Abdi Wali Muse

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Abdi Wali Muse on somalialainen mies, jonka Yhdysvaltain laivasto otti kiinni ja pidätti epäiltynä merirosvouksesta Somalian rannikolla huhtikuussa 2009. Hän oli vanhempiensa mukaan tekohetkellä 16-vuotias, mutta silti Yhdysvallat syytti häntä täysi-ikäisenä rikoksesta epäiltynä.

Ainoana eloonjääneenä Yhdysvaltain lipun alla ollutta alusta vastaan suoritetusta hyökkäyksestä Abdi Wali Musea uhkasi jopa elinkautinen vankeusrangaistus.[1]

Toukokuussa 2010 Wali Muse myönsi oikeudessa syytteet.[2] Tunnustuksen ansiosta syyttäjä poisti kuudesta syytteestä neljä syytettä, jonka vuoksi Wali Muse vältti elinkautisen vankeuden. Syyttäjä vaati tälle vähintään 27 vuoden ja enintään 33 vuoden 9 kuukauden vankeusrangaistusta.[3]

Tuomio piti antaa lokakuussa 2010, mutta sitä lykättiin.[4] 16. helmikuuta 2011 oikeus langetti Wali Muselle 33 vuotta 9 kuukautta vankeutta.[5]

Vuonna 2013 ensi-iltansa sai Paul Greengrassin ohjaama elokuva Captain Phillips, joka perustuu Richard Phillipsin ja Stephan Taltyn kirjaan A Captain's Duty, joka kertoo huhtikuun 2009 kaappauksesta. Abdi Wali Musea elokuvassa näyttelee Barkhad Abdi ja hänet palkittiin roolisuorituksestaan Bafta-palkinnolla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]