Adolf Sinzinger

Adolf Sinzinger (29. tammikuuta 1891 Suben, Itävalta – 15. kesäkuuta 1974) oli itävaltalaissyntyinen kenraaliluutnantti Saksan armeijassa toisen maailmansodan aikana.

Natsi-Saksan liitettyä Itävallan alueisiinsa Sinzinger jäi palvelemaan Saksan armeijaan. Sodan alkupuolella hän johti joukkojaan menestyksekkääsi, sillä hänet palkittiin rautaristin ritariristillä 9. helmikuuta 1942. Tuolloin hän toimi 257. jalkaväkirykmentin päällikkönä. Hänet siirrettiin divisioonankomentajaksi Saksan 83. jalkaväkidivisioonaan 12. helmikuuta 1942 ja hän toimi tehtävässä 2. marraskuuta 1942 saakka. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 1. huhtikuuta 1942. Tammikuussa 1943 hän siirtyi väliaikaisesti 377. jalkaväkidivisioonan komentajaksi.

Vuonna 1943 hän liittyi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen kultaisella puoluemerkillä palkituiden kenraalien ja amiraalien harvalukuiseen joukkoon. Adolf Hitler myönsi hänelle kyseisen mitalin 30. tammikuuta, kansallissosialistisen puolueen valtaannousun kymmenentenä juhlapäivänä.

Vuonna 1944 heinäkuun 20. päivän salaliiton aikana Sinzinger toimi Wienin sotilaskomendanttina. Salaliittolaiset räjäyttivät pommin Hitlerin päämajassa Itä-Preussissa ja aloittivat vallankaappausyrityksensä soittamalla sotilaspiireihin värväten armeijan paikalliskomentajia mukaan. Peitetoimena he syyttivät SS:ää Hitlerin tappamisesta ja sanoivat sen yrittävän vallankaappausta. Sinzinger uskoi hämäyksen ja pidätti SS:n Wienin poliisijohtaja SS-Brigadeführer Leo Gotzmannin. Salaliitto kuitenkin kaatui Hitlerin jäätyä henkiin. Seuraavana päivänä Sinzingerin ja muiden Wienissä tietämättään vallankaappaajien puolella toimineiden upseerien täytyi kohdata natsipuolueen aluejohtaja Baldur von Schirach, joka raivoissaan repi kultaisen puoluemerkin pois kenraaliluutnantin rinnasta.