Vaalivalvojaiset

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 28. lokakuuta 2012 kello 01.35 käyttäjän BrDead (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vaalivalvojaiset tarkoittavat vaalien ääntenlaskennan valmistumisen ja tulosten julkistamisen odottelua sekä erityisesti jonkin ehdokkaita asettaneen ryhmän tätä varten järjestämää tilaisuutta. Valvojaisissa jännitetään mahdollisesti oman ehdokkaan läpipääsyä tai sitä, kuinka monta paikkaa oman ehdokkaan puolue saa.

Nykyisin useimmissa maissa alustava vaalitulos saadaan selville jo vaalipäivän iltana tai sitä seuraavana yönä, mikä tekee yhtäjaksoisten valvojaisten järjestämisen mielekkääksi. Suomessa ennen 1990-luvun loppupuolta valvojaiset olivat todellisia yöhön asti jatkuvia odotteluja. Tasaväkisissä vaalitaistoissa jännitys saattaa jatkua viime hetkiin asti. Yleensä vaalivalvojaisten pääohjelmana on tulosiltalähetyksen seuraaminen televisiosta. Joissakin valvojaisissa voi ehdokas tai puolueen johtaja pitää lyhyen puheen kannattajilleen tulosten selvittyä.

Suomen eduskuntavaaleihin liittyen puolueet pitävät vaalivalvojaiset tavallisesti omalla puoluetoimistollaan tai jossain Helsingin ravintoloista.

Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.