Anthony D. Smith

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 3. toukokuuta 2023 kello 12.11 käyttäjän Ipr1Bot (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anthony D. Smith
Henkilötiedot
Syntynyt23. syyskuuta 1939
Lontoo
Kuollut19. heinäkuuta 2016 (76 vuotta)
Lontoo
Koulutus ja ura
Tutkinnot Oxfordin yliopisto
London School of Economics
Väitöstyön ohjaaja Hugues Portelli
Instituutti London School of Economics
Tutkimusalue etnografia
Tunnetut työt nationalismin ja etnisyyden tutkiminen

Anthony D. Smith (23. syyskuuta 1939 Lontoo19. heinäkuuta 2016 Lontoo)[1] oli brittiläinen etnografi, joka erikoistui nationalismin ja etnisyyden tutkimukseen. Hän oli nationalismintutkimuksen piirissä eräs tunnetuimpia modernistisen koulukunnan kriitikoita. Smith puolusti näkemystä, jonka mukaan kansakunnat perustuvat kaikesta huolimatta suhteellisen vanhoille juurille ja hän loi suuntauksen, jota itse kutsui etnosymbolismiksi.

Smith syntyi keskiluokkaiseen juutalaisperheeseen ja hänen sukujuurensa olivat pääosin Saksassa ja Puolassa. Hän opiskeli klassisia aineita Oxfordin yliopistossa ja vuoden ajan College of Europessa Bruggessa Belgiassa.[1] Valittuaan oman tieteenalansa Smith opiskeli London School of Economicsissa muun muassa Ernest Gellnerin oppilaana, vaikka onkin myöhemmin ollut yksi Gellnerin ajatusten näkyvistä kriitikoista. Smithin ensimmäinen selkeästi nationalismia käsitellyt teos oli 1971 ilmestynyt Theories of Nationalism. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneessä teoksessaan The Concept of Social Change hän kritisoi vahvasti Gellnerin edustamaa funktionalistista katsontakantaa, jossa yhteiskunnallinen muutos selitetään modernisaation luomilla uusilla tarpeilla.[2] Smith työskenteli 1970-luvulla opettajana Yorkin ja Readingin yliopistoissa.[1] Vuonna 1980 hänet nimitettiin London School of Economicsiin ensin sosiologian ja sittemmin etnisyyden ja nationalismin tutkimuksen professoriksi. Smithin laaja kirjallinen tuotanto keskittyy pääosin nationalismia ja etnisyyttä koskeviin kysymyksiin, ja hän oli yksi melko harvoja nimenomaan tähän aiheeseen erikoistuneita tutkijoita. Hän toimi Nations and Nationalism -nimisen tieteellisen aikakausjulkaisun päätoimittajana ja osallistui kansainvälisen Etnisyyden ja nationalismin tutkimisyhdistyksen (ASEN) perustamiseen.[2] Smith oli lisäksi perehtynyt taidehistoriaan.[1]

Smith esitteli teoksissaan The Ethnic Origins of Nations (1986) ja National Identity (1991) teoriansa, joiden mukaan modernien kansakuntien juuret ulottuvat kauas esiteolliseen aikaan ja modernina aikana muovautuneet kansalliset identiteetit itse asiassa osittain perustuvat paljon vanhempiin etnisiin identiteetteihin. Myöhemmissä teoksissaan Myths and Memories of the Nation (1999) ja Nationalism (2001) hän vei väitteensä pidemmälle sanoessaan, että itse asiassa kansakuntia ja kansallisia identiteettejäkin on ollut olemassa jo esimodernina aikana, joskin vain poikkeuksina. Myths and Memories -kirjassa Smith otti käyttöön termin etnosymbolismi oman lähestymistapansa nimitykseksi.[2] Nimitys on sittemmin vakiintunut kokonaisen nationalismintutkimuksen koulukunnan nimeksi. Smith oli kansakuntien myöhäistä syntyajankohtaa puolustavien modernististen teorioiden näkyvimpiä kriitikoita. Etnosymbolismia arvostelleet modernistit ovat vastaavasti tulkinneet Smithin käsitysten olevan lähellä primordialismia eli perinteistä katsantotapaa, jonka mukaan kansakuntien juuret ovat ikiaikaisia ja luonnollisia.[3] Smithin mukaan etnosymbolistit pyrkivät tutkimaan, miten suuret kansanjoukot ovat menneinä aikoina subjektiivisesti kokeneet suhteensa etniseen tai kansalliseen yhteisöön, kun taas modernistit ovat hänen mukaansa keskittyneet liikaa vain entisajan eliittien tarkasteluun.[2]

Smith erottaa toisistaan etniset yhteisöt, joita yhdistävät keskinäinen solidaarisuus sekä yhteistä alkuperää ja kotimaata koskevat myytit, ja toisaalta etniset kategoriat, eli ulkoisesti yhtenäisiltä vaikuttavat ihmisryhmät, joilta kuitenkin puuttuu tietoisuus itsestään. Etnisiä yhteisöjä on hänen mukaansa ollut olemassa ainakin pronssikaudelta lähtien. Kansalliset identiteetit ja kansakunnat, joihin liittyy edellisten ohella poliittinen taso, ovat Smithin mukaan syntyneet etnisten yhteisöjen pohjalta myöhemmin. Silti myös kansakuntia on hänen mukaansa ollut jo esimerkiksi keskiajan Euroopassa. Nationalismin ilmaantumisen myötä kansakuntien luominen muuttuu tietoiseksi. Nationalismin synnyn Smith ajoitti ensin useimpien muiden tutkijoiden tavoin 1700-luvun lopulle, mutta myöhemmin hän on esittänyt jo Alankomaiden kapinan 1500-luvun lopulla tai Englannin sisällissodan 1600-luvulla ilmentäneen nationalismia. Smithin mukaan kansakuntien rakentamiseen liittyvä kansallisten myyttien luominen ei ole yhtä keinotekoista kuin modernistit ovat väittäneet, sillä sen on jollain tavalla perustuttava myös säilyneisiin perinteisiin, jotta se voisi saada vastakaikua ihmisissä.[2]

  • Theories of Nationalism (1971)
  • The Concept of Social Change (1973)
  • Nationalism in the 20th century (1979)
  • The Ethnic Revival (1981)
  • State and Nation in the Third World (1983)
  • The Ethnic Origins of Nations (1986)
  • National Identity (1991)
  • Nations and Nationalism in a Global Era (1995)
  • Nationalism and Modernism (1998)
  • Myths and Memories of the Nation (1999)
  • The Nation in History (2000)
  • Chosen Peoples: Sacred Sources of National Identity (2003)
  • The Antiquity of Nations (2004)
  • The Cultural Foundations of Nations: Hierarchy, Covenant and Republic (2008)
  • Ethno-symbolism and Nationalism: A Cultural Approach (2009)
  • The Nation Made Real: Art and National Identity in Western Europe, 1600-1850 (2013)
  1. a b c d Siniša Malešević: In Memoriam: Antohny D Smith (1939-2016) (englanniksi) Politička misao -blogi 18.8.2016. Viitattu 8.1.2017.
  2. a b c d e Johanes Remy: Onko modernisaatio vai etnisyys kansakuntien perusta?, s. 55–60, 63–64 teoksessa Nationalismit (toim. Jussi Pakkasvirta & Pasi Saukkonen). WSOY 2005.
  3. Pakkasvirta & Saukkonen 2005, s. 35–37.