Adrian Nepenin

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Adrian Nepenin.
Nepeninin hauta (oik.) Helsingin ortodoksisella hautausmaalla.

Adrian Ivanovitš Nepenin (2. marraskuuta (J: 21. lokakuuta) 187117. maaliskuuta (J: 4. maaliskuuta) 1917 Helsinki) oli venäläinen vara-amiraali, joka toimi Venäjän Itämeren-laivaston komentajana ensimmäisessä maailmansodassa vuosina 1916–1917. Helmikuun vallankumouksen puhjettua hän valvoi Suomen suuriruhtinaskunnan siirtymistä uuteen hallintoon kunnes hänet ammuttiin niin sanottujen Helsingin upseerisurmien yhteydessä.

Varhaisempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nepenin valmistui Venäjän merikadettikoulusta vuonna 1892 ja palveli Itämeren sekä Siperian laivastoissa. Hän osallistui Venäjän–Japanin sotaan ja sai ansioistaan vuonna 1905 neljännen luokan Yrjön ristin. Nepenin toimi vuodesta 1914 Itämeren laivaston viestintäpalveluiden johtajana ja hyödynsi paljon uudenaikaista tekniikkaa. Hänet ylennettiin vara-amiraaliksi heinäkuussa 1916 ja nimitettiin Itämeren laivaston komentajaksi saman vuoden syyskuussa.[1]

Toiminta helmikuun vallankumouksen aikana Helsingissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 1917 Nepenin oli komentopaikallaan Helsingissä, kun vallankumous puhkesi Pietarissa. Suomen kenraalikuvernööri F. A. Seynin määräyksestä hän yritti salata tiedon miehistöltä, mutta tieto levisi nopeasti Helsinkiin Tallinnan kautta ja Pietarista tulleiden lomalaisten mukana.[2] Nepenin oli yksi niistä rintamakomentajista, jotka pääesikunnan päällikön Mihail Aleksejevin pyynnöstä ilmoittivat 15. maaliskuuta sähkeitse suosittelevansa keisari Nikolai II:ta luopumaan kruunusta poikansa hyväksi.[3] Nepenin tunnusti duuman väliaikaisen komitean Venäjän uudeksi hallitukseksi ja siltä saamiensa ohjeiden mukaisesti hän pidätytti 16. maaliskuuta vastaisena yönä kenraalikuvernööri Seynin sekä senaatin talousosaston varapuheenjohtaja Mihail Borovitinovin ja lähetti heidät seuraavana iltana vankeina Pietariin. Samana päivänä hän kutsui suomalaiset puoluejohtajat lippulaivalleen Kretšetille ja ilmoitti heille odotettavissa olevasta olojen muuttumisesta maassa.[4]

Itämeren laivaston matruusit kääntyivät omia upseereitaan vastaan ja surmasivat Helsingissä 16.–17. maaliskuuta lähes sata venäläistä sotilashenkilöä, mahdollisesti Pietarista saapuneiden vallankumouksellistena työläisten kiihottamina.[2] Nepenin oli ankaran kurinpitonsa vuoksi miehistön keskuudessa epäsuosittu, joten sotilasneuvosto julisti hänet illalla 16. maaliskuuta erotetuksi komentajan tehtävistään ja hänet pidätettiin Kretšetin kannella. Hänen seuraajakseen valittiin amiraali Andrei Maksimov, jonka nimityksen myös Venäjän uusi hallitus vahvisti. Kun Nepenin oli iltapäivällä 17. maaliskuuta menossa sotilaidensa saattamana Rautatientorille vastaanottamaan Helsinkiin saapuneita uuden hallinnon edustajia, matruusiksi pukeutunut mies ampui häntä selkään Helsingin sotasataman portilla Katajanokan upseerikerhon edustalla.[5][4][2]

Nepenin oli korkea-arvoisin Helsingissä helmikuun vallankumouksen yhteydessä surmatuista venäläisistä upseereista.[4] Hänen murhaansa on arveltu vallankumouksen turvin tehdyksi henkilökohtaiseksi kostoksi, sillä monet alaiset vihasivat häntä. Nepeninin kuolinpäivänä Venäjän väliaikainen hallitus oli aikonut nimittää hänet apulaislaivastoministeriksi.[6] Hänet on haudattu Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Адриан Иванович Непенин (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 9.8.2013.
  2. a b c d Marja Pehkonen: Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta, s. 62. Helsingin kaupunginmuseo 2008.
  3. Richard Pipes: The Russian Revolution 1899–1919, s. 312. The Harvill Press 1990.
  4. a b c Jari Eerola: Helmikuun vallankumous ja upseerisurmat Helsingissä 1917 Viitattu 9.8.2013.
  5. Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 I: helmikuu 1917–toukokuu 1918, s. 19–21. WSOY, Porvoo–Helsinki 1967.
  6. Kristiina Kalleinen: Helsingin upseerisurmat maaliskuussa 1917, s. 159 teoksessa Venäläissurmat Suomessa 1914–22 – Osa 1. Sotatapahtumat 1914–22 (toim. Lars Westerlund). Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 1/2004. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki 2004.