Achille Varzi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Achille Varzi vuonna 1930.

Achille Varzi (8. elokuuta 19041. heinäkuuta 1948) oli italialainen moottoriurheilija. Hän syntyi vuonna 1904 italialaisessa Galliaten kaupungissa. Varzi oli yksi menestyneimmistä autourheilijoista ennen toista maailmansotaa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorena miehenä Varzi kilpaili moottoripyörillä varsin menestyksekkäästi; hän osallistui seitsemän kertaa Mansaaren ajoihin ennen kun vaihtoi vuonna 1928 nelipyöräisiin. Hänen ensimmäinen kilpa-autonsa oli Bugatti Type 35, mutta varsin pian hän siirtyi ajamaan Alfa Romeolle. Ajettuaan välillä myös Maseratilla Varzi voitti Alfalla vuonna 1934 kuusi Grand Prix -kilpailua: Alessandriassa, Tripolissa, Nizzassa, Penya Rhinissä sekä Targa Florion ja Coppa Cianon. Muita suurvoittoja Varzin uralla olivat muun muassa Mille Miglian voitto 1934, Italian Grand Prix’n voitot 1929 ja 1930 sekä Monacon Grand Prix’n voitto 1933. Uransa aikana hän jäi kiinni morfiinin käytöstä. Hän oli aikansa suurimman moottoriurheilutähden Tazio Nuvolarin yksi pahimmista kilpakumppaneista.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varzi kuoli vuoden 1948 Sveitsin Grand Prix’n harjoituksissa Bremgartenin radalla, kun hänen Alfa Romeo 158:nsa suistui radalta vesikelillä. Auto lensi ympäri ja Varzi kuoli. Hänet haudattiin kotikaupunkiinsa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]