A. P. Møller-Mærsk Gruppen

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta A.P. Møller-Mærsk Gruppen)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maersk -logo
Maerskin pääkonttori Kööpenhaminassa.

A. P. Møller-Mærsk Gruppen on tanskalainen monialayhtiö, jonka tärkein liiketoiminta-alue on logistiikka. Yhtiö tunnetaan paremmin nimellä Mærsk (tai kansainvälisessä asussaan Maersk). Yhtiö perustettiin 1904, ja sen pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa. Yhtiö toimii yli 125 maassa, ja sillä on yli 100 000 työntekijää. Se on myös maailman suurin rahtilaivavarustamo ja Tanskan suurin yritys. Se on listattu Kööpenhaminan pörssiin[1].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen Mærsk sai alkunsa vuonna 1904, jolloin 28-vuotias A. P. Møller perusti osakeyhtiön, joka osti höyrylaiva Svendborgin. Pieni varustamo kasvoi vähitellen, mutta omistajien tiet erkanivat, joten vuonna 1912 A. P. Møller perusti höyrylaivavarustamon.

Yhtiö solmi kumppanuussuhteita laivanvarustajien kanssa, ja se johti toimintaa kahdella erillisellä pörssiyhtiöllä nimeltä Dampskibsselskabet af 1912 ja Svendborg.

Vasta vuonna 2003 yhtiöt yhdistettiin, ja syntyi nykyinen Mærsk, joka on täysin Mc-Kinney Møllerin perheen hallinnassa. Perheen patriarkka oli Mærsk Mc-Kinney Møller, mutta näkyvimpiä hahmoja ovat hänen tyttärensä Ane Maersk McKinney Uggla ja tämän puoliksi ruotsalaiset lapset.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. OMX: MAERSK A, OMX: MAERSK B
  2. Kauppalehti, 12.4.2010 s. 24-25
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.