95 S 58–61

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”raskas sinko” ohjaa tänne. Artikkeli Sinko käsittelee raskaita sinkoja yleensä.
Raskassinkoryhmä (johtaja oikealla) harjoituksissa Sodankylässä kesällä 1997.

95 S 58–61, lempinimeltään Musti, on Suomen puolustusvoimien käyttämä raskas sinko. Se on ollut pääasiassa jalkaväkiprikaatien kalustoa. Ase on saanut lempinimensä kovaäänisestä koiran haukahdusta muistuttavasta laukausäänestä. Raskas sinko on korvattu 2010-luvulla NLAW-ohjuksella.

Raskas sinko on kehitetty vuonna 1958, ja sen pyörillä varustettu jalusta on vuodelta 1961. Toimintaperiaatteeltaan ase on rekyylitön tykki, jossa taakse purkautuva suihku kumoaa rekyylin. Tulisuihku ja sen paineaalto olivat vaarallisia 30 x 20 m:n alueella eikä singolla näin voitu ampua suljetussa tilassa.[1]

Aseen kokonaispaino on 140 kg, josta putki 90 kg ja jalusta 50 kg. Kaliiperi on 95 mm. Suurin tehokas ampumaetäisyys liikkuvaan maaliin on 700 metriä ja paikallaan olevaan 1000 metriä. Singon ammus oli patruuna, jossa kranaatti oli kokonaisuus ajopanoksen kanssa. Hylsy oli samalla seula, joka muodosti paine-eron joka lähetti kranaatin matkaan. Vertailun vuoksi kevyessä singossa seula oli erillinen ja vaihdettavissa.

Alkuperäinen ontelokranaatti läpäisi panssaria 300 mm +- 40 millimetriä.[1] Käytössä oli myös elävää voimaa sekä pesäkkeitä vastaan tarkoitettu sirpalekranaatti. Sen suurin ampumaetäisyys oli n. 2000 metriä. Sirpalekranaatti voitiin ampua herkästi syttyvänä tai jäykkänä. Jäykkänä lentonopeuden täytyi hidastua äkillisesti esteeseen osuessa. Herkkänä sytytin toimi osuessaan esim. ruohonkorteen.

Panssarintorjuntalaukauksen paino oli 10,2 kg josta kranaatti 4,6 kg. Sen lähtönopeus oli 615 m/s Sirpalelaukauksen paino oli 12,7 kg josta kranaatti 7,2kg. Lähtönopeus oli 400 m/s. Tulinopeus oli 6-8 laukausta minuutissa.[1]

1990-luvulla singolle hankittiin uusi ampumatarvike joka paransi läpäisyä. Sen läpäisykyky oli 560 mm tasakoosteista panssariterästä. Tämä ontelokranaatti oli varustettu vaunujen reaktiivipanssaroinnin läpäisyä helpottavalla kovalla kärjellä.

Tähtäimen kuvio ja etäisyydenmittausviiva kaavamaisesti. Tähtäysmerkistö ja etäisyysmittausviiva eivät ole oikeassa mittakaavassa toisiinsa. Viivastoa käytettiin asettamalla alin viiva kohteen alareunaan. Etäisyys luettiin asteikolta kohteen yläreunasta.

Raskaan singon tähtäin oli optinen. Tähtäin, sen tähtäyskuvio ja käyttöperiaate olivat samankaltaisia kuin kevyessä 55 S 55 - singossa tähtäyskuvion vastatessa raskaan singon ominaisuuksia. Vaakasuorat viivat ovat nopeuden ennakkomerkintöjä ja pystyviivat korotusmerkkejä panssarintorjunnalle. Suuremmat korotusmerkinnät ovat sirpalekranaateille. Kohteen etäisyys voitiin mitata tähtäimen käyrillä sijoittamalla se käyrien väliin.[1]

Raskassinkoryhmään kuului kahdeksan miestä: johtaja, ampuja, lataaja/vara-ampuja, kaksi ammusmiestä, ryhmän varajohtaja sekä kaksi raskain ja kevyin kertasingoin varustautunutta sinkomiestä. Ryhmä liikutti asetta ja muuta tuliasemakalustoa usein juosten tai talvella hiihtäen, vetämällä niitä ahkiossa perässään. Tällöin saatettiin puhua leikkisästi esimerkiksi "mustin ulkoiluttamisesta".

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Sotilaan käsikirja 1968 s.76-80

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuvia, lähinnä Otso 2005 -harjoituksesta
Tämä aseisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.