Siirry sisältöön

Taina Helve

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 12. maaliskuuta 2022 kello 10.14 käyttäjän Tjp (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Taina Helve, myöhemmin Helve-Kaila (1904 Helsinki1969) oli suomalainen tanssija ja tanssinopettaja.[1][2][3]

Taina Helven vanhemmat olivat toimittaja Anton Helve ja Hilda Maria (Maiju) Gerdt.[4][5]

Taina Helve aloitti tanssijan uransa Maggie Gripenbergin oppilaana. Ensimmäisen oman näytäntönsä hän piti 16-vuotiaana maaliskuussa 1920 ja tämän jälkeen hän piti näytäntöjä aluksi kerran vuodessa ja sittemmin kerran kahdessa vuodessa. Helve teki 1920-luvulla kaksi opintomatkaa Saksaan ja esiintyi myös siellä Berliinissä. Helve teki 1920-luvulla kiertueita eri puolille Suomea ja hän toimi myös eri teattereissa operettien tanssiosuuksien järjestäjänä. Helve esiintyi myös itse parissa operetissa. Lisäksi Helve laati ja ohjasi naisten voimisteluohjelmia. Hän oli mallina kuvanveistäjä Into Saxelinin viiteen veistokseen, muun muassa Diana-veistokseen.[1][2]

Taina Helve piti Helsingissä 1921–1930 omaa tanssikoulua, jossa opetettiin seuratansseja ja plastiikkaa. Hän muutti sittemmin Kokkolaan ja piti siellä tanssikoulua. Taina Helve oli naimisissa varatuomari Pekka Kailan kanssa ja he asuivat Kokkolassa Rantakadun varrella sijainneessa ns. Kailan talossa, joka oli rakennettu 1912.[3][1][2]

Lähteet

Aiheesta muualla