47 rōninia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
47 rōninin haudat Sengaku-ji -temppelissä.

47 rōninia tai Chūshingura (Uskolliset) on japanilainen legenda, joka 1700-luvun tositapahtumiin pohjautuen kertoo 47 rōninista eli isännättömäksi jääneestä samuraista, jotka kostavat isäntänsä kuoleman. 47 rōninin taru on yksi kuuluisimpia samuraitarinoita, ja sitä pidetään usein eräänlaisena Japanin kansallislegendana. Tarina on tunnetuin bushidōn eli samuraiden kunniakoodin ja elämäntavan kuvaus.

Tarinan alussa hoviherra Kira loukkaa samuraiden isäntää, Akōn daimio Asano Nakanoria, joka tästä raivostuneena hyökkää loukkaajaansa kohti, haavoittaen tätä päähän ja olkapäähän. Vartijat kuitenkin estävät Asanoa tappamasta Kiraa. Hyökkäyksen vuoksi shōgun Tokugawa Tsunayoshi määrää Asanon tekemään rituaali-itsemurha seppukun. Isäntänsä kuoltua 47 samuraita jäävät isännättömiksi.[1][2] Ōishi Kuranosuken johdolla he vannovat kostavansa isäntänsä kuoleman tappamalla Kiran. He ryhtyvät tämän jälkeen valmistelemaan salamurhaa ja pyrkivät sekoittumaan muuhun väestöön ryhtymällä munkeiksi ja kauppiaiksi. Ōishi viettää paljon aikaa Kyōton huvikortteleissa, tekeytyy juopoksi ja saa näin Kiran uskomaan, että mitään pelkoa kostosta ei ole.[2]

Valmisteltuaan murhaa vuoden salaliittolaiset kerääntyvät Edoon. He hyökkäävät tammikuisena yönä pahaa-aavistamattoman virkamiehen taloon. Rōninit ovat jakaantuneet kahteen ryhmään, ja rummun lyönti on merkkinä hyökkäyksen aloituksesta, pillin vihellys puolestaan Kiran löytymisestä. Kiivaan taistelun jälkeen Kira löytyy piilostaan. Rōninit tarjoavat hoviherralle mahdollisuutta itsemurhaan, mutta tämä ei halua tehdä sitä. Ōishi tappaa lopulta Kiran. Tämän jälkeen rōninit vievät Kiran pään isäntänsä haudalle ja antautuvat.[2] Nuorin rōnineista lähetetään sitä ennen viemään sana Akoon, että rōninit ovat täyttäneet velvollisuutensa.

Shōgun ymmärtää toisaalta koston, mutta ei voi hyväksyä sitä, että rōninit ovat ottaneet lain omiin käsiinsä. Hän päättää lopulta, että vangittuja rōnineja ei teloiteta kuten rikollisia vaan he saavat tehdä seppukun. Kuolemansa jälkeen rōninit haudattiin isäntänsä viereen.[2] Sanansaattajaksi lähetetyn rōninin shogun armahtaa.

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtuman aikaan elänyt samurai Yamamoto Tsunetomo kritisoi rōninien toimintaa kirjassaan Hagakure. Hänen mukaansa bushidōa noudattavan samurain kuuluu suorittaa seppuku välittömästi häpeän jälkeen, tai hakea kostoa, välittämättä siitä onnistuuko tämä tehtävässään vai ei. Rōninien suunnittelu oli Tsunetomon mukaan epäkunniallista, koska he olivat valmiita riskeeraamaan kaiken suorittaakseen onnistuneesti kostonsa. Kira olisi voinut kuolla sairauteen siinä ajassa minkä Rōninit käyttivät suunnitelmaansa, eväten tällä tavalla kunnian palauttamisen. Tsunetomon mielestä aidosti kunniakas samurai olisi hyökännyt vaarasta ja onnistumisestaan välittämättä heti Kiraa vastaan, ja kunnia olisi näin varmasti palautunut lopputuloksesta huolimatta.

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarinan taustalla ovat vuosina 1701–1703 sattuneet tositapahtumat, jotka aiheuttivat valtavan kohun Japanissa. Pitkän rauhallisen ajanjakson aikana unohtunut samuraiden kunniakoodi nousi jälleen esiin. Tapauksesta laadittiin valtava määrä runoja ja kirjoitelmia, ja vuoteen 1844 mennessä vähintään 47 näytelmää oli kirjoitettu rōninien kostosta. Näistä vuonna 1748 kirjoitettu Chūshingura on merkittävin, ja se on innoittanut useita myöhempiä sovituksia.[2]

Elokuvasovituksista tunnetuimmat ovat Kenji Mizoguchin vuonna 1941 ohjaama Genroku Chūshingura ja Kon Ichikawan vuonna 1994 ohjaama Shijūshichinin no shikaku, jossa Ōishia esittää Ken Takakura. Vuonna 2013 tarinasta tehtiin myös Hollywood-elokuva 47 Ronin, joka kuitenkin perustuu alkuperäiseen tarinaan vain hyvin löyhästi ja yhdistelee siihen uusia henkilöitä sekä fantasia-aineksia.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olavi K. Fält, Kai Nieminen, Anna Tuovinen ja Ilmari Vesterinen: Japanin kulttuuri. Kolmas painos, v. 2002. Otava, 1994. ISBN 951-1-12746-2.
  • Yamamoto Tsunetomo, William Scott Wilson, Justin F. Stone, Minoru Tanaka, Yukio Mishima, Kathryn Sparling, Hannelore Eisenhofer: Hagakure: Book of the Samurai, s. 10. v. 1716. Lontoo: The Matheson Trust, 2013. englanti

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Japanin kulttuuri, s. 506–507
  2. a b c d e f 47 rōnin Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 7.2.2020.