Siirry sisältöön

Roope Lehtinen

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 10. toukokuuta 2023 kello 17.20 käyttäjän Ipr1Bot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Roope Lehtinen (s. 1. toukokuuta 1970 Tampere) on suomalainen televisiotuottaja. Hän työskentelee televisio-ohjelmia tuottavan Moskito Television Oy:lla tittelillä senior advisor / founder ja vastaa yhtiön draaman tuotannoista. Nykyisiin työtehtäviin hän siirtyi Moskito Televisionin toimitusjohtajan tehtävistä vuonna 2016.[1] Hän toimii mainoselokuvia tuottavan Woodpecker Film Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Roope Lehtinen on opiskellut Tampereen yliopistossa ja Helsingin Kauppakorkeakoulussa.

Tuottajana Lehtinen on työskennellyt vuodesta 1992. Hänen tuottamiaan ohjelmia ovat muun muassa Mediapeli, Verkossa, Stiller, Isänmaan toivot, Popkomissio, Kultakuume.com, Me Stallarit, 4 Pop, Sairaskertomuksia, Skene, Toni Wirtanen Undercover, Hämmentäjien kuningas, Osasto 5, Ajoneuvos, Kansakunnan käännekohta, Ruben & Joonas, Einstein, Uudisraivaaja ja Fitnesspäiväkirjat.

Lisäksi Lehtinen on toiminut Suomen audiovisuaalisten tuottajien järjestön SATU ry:n puheenjohtajana.

Lähteet

  1. Tamminen, Maija: Moskito Televisionin toimitusjohtaja Roope Lehtisen seuraaja valittiin tuotantoyhtiön sisältä. Markkinointi & Mainonta. 1.11.2016. Viitattu 16.5.2017.