Aasian kaupunkeja, kuten Lysimakhia Hellespontoksessa ja Kios Propontiissa.[2]

Aitolialaiset olivat valtansa huipulla vuonna 220 eaa. Tuolloin heidän hyökkäyksensä Messeniaan sai aikaan sodan, niin kutsutun toisen liittolaissodan tai Aitolian sodan, Akhaiaa vastaan. Akhaialaisia tuki Makedonian Filippos V, joka hyökkäsi Aitoliaan vuonna 218 eaa. Makedonialaiset muun muassa ryöstivät ja tuhosivat liiton keskuksen Thermoksen, jossa olivat kaikki aitoliaisten suurimmat aarteet. Filippos jopa poltti Thermoksen pyhäkkörakennukset kostoksi siitä, että aitolialaiset olivat tuhonneet makedonialaisten pyhän kaupungin Dionin sekä Dodonan.[2]

Sota päättyi rauhansopimukseen vuonna 217 eaa. Vuonna 211 eaa. aitolialaiset julistivat uuden sodan Filipposta vastaan, tällä kertaa liittoutuneena Rooman kanssa. Roomalaisten päähuomio oli kuitenkin toisessa puunilaissodassa, eivätkä nämä siksi juurikaan kyenneet auttamaan aitolialaisia. Filippos valtasi Thermoksen uudelleen, ja aitolialaiset suostuivat lopulta rauhaan vuonna 205 eaa. Sitä seurasi Makedonian rauha roomalaisten kanssa.[2]

Filippoksen ja roomalaisten uudessa sodassa 200 eaa. aitolialaiset yrittivät aluksi pysyä puolueettomina. Galban menestyksen seurauksena he kuitenkin julistivat sodan Filipposta vastaan. Aitolialaiset olivat merkittävässä osassa muun muassa Kynoskefalain taistelussa vuonna 197 eaa. Flaminiuksen toimet roomalaisten voiton jälkeen saivat aitolialaiset kääntymään roomalaisia vastaan vuonna 192 eaa. yhdessä Antiokhos III:n kanssa. Antiokhoksen tappio Thermopylaissa vuonna 191 eaa. jätti aitolialaiset roomalaisten armoille. Roomalaiset piirittivät vuonna 189 eaa. eteläisen Epeiroksen Ambrakiaa, joka oli tuolloin Aitolian liiton vallassa ja sen tärkeimpiä kaupunkeja. Lopulta aitolialaiset joutuivat antautumaan roomalaisille ehdoitta. Tämän jälkeen Aitolia oli Rooman vallan alla.[1][2]

Roomalainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aitolialainen (Kalydonin?) hemidrakhma, kuvituksessa mm. Kalydonin metsäkarju, n. 195–168 eaa.

Perseuksen kukistamisen jälkeen Aitolian roomalaismieliset murhasivat vuonna 167 eaa. 550 aitolialaispatrioottia roomalaisten sotilaiden avustuksella. Loput Roomaa vastustaneet viettiin vankeina Italiaan. Aitolian liitto lakkasi olemasta viimeistään tässä vaiheessa. Roomalaisella kaudella Aitolia kuului Achaean provinssiin.[2]

Augustuksen perustettua Nikopoliin vuonna 31 eaa. Aktionin taistelussa saamansa voiton kunniaksi, monien Aitolian kaupunkien väestö siirrettiin uuteen kaupunkiin, minkä seurauksena suuri osa alueesta jäi asumattomaksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Aitolia, Aitolian liitto”, Antiikin käsikirja, s. 20. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad Smith, William: ”Aetolia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. ↑ Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  4. ↑ Pausanias: Kreikan kuvaus 5.1.8.
  5. ↑ Homeros: Ilias 9.529.
  6. ↑ a b Thukydides: Peloponnesolaissota 3.94.
  7. ↑ Plinius: Naturalis historia 4.3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aitolia&oldid=22212131”