Siirry sisältöön

Glen Keane

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 9. lokakuuta 2020 kello 12.29 käyttäjän 46.255.194.69 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Glen Keane Annecyn animaatioelokuvajuhlilla vuonna 2017.

Glen Keane on yhdysvaltalainen animaattori, joka on ollut töissä Walt Disney Animation Studiosilla. Hän on saanut Reuben-palkinnon vuonna 2017.

Lapsena Keane piirsi ahkerasti ja halusi taiteilijaksi tai amerikkalaisen jalkapallon ammattilaiseksi.[1] Kun hän laittoi hakemuksen taidekouluun, se meni vahingossa animaatio-osastolle. Paikan saatuaan hän ei ollut siitä kovin innoissaan, vaikka myöhemmin animaatiopiirtäminen veikin mukanaan.[1] Keane aloitti työt Disneyn studioilla 1970-luvun puolivälissä ja sai siellä opetusta piirtäjälegendoilta, muun muassa Ollie Johnstonilta, Frank Thomasilta ja Erik Larstonilta.[1]

Disneyn animaatioissa Keanen piirtämiä hahmoja ovat olleet esimerkiksi Pienen merenneidon Ariel ja Kaunottaren ja hirviön hirviö sekä Aladdinin, Pocahontasin ja Tarzanin nimihahmot.[1] Jokaisen kanssa kului 3–5 vuotta.[2] Aarreplaneetta-elokuvassa Keane toteutti päähenkilö John Silveristä puolet: hahmon oikeanpuoleisen robottikäden ja -jalan piirsi Eric Daniels tietokoneella ja vasemman puoliskon hän piirsi itse käsin perinteisellä tekniikalla.[1]

  1. a b c d e Harri Römpötti: Animaattori on piirretyn todellinen tähti: Glen Keane – lyijykynän mestari. Aku Ankka 51/2002.
  2. Juhani Nurmi: Glen Keane, Tarzanin toinen isä. Aku Ankka 48/1999.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Glen Keane Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.