Tallennetuotanto

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 20. heinäkuuta 2022 kello 20.57 käyttäjän InternetArchiveBot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vanhimpia tunnettuja tallenteita ovat luolamaalaukset. Laas Geelin luolan kattoon on tallennettu kuvia karjanhoidosta muinaisessa Afrikassa
Thomas Edison keksi 1878 kuinka tallentaa ääntä fonografin vahasylinteille
Google tallentaa katunäkymät verkkopalveluunsa erikoiskalustolla. Kuvassa Street View -palvelun kuvausauto Turussa toukokuussa 2009.

Tallennetuotanto on prosessi, jossa alkuperäisaineisto tai dokumentti kopioidaan mahdollisimman tarkasti alkuperäisen kaltaisena sen sisältämän informaation tallennusta ja jakelua varten. Kopioitua dokumenttia kutsutaan tallenteeksi. Tallenteet voivat olla kuvia, ääntä, liikkuvaa kuvaa tai kolmiulotteisia mallinteita. Aiemmin kaikki tallenteet olivat analogisia, eli alkuperäisen dokumentin kaltaisia. Nykyään tallenteet voivat olla myös digitaalisia, eli numeraalisia. Analogiset tallenteet pyritään muuttamaan digitaalisiksi verkkotallennusta ja jakelua varten. Analogisessa tallennetuotannossa ei pystytä kopioimaan tallennetta aivan alkuperäisen dokumentin kaltaisena, vaan kopiointiprosessissa informaatio muuttuu. Digitaalisessa tallennetuotannossa digitaalinen dokumentti voidaan kopioida täsmälleen alkuperäisen kaltaisena.[1]

Vanhin historiallinen tallennetuotanto on kymmeniä tuhansia vuosia vanhaa. Se on syntynyt käsityönä. Näitä ovat työkaluihin tai käyttöesineisiin tehdyt kaiverrukset, mukaan lukien luolamaalaus, nuolenpääkirjoitus, riimukirjoitus ja kuvakirjoitus. Tallennetuotannossa käytetyt merkkijärjestelmät ovat mahdollistaneet abstraktien ajatusten tallentamisen, mutta edellyttäneet kirjoitustaidon kehittymistä. Tähän liittyy papyruksen ja paperin käyttö tallennemateriaalina. Kirjapaino teki tallennetuotannosta teollisuutta. Hopean mustumiseen perustuva valokuvaus teki kuvallisten dokumenttien tallentamisen mahdolliseksi.

Painetut ja valokuvatut tallenteet vaativat lukutaitoa, mutta ei luku- tai katselulaitetta. Äänen, elävän kuvan ja kolmiulotteisten tallenteiden katseleminen sen sijaan vaatii laitteen, jotta ne saadaan aisteillemme havaittavaan muotoon. Savikiekolle voitiin tallentaa äänitteitä, mutta ääntä ei saada kuuluvaksi ilman gramofonia. Myös elokuvatallenteet vaativat projektorin, jotta kuva näkyisi liikkuvana. Eri mediat vaativat aiemmin erilaisen tallennetekniikan. Digitaalinen tallennetuotanto on muuttanut tämän siten, että kaikki tallenteet voidaan sekä tallentaa, että esittää samalla tekniikalla. Tämä tosin tarkoittaa, että esimerkiksi tallennettua kuvaa ei voida katsoa ilman siihen tarkoitettua katselulaitetta tai tulostetta.

Suuri osa nykyajan säilytettävistä dokumenteista tuotetaan sähköisesti. Liikkuva kuva, ääni ja hyperteksti täytyy säilyttää digitaalisena, sillä tulostettu paperituote tai muu analoginen säilytysmuoto hävittää alkuperäisen dokumentin sisältöä. Esimerkiksi hyperlinkit häviävät, kun tekstiä tulostetaan verkosta. Analogisessa muodossa ei voida tehdä automaattisia kokoteksti-indeksointeja eikä hakuja kuva- tai äänitallenteista.[2]

Koulutus

Tallennetuotannon valinnaisesta ammatillisesta tutkinnon osasta tuli ammatillinen perustutkinto vuonna 2012. Se voidaan suorittaa osatutkintona tai osana ammatillista perustutkintoa. Uusi osatutkinto on tarjolla muun muassa Keskuspuiston ammattiopistossa.[3]

Katso myös

Lähteet

  1. Tallennetuotanto 13.4.2012. Keskuspuiston ammattiopisto, Peda.net Portal. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 24.7.2012.
  2. Hakala, Juha: Elektronisten aineistojen säilyttämisestä. Arkistoyhdistyksen julkaisuja, 2002, nro 8, s. 19-37. Arkistoyhdistys ry.
  3. Tallennetuotanto 2011-2012 Keskuspuiston ammattiopisto. Keskuspuiston ammattiopisto. Arkistoitu 4.11.2013. Viitattu 28.4.2013.


Aiheesta muualla