Maksamme velkaa (vuoden 2005 kappale)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Maksamme velkaa”
Artistit Auttavat Aasiaa–2005
Singlen ”Maksamme velkaa” kansikuva
Singlen tiedot
 Julkaistu 26. tammikuuta 2005
 Formaatti CD-single
 Tyylilaji suomirock
 Kesto 04.05
 Levy-yhtiö Poko Rekords

Maksamme velkaa on Artistit Auttavat Aasiaa–2005 -nimisen suomalaismuusikoista koostuneen ryhmän vuonna 2005 julkaisema single.

Singlen tuotto luovutettiin Suomen Punaiselle Ristille Aasian tsunamiuhrien auttamiseksi, mukaan lukien kappaleen säveltäneen ja sanoittaneen Juice Leskisen tekijänoikeuskorvaukset. Levyn myyntihinta oli kolme euroa.[1] Single nousi Suomen virallisen singlelistan ykköseksi heti julkaisunsa jälkeen viikolla 5/2005.[2]

Maksamme velkaa -kappaleen levytti alun perin Apua! Orkesteri vuonna 1985. Tuolloin singlen myynnistä kertyneet varat annettiin Etiopian nälänhädän uhrien hyväksi. Vuonna 1985 mukana olleista artisteista Martti Syrjä ja Juha Torvinen ovat ainoat, jotka esiintyvät myös vuoden 2005 versiolla.[1]

Singellä esiintyvät artistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Maksamme velkaa -single julkaistaan kuun lopulla 10.11.2011. Mesta-net. Arkistoitu 1.2.2014. Viitattu 30.1.2014.
  2. Artistit Auttavat Aasiaa-2005: Maksamme velkaa (Arkistoitu – Internet Archive) Musiikkituottajat. Viitattu 31.1.2014.