Siirry sisältöön

Linalyyliasetaatti

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 22. marraskuuta 2022 kello 03.09 käyttäjän InternetArchiveBot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Linalyyliasetaatti
Tunnisteet
IUPAC-nimi 3,7-dimetyyli-1,6-oktadien-3-yyliasetaatti
CAS-numero
PubChem CID
Ominaisuudet
Molekyylikaava C12H20O 2
Moolimassa 196,286 g/mol
Ulkomuoto Neste
Sulamispiste <–20 °C (< 253 K)
Kiehumispiste 220 °C (493 K)
Tiheys 0,895
Liukoisuus veteen huonosti veteen

Linalyyliasetaatti on palavaa, huoneenlämmössä (20 °C) olomuodoltaan väritöntä nestettä, jolla on tunnusomainen haju. Sen kemiallinen kaava on C12H20O2. Linalyyliasetaatista käytetään myös nimityksiä 3,7-dimetyyli-1,6-oktadien-3-yyliasetaatti, 1,5-dimetyyli-1-vinyyliheks-4-enyyliasetaatti, etikkahappolinalooliesteri ja linalooliasetaatti.

Linalyyliasetaatin moolimassa on 196,286 g/mol, sulamispiste <–20 °C, kiehumispiste 220 °C, suhteellinen tiheys 0,895 g/cm3 (vesi = 1,0 g/cm3), leimahduspiste 85 °C c.c., itsesyttymislämpötila 225 °C ja CAS-numero 115-95-7. Aine liukenee huonosti veteen.

Laventelin (Lavandula angustifolia) eteerisen öljyn tärkein yhdiste on linalyyliasetaatti.

Valmistus ja käyttö

Linalyyliasetaattia valmistetaan esteröimällä linolia etikkahapon tai etikkahappoanhydridin kanssa. Reaktiossa saattaa tapahtua isomeroitumista neroliksi tai geranioliksi. Tämän vuoksi yhdistettä syntetisoidaan myös linaloolin ja keteenin välisellä reaktiolla. Linalyyliasetaatin tuoksu muistuttaa laventelia ja bergamottia. Hyvän tuoksunsa vuoksi sitä käytetään tuoksuvissa, saippuoissa ja pesuaineissa.[1][2][3]

Ympäristö- ja terveysvaikutukset

Lyhytaikaisessa altistumisessa aine voi ärsyttää lievästi silmiä.

Lähteet

  1. Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 352. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
  2. Charles S. Sell: Terpenoids, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 23.04.2013
  3. Karl-Georg Fahlbusch, Franz-Josef Hammerschmidt, Johannes Panten, Wilhelm Pickenhagen, Dietmar Schatkowski, Kurt Bauer, Dorothea Garbe & Horst Surburg:Flavors and Fragrances, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 23.04.2013

Aiheesta muualla

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.