Venäjän kieli

Venäjän kieli
Oma nimi	русский язык (russki jazyk)
Muu nimi	venäjä
Tiedot
Alue	Venäjä ja useat muut entiset neuvostotasavallat, Israel
Virallinen kieli	Venäjä  Kazakstan Kirgisia  Valko-Venäjä  Moldova järjestöt: Itsenäisten valtioiden yhteisö  Yhdistyneet kansakunnat osittain tunnustetut valtiot:  Abhasia  Etelä-Ossetia tunnustamattomat alueet: Donetskin kansantasavalta Luhanskin kansantasavalta  Transnistria
Puhujia	arviolta 275 000 000, äidinkielenään 165 000 000
Sija	8.
Kirjaimisto	kyrillinen
Kielenhuolto	Venäjän tiedeakatemia
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmä	slaavilaiset kielet itäslaavilaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1	ru
ISO 639-2	rus
ISO 639-3	RUS
Ohje
Infobox OK

Venäjän kielen levinneisyys. Tummansininen: Venäjä virallisena kielenä, vihreä: venäjän kieltä puhutaan yleisesti

Venäjän kielen osaaminen EU-maissa

Venäjän kieli (ру́сский язы́к, russki jazyk, [ˈru.skʲij jɪ.ˈzɨk]  kuuntele ääntämys ^(ohje)) kuuluu itäslaavilaisiin kieliin, joihin kuuluvat myös ukraina, valkovenäjä ja ruteeni. Venäjää puhuu arviolta 275 miljoonaa ihmistä, joista äidinkielenään noin 165 miljoonaa. Venäjää kirjoitetaan kyrillisin kirjaimin.

Venäjä on Venäjän virallinen kieli ja sillä on virallinen asema myös Kazakstanissa, Kirgisiassa ja Valko-Venäjällä. Venäjää puhutaan paljon muuallakin Itsenäisten valtioiden yhteisön maissa sekä muun muassa Mongoliassa. Venäjä on yksi Yhdistyneiden kansakuntien kuudesta virallisesta kielestä. Venäjä oli aiemmin de facto Neuvostoliiton virallinen kieli. Venäjä on maailman kahdeksanneksi puhutuin kieli.

Venäjä oli vuosina 1809–1863 ja 1900–1917 (sortovuosina) yksi Suomen virallisista kielistä Suomen kuuluessa Venäjään. Suomessa asuu nykyisin tilastokeskuksen mukaan 62 554 henkilöä, joiden äidinkieleksi on rekisteröity venäjä. Venäjästä on lainautunut paljon sanoja suomenkin kieleen. Jokapäiväisessä käytössä on useita lainasanoja, muun muassa kapakka (< кабак [kabak]), siisti (< чистый, [ˈtʃʲistɨj]) ja slangisana mesta 'paikka' (< место, [mʲesta]). Itämurteissa tunnetaan myös sanat vanna ja palttoo. Venäjää opetetaan osassa Suomen kouluja.

Levinneisyys

Venäjää puhuu äidinkielenään n. 161,7 miljoonaa ihmistä, joista Venäjällä asuu 137 miljoonaa. Toisena kielenä sillä on lisäksi 110 miljoonaa puhujaa. Se on Venäjän lisäksi virallinen kieli Kazakstanissa, Kirgisiassa ja Valko-Venäjällä sekä Abhasian, Etelä-Ossetian ja Transnistrian separatistialueilla. Kielellä on alueellisen virallisen kielen asema Etelä- ja Itä-Ukrainassa. Tadžikistanissa venäjällä on virallisen kansojen välisen kommunikointikielen asema. Baltian maissa (Latviassa 37 % ja Virossa 30 % asukkaista) ja Israelissa (15 % asukkaista) asuu huomattavat venäjänkieliset vähemmistöt. Lisäksi sitä puhutaan yleisesti vieraana kielenä Azerbaidžanissa, Uzbekistanissa ja Mongoliassa.

Aakkoset

Nykyvenäjän aakkoset perustuvat suurelta osin vuoden 1708 kyrilliseen kirjaimistoon, ja niissä on 33 kirjainta:

А /a/	Б /b/	В /v/	Г /ɡ/	Д /d/	Е /je/	Ё /jo/	Ж /ʐ/	З /z/	И /i/	Й /j/
К /k/	Л /l/	М /m/	Н /n/	О /o/	П /p/	Р /r/	С /s/	Т /t/	У /u/	Ф /f/
Х /h/	Ц /ts/	Ч /tɕ/	Ш /ʂ/	Щ /ɕː/	Ъ /-/	Ы /ɨ/	Ь /ʲ/	Э /e/	Ю /ju/	Я /ja/

Äännejärjestelmä

Pääartikkeli: Venäjän äänneoppi

Venäjän kielessä on 42 foneemia: 37 konsonanttia ja viisi vokaalia (a, e, i, o, u). Konsonanttifoneemien suuri määrä johtuu siitä, että monilla konsonanteilla on erilliseksi foneemiksi laskettava liudentunut vastineensa. Liudentuminen tarkoittaa kielen nousemista kitalakea kohti j-mäiseen asentoon, jolloin konsonantti ääntyy "heleämpänä" kuin liudentumaton parinsa. Lisäksi äänteiden [t] ja [d] liudentuneet vastineet ovat selvästi affrikoituneet, jolloin ne kuuluvat [tsʲ] ja [dzʲ]. Liudentuneet konsonantit on taulukossa kuvattu korotetulla j:llä.

Venäjän konsonantit ja puolivokaali

	bilabiaalit	labiodentaalit	dentaalit/alveolaarit	palatoalveolaarit	palataalit	velaarit
soinnittomat klusiilit	p, pʲ		t, tʲ			k, kʲ
soinnilliset klusiilit	b, bʲ		d, dʲ			g, gʲ
affrikaatat			ts	tɕ
soinnittomat frikatiivit		f, fʲ	s, sʲ	ʂ, ɕː		x, xʲ
soinnilliset frikatiivit		v, vʲ	z, zʲ	ʐ, ʑ:
nasaalit	m, mʲ		n, nʲ
lateraalit			ɫ, lʲ
tremulantit			r, rʲ
puolivokaalit					j

Liudentuminen tapahtuu ennen vokaaleja И, Е, Ё, Ю, sekä Я. Poikkeukset merkitään kovalla Ъ ja pehmeällä merkillä Ь. Kovan merkin esiintyminen on suhteellisen harvinaista. Sen laajemmasta käytöstä luovuttiin 1900-luvun alussa, koska se ei useimmissa tapauksissa antanut mitään uutta tietoa lukijalle. Kovan ja pehmeän merkin tarkoituksena on toimia tavuerottimena merkitsemässä sitä, että seuraava Е, Ё, Ю, Я ääntyy /j/-alkuisena liudentumisen merkitsemisen lisäksi. Esimerkiksi nimi Татьяна koostuu tavuista Тать-я-на [tʌtʲ'ˈja.nʌ]; ilman pehmeää merkkiä tavutus olisi *Та-тя-на, missä тя äännettäisiin liudentuneena, ja ääntämys olisi [tʌ.tʲa.nʌ]. Lisäksi sanan alussa Е äännetään [je] ja Ё taas [jo], sekä Я yleensä [ji], painollisena [ja]; lisävaikeutena on se, ettei pisteitä E:n päälle yleensä merkitä.

Venäjässä on leksikaalinen sanapaino, joka joskus muuttuu jopa saman sanan taivutusmuotojen välillä. Jos sanassa on vain yksi vokaali, tämä vokaali on painollinen. Jos sanassa on useampia vokaaleja, niistä aina yksi on painollinen. Sitä, mikä vokaali on painollinen, ei merkitä mitenkään, paitsi oppi- ja sanakirjoissa, minkä seurauksena useampivokaalisten sanojen ääntämystä ei useimmiten voi päätellä pelkän kirjoitetun muodon perusteella. Kuten englannissa, venäjässä on paljon painottomien vokaalien redusoitumista. Venäjässä tähän on olemassa suhteellisen pätevät säännöt. Painottomien tavujen vokaalit eivät ainoastaan sentralisoidu, vaan kirjaimet O, Е ja Я muuttuvat äänteeltään toisiksi kardinaalivokaaleiksi. Painollinen 'o' ääntyy suomen kielen tavoin pyöreänä, kun taas painoton 'o' ei ole pyöreä vaan 'a'-mainen vokaali [ʌ], kuten sanassa молоко [mʌ.ɫʌˈko]. Samoin Е sekä Я muuttuvat painottomina И -äänteeksi (joka vastaa käytännössä suomen i-kirjainta). E ei kuitenkaan usein muutu sanan lopussa ollessaan. Eri murteissa reduktio tapahtuu hieman eri tavalla. Reduktiota ei oteta huomioon translitteroinnissa, joten sanojen translitteroitu muoto ei vastaa venäläisten käyttämää ääntämisasua. Esimerkiksi sanassa "Tolstoi" ensimmäinen o äännetään a:na, koska jälkimmäinen vokaali on painollinen.

Venäjää kirjoitetaan kyrillisillä aakkosilla, joten haluttaessa ilmaista venäläisiä nimiä latinalaisin kirjaimin, nimet on translitteroitava. Järjestelmiä on useita. Ns. tieteellisessä translitteraatiossa (standardi ISO 9:1995) kirjaimilla on yksikäsitteinen vastaavuus. Suomessa yleensä käytetyssä kaavassa (Virittäjä, 1977 ja SFS 4900) merkitään kirjaimia kansainvälisen standardin mukaisesti, mutta suomalaiseen kirjoitustapaan sopivin merkein.

Translitterointi ei täsmällisesti vastaa lausuntatapaa. Kirjain Ы vastaa äännettä [ɨ], joka ei ole suomen [y], vaikka se sitä muistuttaakin. Kirjaimen ääntäminen on lähempänä suomen i:tä kuin y:tä. Hölliä vokaaleja on yksi: Э eli ns. "lyhyt E" on avonainen [ɛ]. Й eli ns. "lyhyt I" on konsonantti [j].

Translitteraatio

А

Б

В

Г

Д

Е

Ё

Ж

З

И

Й

К

Л

М

Н

О

П

Р

С

Т

У

Ф

Х

Ц

Ч

Ш

Щ

Ъ

Ы

Ь

Э

Ю

Я

а

б

в

г

д

е

ё

ж

з

и

й

к

л

м

н

о

п

р

с

т

у

ф

х

ц

ч

ш

щ

ъ

ы

ь

э

ю

я

a

b

v

g

d

e

ë

ž

z

i

j

k

l

m

n

o

p

r

s

t

u

f

h

c

č

š

ŝ (vanhentunut šč)

″

y

′

è

û (ju)

â (ja)

a

b

v

g

d

e (je)

jo (o)

ž

z

i

i (j)

k

l

m

n

o

p

r

s

t

u

f

h

ts

tš

š

štš

y

e

ju

ja

Venäjän sävelkulku eli intonaatio on suomen vastaavaa monipuolisempi, eli sävelkorkeus nousee ja laskee puhuttaessa. Intonaatio voi erottaa väitelauseen kysymyslauseesta, kuten seuraavassa esimerkissä: Ты позвонил папе. (Ty pozvonil pape.) 'Sinä soitit isälle', vrt. Ты позвонил папе? (Ty pozvonil pape)? 'Soititko sinä isälle?'.

Kielioppi

Substantiivit

Kuva venäjänkielisestä kirjasta

Venäjässä on yksikössä kolme sukua: maskuliini, feminiini ja neutri. Substantiivien suku on yleensä nähtävissä sanan viimeisestä kirjaimesta lähinnä lukuun ottamatta pehmeään merkkiin loppuvia sanoja. Tyypillisesti konsonanttiin päättyvät sanat ovat maskuliineja, -а- ja -я-päätteiset feminiinejä sekä -о-, -е- ja -ё-päätteiset neutreja. Kuitenkin esimerkiksi -а- ja -я-päätteiset, miespuolista henkilöä tarkoittavat substantiivit ovat maskuliineja. Pehmeään merkkiin (ь) päättyvät sanat voivat olla joko maskuliineja tai feminiinejä. Maskuliinisten pehmeään merkkiin päättyvien substantiivien genetiivi on я-loppuinen, esimerkiksi медведь, genetiivissä медведя. Feminiinisten pehmeään merkkiin päättyvien substantiivien genetiivi on и-loppuinen, esimerkiksi любовь, genetiivissä любви. Kaikki substantiivit, joiden perusmuoto päättyy johonkin kirjaimista tai kirjainyhdistelmistä -знь, -сть, -сь, -вь, -бь, -пь, -шь, -жь, -чь tai -щь, ovat feminiinejä (poikkeuksia: голубь ’kyyhkynen’ ja гость ’vieras’ ovat maskuliineja).

Substantiivit taipuvat yksikössä ja monikossa kuudessa sijassa:

1. nominatiivi
2. genetiivi
3. datiivi
4. akkusatiivi
5. instrumentaali
6. prepositionaali

Prepositionaalia käytetään vain prepositioiden kanssa. Prepositiot о ja при järjestyvät aina prepositionaalilla. Prepositiot в ja на järjestyvät prepositionaalilla silloin, kun ne ilmaisevat oloa: esimerkiksi в Москве ’Moskovassa’, на столе ’pöydällä’. Kun samojen prepositioiden kanssa käytetään akkusatiivia, ne ilmaisevat suuntaa: esimerkiksi в Москву ’Moskovaan’, на стол ’pöydälle’.

Suvuista huolimatta venäjän kielessä ei käytetä lainkaan artikkelisanoja. Adjektiivit ja monet pronominit taipuvat tai määräytyvät kuitenkin pääsanan suvun mukaan, esimerkiksi Та красивая девочка, ta krasivaja devotška, tuo kaunis tyttö / Той красивой девочке, toi krasivoj devotške, tuolle kauniille tytölle.

Pääosin nykyvenäjästä kadonnut vokatiivi on säilynyt fraasinomaisesti uskonnollisessa kielenkäytössä: Бог, bog, jumala / Боже!, Bože!, Jumala!.

Adjektiivit

Adjektiivit taipuvat pääsanansa sukua, lukua ja sijaa noudatellen. Monikossa sukuja ei erotella. Useimmilla venäjän adjektiiveilla on normaalin, "pitkän", muodon lisäksi myös ns. lyhyt muoto (великий / велик, suuri, mahtava). Sitä voidaan käyttää vain predikatiivina, eikä se taivu sijoissa (suvussa ja luvussa kylläkin). Lyhyillä muodoilla on joissakin tapauksissa kieliopillinen tai tyylillinen lisämerkitys. Lyhyellä muodolla voidaan esimerkiksi ilmaista ominaisuuden väliaikaisuutta.

Verbit

Venäjän verbitaivutus on säännöllistä: lähes kaikki verbit kuuluvat jompaankumpaan kahdesta taivutusluokasta, epäsäännöllisiä verbejä on laskentatavasta riippuen seitsemän tai kahdeksan.

Verbeillä on kolme tapaluokkaa:

1. indikatiivi
2. konditionaali
3. imperatiivi

Indikatiivissa erotetaan kolme aikamuotoa:

1. futuuri
2. preesens
3. preteriti

Preesensissä ja preteritissä voidaan verbeistä muodostaa tietyin rajoituksin sekä aktiivin ja passiivin partisiipit. Partisiipit taipuvat adjektiivien tavoin pääsanansa mukaan suvussa, luvussa ja sijoissa. Venäjän kielessä on olemassa myös gerundeja: imperfektiivisen ja perfektiivisen aspektin gerundit (käytetään myös hieman harhaanjohtavia nimityksiä gerundin preesens ja preteriti).

Venäjän verbeille ominainen piirre on kahden aspektimuodon olemassaolo. Perfektiivinen aspekti kuvaa loppuun suoritettua toimintaa ja imperfektiivinen aspekti päättymätöntä tai toistuvaa toimintaa. Useimmilla verbeillä on sekä perfektiivinen että imperfektiivinen aspektipari. Aspektiparit voidaan muodostaa joko etuliitteellä (звонить/позвонить, zvonit/pozvonit, soittaa puhelimella), taivutusvartalon muutoksella (употреблять/употребить, upotrebit/upotrbljat, käyttää) tai ne voivat olla täysin erivartaloisia (класть/положить, klast/položit, laittaa, asettaa). Venäjän kielessä on olemassa myös yksiaspektisia (verbistä olemassa vain yksi aspektimuoto; imperfektia tantum= vain imperfektiivinen aspekti tai perfektia tantum= vain perfektiivinen aspekti) ja kaksiaspektisia (samaa verbimuotoa voidaan käyttää molempien aspektien merkityksessä) verbejä.

Aspektien lisäksi venäjän verbeille on luonteenomaista runsaahko etuliitteiden käyttö. Liitteitä on parisenkymmentä kappaletta, ja niillä voidaan osoittaa esimerkiksi liikkeen suuntaa (sisään, ulos, pois, luo, ...). Yhdellä etuliitteellä voi olla useita eri merkityksiä eri kantaverbien yhteydessä. Etuliitteitä esiintyy niin konkreettisissa kuin abstrakteissakin verbeissä.

Perfektiivisillä verbeillä ei ole preesensiä, ainoastaan preteriti ja futuuri. Futuureja kielessä on kaksi, yksinkertainen ja monimutkainen. Yksinkertainen on verbin perfektiivisen aspektin futuuri, eli indikatiivimuoto i. Monimutkainen futuuri muodostetaan sanan быть, byt, olla avulla. Preesensissä ei käytetä yleensä lainkaan olla-verbiä, esimerkiksi "minä olen opiskelija" sanotaan venäjäksi: я студент (ja student) (mies), я студентка (ja studentka) (nainen).

Erityisen ryhmän muodostavat liikeverbit, jotka nimensä mukaisesti kuvaavat liikkumista. Liikeverbeillä ei ole aspektiparia, vaan niiden verbiparit kuvaavat yhteen tai moneen suuntaan kulkevaa liikettä, esimerkiksi идти, idti, kävellä yhteen suuntaan / ходить, hodit, kulkea kävellen, kuljeskella. Saadessaan etuliitteen liikeverbeillä tulee aspekti.

Kielinäyte

»Все люди рождаются свободными и равными в своем достоинстве и правах. Они наделены разумом и совестью и должны поступать в отношении друг друга в духе братства.»

Suomeksi:
»Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»

(YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1. artikla)

Historia

Aleksandr Puškinin patsas.

800-luvulla apostolit Kyrillos ja Methodios kehittivät slaaveille kirjakielen erityisesti kristinuskon levittämiseksi, kirkkoslaavin Kreikan Thessalonikin alueen eteläslaavilaismurteen pohjalta. Kirkkoslaavia kirjoitettiin aluksi glagoliittisella kirjaimistolla, myöhemmin kyrillisellä. Kyrillisen kirjaimiston kehitti luultavasti 900-luvulla Kyrilloksen oppilas Kliment Ohridski. Kiovan Venäjällä kirkkoslaavia alettiin käyttää vuoden 998 tienoilla, kun ruhtinas Vladimir I teki kristinuskosta maan virallisen uskonnon. Kirkkoslaavin kautta venäjään ilmaantui kreikkalaisia lainasanoja ja myös kirkkoslaavin itsensä leksikaalinen vaikutus oli suuri. Venäjässä monet kirkkoslaavista lainatut sanat ovat säilyttäneet myös venäläisen vastineensa, ja sanapareilla on joko eri merkitys tai niitä käytetään eri stylistissa konteksteissa. Kansankieli alkoi vähitellen vaikuttaa Venäjän kirkkoslaaviin, joka sai yhä paikallisempia piirteitä. Esimerkiksi lakiteksteissä itäslaavilaiset piirteet olivat vallitsevina. Itäslaavilaiset kielet alkoivat erkaantua toisistaan 1300-luvulle tultaessa osittain mongolivallan aiheuttaman poliittisen hajanaisuuden takia. Mongolien ylivallan aikana sekakieliset tekstit jatkoivat yleistymistään, mutta 1300-luvun lopulla kirkkoslaavi alkoi uudestaan eteläslaavilaista vaikutusta ja erkani kansankielestä.

Moskovan suuriruhtinaskunnan vahvistuessa 1400-luvulta alkaen sen kaupunkilaisväestön puhekielestä alkoi muotoutua kirjakielen perustaksi ja siitä tuli esimerkiksi valtionhallinnon kieli. Virallinen kieli alkoi kuitenkin vähitellen erkaantua tavallisen kansan venäjästä. Kirkkoslaavin käyttö väheni sen jäädessä enemmänkin kirkon ja osittain sivistyneistön kieleksi, jota alettiin jo pitää venäjästä erillisenä kielenä. Kirkkoslaavinkielisiä tekstejä esimerkiksi käännettiin jo venäjäksi. Länsimaiden vaikutuksesta Venäjällä pyrittiin luomaan kirkkoslaavinkielistä kirjallisuutta, mutta kieltä pidettiin tähän tarkoitukseen liian keinotekoisena, eikä venäjäksi löytynyt kirjallista traditiota jonka päälle rakentaa. Poikkeuksena vanhauskoisten johtaja Avvakum tosin kirjoitti omaelämäkertansa osittain kansankielellä, mutta kirkkopoliittisista syistä hänen tuotantonsa jäi vaille huomiota.

Nykyvenäjän kirjakieli alkoi muotoutua 1700- ja 1800-luvuilla. Vuonna 1708 Pietari Suuri otti maassa käyttöön yksinkertaisemman oikeinkirjoituksen ja samalla aakkosista poistettiin kaksi kirjainta. Lisäksi 1700-luvulla tiedemies Mihail Lomonosov kirjoitti venäjän kielioppinsa ja lisäksi muutakin tieteellistä kirjallisuutta venäjän kielellä, luoden näin perustan sille kirjakielelle, jota 1800-luvulla alettiin käyttää. Toinen merkittävästi kielen kehitykseen vaikuttanut kirjailija oli Aleksandr Puškin, joka teoksissaan edelleen kavensi kirja- ja puhekielen välistä kuilua. 1700-luvulta alkaen kieleen alkoi virrata yhä enemmän lainasanoja Länsi-Euroopan kielistä, erityisesti ranskasta. Seuraava suuri muutos kirjakielessä tapahtui vuonna 1918, kun oikeinkirjoitusta muutettiin toistaiseksi viimeisen kerran.

Katso myös

• Kyrillinen näppäimistö
• Luettelo venäjän kielestä suomen kieleen lainatuista sanoista
• Trasjanka
• Venäjän translitterointi
• Wikipedian ohje translitteroinnista

Kirjallisuutta

• Haapaniemi, Mira & Moijanen, Maisa & Muradjan, Kirsi: Tak ili kak? Venäläistä tapakulttuuria suomalaisille. 3. uusittu ja täydennetty painos. Helsinki: Suomalais-venäläinen kauppakamariyhdistys, 2005. ISBN 952-99189-0-9.
• Kahla, Martti & Mikkonen, Pirjo (toim.): Venäläisten henkilönnimien opas: Venäjän federaatiossa käytössä olevia etunimiä muunnoksineen ja sukunimiä. 3. laajennettu laitos. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2005. ISBN 952-5446-13-1.
• Mikkonen, Pirjo ym. (toim.): Venäjän federaation paikannimiä: Oikeinkirjoitus- ja painotusopas. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2.
• Mustajoki, Arto: Kevyt kosketus venäjän kieleen. Helsinki: Gaudeamus, 2012. ISBN 978-952-495-256-9.
• Nikunlassi, Ahti: Johdatus venäjän kieleen ja sen tutkimukseen. Helsinki: Finn lectura, 2002. ISBN 951-792-115-2.

Aiheesta muualla

Wikipedia

Venäjänkielinen Wikipedia, vapaa tietosanakirja

• Suomi-Venäjä-Seura
• Ahti Nikunlassi Suomen ja venäjän kielen eroista ja yhtäläisyyksistä
• Opetushallituksen etälukion venäjän kurssit
• YLE Oppiminen/Kielet: Venäjä

Slaavilaiset kielet

• bosnia
• bulgaria
• interslaavi
• kantaslaavi
• kašubi
• kirkkoslaavi
• kroatia
• makedonia
• molisenkroatia
• montenegro
• muinaiskirkkoslaavi
• polabi
• puola
• ruteeni
• serbia
• serbokroatia
• sleesia
• slovakki
• sloveeni
• slovintsi
• sorbi
• tšekki
• ukraina
• valkovenäjä
• venäjä