Siirry sisältöön

Mediakeskus Lume

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 22. huhtikuuta 2023 kello 12.08 käyttäjän Miikalassa (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Mediakeskus Lume oli vuonna 1999 perustettu Helsingissä sijaitseva kansallinen audiovisuaalisen alan koulutus-, tutkimus- ja tuotantokeskus. Keskuksen aloja olivat elokuva, televisio, muu digitaalinen media ja lavastustaide. Lumeen tavoitteena oli monialaisen sisältötuotannon ja sisältölähtöisen tutkimuksen edistäminen.lähde?

Mediakeskus toimi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun yhteydessä, ja palveli sitä tila-, tuotanto- ja tekniikkaresurssina. Lisäksi keskus palveli myös muita yliopistoja, korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia sekä yrityksiä ja yhteisöjä.lähde?

Lumeen tuotanto- ja tekniikkapalvelut tarjosivat ammattilaisapua tuotantojen ja tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen elokuva-, tv- sekä muihin tuotantoihin. Mediakeskus Lume oli myös kokous- ja konferenssipaikka.lähde?

Vuonna 2016 Lumeen ja Aalto-yliopiston Media Factory:n toiminnot sulautuivat uudeksi Aalto Studios -mediakeskukseksi ja siirtyivät Otaniemeen. Mediakeskukselle valmistuu vuoden 2024 alussa Marsio-niminen studio- ja tuotantotalo.[1]