Adh Dhahiriya

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Adh Dhahiriya
Näkymä kaupunkiin.
Näkymä kaupunkiin.

Adh Dhahiriya

Koordinaatit: 31°24′28″N, 34°58′20″E

Valtio Palestiina
Kuvernoraatti Hebron
Väkiluku (2016)  (arvio) 38 002


















Adh Dhahiriya on kaupunki Palestiinan Länsirannalla Hebronin eteläpuolella. Sen asukasluku oli vuonna 2016 arviolta 38 002.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adh Dhahiriya sijaitsee Länsirannan eteläosassa Hebronin kuvernoraatissa noin 21 kilometriä Hebronin kaupungista etelään. Kaupungin eteläpuolella sijaitsee Israelin vastainen niin sanottu vihreä linja. Adh Dhahiriyan naapuripaikkakuntia ovat as Samu idässä, Rabud, Abu al Asja, Kurza, Al Bireh ja Dura pohjoisessa, sekä Ar Ramadin lännessä. Adh Dhahiriyan korkeus merenpinnasta on 632 metriä.[1]

Adh Dhahiriyan keskimääräinen vuotuinen sadanta on 337 mm ja keskimääräinen lämpötila 19°C.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valokuva 1900-luvun alkupuolelta.

Todisteita ihmisasutuksesta nykyisen Adh Dhahiriyan seudulta on jo 5000-vuotta ennen ajanlaskun alkua. Paikka oli myös yksi tärkeistä kanaanilaisten asuttamista paikoista. Nykyinen paikannimi on johdettu mahdollisesti kanaanilaisesta sanasta dhorer eli asema. Mahdollisesti nimi selittyy sen asemalla matkareitellä Syyriasta Egyptiin. Toisen teorian mukaan nimi on kuitenkin peräisin vasta myöhemmin Egyptiä hallinneiden mamelukkien valtakaudelta ja nimi olisi johdettu sanasta al thaher, eli korkea kukkula. Adh Dhahiriya sai oman kylänvaltuustonsa vuonna 1963 ja kunnanvaltuuston vuonna 1996.[1]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 50 % Adh Dhahiriyan työväestöstä on työllistynyt Israelissa. Kaupunki on tärkeä etappi Palestiinan Länsirannan eteläosista Israelin Beersebaan. Samalla siitä on tullut yksi tärkeimmistä oman alueensa kaupan keskuksista. Muita suuria työnantajia olivat hallinto (15 %) kauppa (12 %), ja maatalous (15 %).[1]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adh Dhahiriyan asukasluku oli Palestiinan tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 arviolta 38 002.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Adh Dhahiriya Town Profile (pdf) Palestinian Localities Study. The Applied Research Institute - Jerusalem. Viitattu 23.10.2019. (englanniksi)
  2. Localities in Hebron Governorate by Type of Locality and Population Estimates, 2007-2016 Palestinian Central Bureau of Statistics. Viitattu 23.10.2019. (englanniksi)