6ix9ine

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
6ix9ine
6ix9ine vuonna 2018
6ix9ine vuonna 2018
Henkilötiedot
Koko nimi Daniel Hernandez
Syntynyt8. toukokuuta 1996 (ikä 27)
Ammatti Räppäri, lauluntekijä
Lapset 2[1]
Muusikko
Taiteilijanimi Tekashi69, Tekashi, 6ix9ine, Wallah Dan
Laulukielet englanti, espanja
Aktiivisena 2014-
Tyylilajit rap, trap, reggaeton
Levy-yhtiöt 10K Projects, FCK THEM, Tr3yway
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut

6ix9ine (lausutaan ”six nine”) (oik. Daniel Hernandez, s. 8. toukokuuta 1996) on yhdysvaltalainen rap-artisti. Hänen menestynein kappale on ”Gooba” vuodelta 2020. Hänen muita hitti-kappaleitaan ovat muun muassa ”Fefe” ja ”Trollz”. Hernandez on meksikolaista ja puertoricolaista syntyperää.[2][3]

Lokakuussa 2018 hän sai neljän vuoden ehdollisen vankeustuomion osallisuudesta lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Sen lisäksi hänen pitää suorittaa tuhat tuntia yhdyskuntapalvelua ja pidättäytyä jengiyhteyksistä. Marraskuussa 2018 hänet ja hänen Bloods-jengiin kuuluvat ystävänsä pidätettiin uudestaan ja he ovat saaneet syytteet muun muassa aseiden hallussapito- ja käyttörikoksista, aseellisesta ryöstöstä, kiristyksestä ja niihin liittyvistä väkivaltaisuuksista. Kaikkiaan jutussa on kahdeksan syytekohtaa. Kahdessa syytekohdassa syyttäjä esittää Hernandezille elinikäistä vankeusrangaistusta.[4] Oikeudenkäynnissä Hernandez tunnusti syyllisyytensä rahankiristykseen, useisiin aserikoksiin sekä murhan suunnitteluun. Hän todisti kahden muun henkilön osallisuudesta rikoksiin ja sai syytesopimuksen turvin itse kahden vuoden vankeusrangaistuksen.[5]

Suomessa 6ix9ine esiintyi Blockfest- ja Weekend-festivaaleilla kesällä 2018.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: 6ix9inen diskografia

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.