Aarne Jämsä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aarne Tapio Jämsä (9. elokuuta 1956 Jokioinen) on suomalainen kuvanveistäjä.[1]

Jämsän vanhemmat ovat rehtori Samuli Jämsä ja lehtori Ritva Ketola. Hänen puolisonsa vuodesta 1970 on taidemaalari, opettaja Arja Leena Suutari. Jämsä suoritti Suomen Taideakatemian koulun 1981. Hän on osallistunut moniin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla ja pitänyt yksityisnäyttelyitä. Hänen teoksiaan on muun muassa Oulun taidemuseossa ja Suomen valtion ja Tampereen kaupungin kokoelmissa. Jämsä sai Mäntän kuvataideviikkojen palkinnon vuonna 1993.[1]

Taivaan katsoja (2001).

Jämsän julksia teoksia ovat muun muassa seuraavat: [2]

  • Kenkä-veistos, Toivolan koulu, Helsinki, 1995
  • Katse metsän siimeksestä, Teatterikorkeakoulu, Helsinki, 2000
  • Piilopaikka suljettujen silmien takana, Jollas, Helsinki, 2001
  • Taivaan katsoja, Kämmenniemi, Tampere, 2002
  • Aalto ja oliot, Myyrmäen uimahalli, Vantaa, 2003

Jämsä voitti teoksellaan Helman heilahdus Kehäradan taidekilpailun vuonna 2011, teos paljastettiin Lentoaseman rautatieasemalla vuonna 2015.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Irja Hämäläinen, Risto Rantala, Hannakatri Hollmén (toim.): Kuka kukin on. Who's who in Finland. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1994, s. 311. Jämsä, Aarne. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12833-7.
  2. Aarne Jämsä Suomen Taiteilijaseura, Kuvataiteilijamatrikkeli. Viitattu 6.10.2016.
  3. Aarne Jämsä voitti Kehäradan taidekilpailun (tiedote) Taiteen edistämisekeskus. 24.11.2011. Taiteen edistämiskeskus. Viitattu 6.7.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.