Chlodwig zu Hohenlohe-Schillingsfürst

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 10. kesäkuuta 2022 kello 23.02 käyttäjän 87.100.231.220 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Chlodwig zu Hohenlohe-Schillingsfürst
Saksan valtakunnankansleri
Monarkki Vilhelm II
Varakansleri Karl Heinrich von Boetticher
Arthur von Posadowsky-Wehner
Edeltäjä Leo von Caprivi
Seuraaja Bernhard von Bülow
Preussin pääministeri
Monarkki Vilhelm II
Edeltäjä Botho zu Eulenburg
Seuraaja Bernhard von Bülow
Baijerin ministeripresidentti
Monarkki Ludvig II
Edeltäjä Ludwig von der Pfordten
Seuraaja Otto von Bray-Steinburg
Henkilötiedot
Syntynyt31. maaliskuuta 1819
Rotenburg an der Fulda, Hessen
Kuollut6. heinäkuuta 1901 (82 vuotta)
Bad Ragaz, St. Gallenin kantoni, Sveitsi
Tiedot
Uskonto katolinen
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Chlodwig Carl Viktor zu Hohenlohe-Schillingsfürst (31. maaliskuuta 1819 Rotenburg an der Fulda, Hessen6. heinäkuuta 1901 Bad Ragaz, Sveitsi), Ratiborin ja Corveyn ruhtinas, oli saksalainen valtiomies. Hän toimi vuosina 1866–1870 Baijerin ministeripresidenttinä ja vuosina 1894–1900 Saksan keisarikunnan valtakunnankanslerina sekä Preussin ministeripresidenttinä.

Elämä

Chlodwig zu Hohenlohe-Schillingsfürst kuului vanhaan frankenilaiseen Hohenlohen aatelissukuun. Hän syntyi toisena ruhtinas Franz-Joseph zu Hohenlohe-Schillingsfürstin (1787–1841) ja tämän puolison, prinsessa Konstanze von Hohenlohe-Langenburgin (1792–1847) viidestä lapsesta. Hänen isänsä oli katolinen ja äiti luterilainen. Ajan oloon hänet kasvatettiin isänsä uskontoon katoliseksi, kun taas perheen tyttäret kasvatettiin luterilaisiksi.

Chlodwig zu Hohenlohe-Schillingsfürst opiskeli Ansbachin ja Erfurtin kymnaaseissa ja myöhemmin Göttingenin, Bonnin, Lausannen ja Heidelbergin yliopistoissa. Hän opiskeli oikeustiedettä ja auskultoi vuonna 1841 Koblenzissa.

Poliittinen ura

Hohenlohe-Schillingsfürst oli poliittisesti liberaali ja kannatti ajatusta yhdistyneestä Saksasta. Baijerin kuninkaan neuvonantajana hänellä oli poliittisesti vaikutusvaltainen asema ja mahdollisuus vaikuttaa kuninkaaseen. Preussin–Itävallan sodan puhjettua vuonna 1866 Hohenlohe-Schillingsfürst tuki Preussia ja halusi Baijerin solmivan tiiviit yhteydet preussilaisiin. Hänen onnistui vakuuttaa Baijerin kuningas Ludvig II asiasta ja tämä nimitti hänet Baijerin ministeripresidentiksi sodan syttymisvuonna. Baijerin ministeripresidenttinä Hohenlohe-Schillingsfürst ajoi liittoa eteläsaksalaisten valtioiden välille esikuvanaan Bismarckin luoma Pohjois-Saksan liitto. Myöhemmin, Saksan yhdistyttyä Hohenlohe-Schillingsfürstin toivomalla tavalla, Hohenlohe-Schillingsfürst nimitettiin varapuhemieheksi vastaperustetuilla Saksan valtiopäivillä.

Vuonna 1873 Bismarck nimitti Hohenlohe-Schillingsfürstin Saksan suurlähettilääksi Pariisiin. Hän pysyi virassa vuoteen 1878 asti. Vuonna 1885 hänestä tuli Elsass-Lothringenin kuvernööri ja hän jatkoi kuvernöörinä vuoteen 1894 asti. Vuonna 1894 Saksan keisari Vilhelm II nimitti Hohenlohe-Schillingsfürstin Saksan valtakunnankansleriksi. Hän erosi valtakunnankanslerin virasta terveyssyihin vedoten vuonna 1900.