Michael Howard
Michael Howard (s. 7. heinäkuuta 1941) on brittiläinen poliitikko, joka toimi opposition ja konservatiivipuolueen puheenjohtajana marraskuusta 2003 joulukuuhun 2005.[1]
Howard syntyi Swansean lähistöllä Walesissa. Hänen isänsä oli romanianjuutalainen maahanmuuttaja, mistä juontaa Howardin alkuperäinen sukunimi Hecht. Perheen sukunimi muutettiin englantilaisempaan kieliasuun Michaelin ollessa kuusivuotias.[2][1]
1960-luvulla Howard opiskeli Cambridgen yliopistossa. Hän kuului yliopiston poliittiseen konservatiiviryhmittymään, jonka jäsenistä monet päätyivät Margaret Thatcherin ja John Majorin aikana korkeisiin virkoihin.[3]
Howard toimi Majorin hallituksen sisäministerinä vuosina 1993–1997. Hän seurasi Iain Duncan Smithiä Ison-Britannian konservatiivipuolueen puheenjohtajaksi vuonna 2003. Hän arvosteli Tony Blairia ja Yhdysvaltoja väärän tiedon levittämisestä Irakin sodan aikana, mikä teki hänestä epäsuositun Washingtonissa.[1] Howard hävisi vaalit Tony Blairin johtamalle Työväenpuolueelle 2005 ja joutui vetäytymään puoluejohtajan paikalta nuoren David Cameronin noustessa johtoon.[4]
Howard aateloitiin vuonna 2010.[1]
Lähteet
- ↑ a b c d Michael Howard, Baron Howard of Lympne Encyclopaedia Britannica. Viitattu 1.7.2018.
- ↑ Nick Cohen: What's in a name? The Guardian. 2003. Viitattu 1.7.2018.
- ↑ Nicholas Watt: Old Cambridge rivalry is revived as Michael Howard criticises Kenneth Clarke on prisons The Guardian. 2010. Viitattu 1.7.2018.
- ↑ Tom Happold: Howard to stand down as Tory leader The Guardian. 2005. Viitattu 1.7.2018.
Edeltäjä: Iain Duncan Smith |
Yhdistyneen kuningaskunnan konservatiivipuolueen puheenjohtaja 2003–2005 |
Seuraaja: David Cameron |
|
|