Upinniemen varuskunta

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 13. tammikuuta 2022 kello 18.22 käyttäjän Onsilla (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Upinniemen varuskunta sijaitsee Kirkkonummella noin 11 kilometriä Kirkkonummen keskustaajaman eteläpuolella. Varuskunta on vahvuudeltaan Suomen suurimpiin kuuluvan joukko-osaston Rannikkoprikaatin ja sen edeltäjän Suomenlahden Meripuolustusalueen päätukikohta. Upinniemessä asuu jonkin verran myös siviilejä. Alue on ulkopuolisilta suljettua sotilasaluetta.

Historia

Varuskunta perustettiin 1956 puna-armeijan Porkkalan vuokra-alueelle rakentaman sotasataman ympärille nimellä Porkkalan varuskunta. Alue vaati runsaasti rakennustyötä, ja valtaosa rakennuksista joko purettiin tai peruskorjattiin vuosina 1957–60. Lisäksi rakennettiin useita uusia kasarmirakennuksia ja henkilökunnan majoitusrakennuksia. Sotilaskoti, elokuvasali ja uimahalli valmistuivat vuonna 1961.[1] Osa varuskunnan rakennuskannasta on edelleen neuvostoliittolaisten rakentamia.

Joukko-osastot ja -yksiköt

Rannikkoprikaatin joukkoyksiköistä Upinniemessä toimivat Suomenlinnan rannikkorykmentti, Porkkalan rannikkopataljoona ja Meritiedustelupataljoona.[2] Lisäksi osa Rannikkolaivaston aluksista on sijoitettuna Upinniemeen.

Maisemakuva Upinniemestä.

Upinniemessä koulutetaan vuosittain noin 1 800 varusmiestä. Alokaskoulutus annetaan merikomppaniassa, viestikomppaniassa, meritiedustelukomppaniassa ja huoltokomppaniassa. Peruskoulutuskauden jälkeen erikoiskoulutusta annetaan tulipatterissa, merikomppaniassa, viestikomppaniassa, meritiedustelukomppaniassa, rannikko-ohjuskomppaniassa, huoltokomppaniassa, sotilaspoliisikomppaniassa ja kuljetuskomppaniassa. Lisäksi Upinniemessä toimii taistelusukeltajia ja raivaajasukeltajia kouluttava Sukeltajakoulu.

Vain pieni osa saapumiserästä suorittaa lyhyemmän kuuden kuukauden koulutuksen. Kuusi kuukautta Upinniemessä palvelevat muun muassa kirjurit, pioneerit, sotilaskeittäjät, jalkaväkimiehet, viestimiehet sekä täydennysmiehet. Yhdeksän kuukautta palvelevia ovat laivaston miehistöjoukot, sotilaspoliisit, merivalvojat, lääkintämiehet ja työkoneenkuljettajat. Vuoden palvelevat aliupseerit, reserviupseereiksi koulutettavat sekä sotilaskuljettajat.

Muita toimijoita

Lähteet

  1. Auvinen, Eero: Öbbnäs - Upinniemi: Laivastotukikohdan 40-vuotisjulkaisu, s. 142-145. Määritä julkaisija! ISBN 951-9129-33-2
  2. Tietoa meistä Merivoimat. Viitattu 12.1.2020.