317. osasto
| 317. osasto | |
|---|---|
| La 317ème section | |
| Ohjaaja | Pierre Schoendoerffer |
| Käsikirjoittaja | Pierre Schoendoerffer |
| Perustuu | La 317e section (Schoendoerffer, 1963) |
| Tuottaja |
Georges de Beauregard Benito Perojo |
| Säveltäjä | Pierre Jansen |
| Kuvaaja | Raoul Coutard |
| Leikkaaja | Armand Psenny |
| Pääosat |
Bruno Cremer Jacques Perrin Pierre Fabre |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
Ranska Espanja |
| Tuotantoyhtiö |
Rome-Paris Films Producciónes Benito Perojo |
| Ensi-ilta | 31. maaliskuuta 1965 |
| Kesto | 100 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | ranska |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
317. osasto (ransk. La 317ème section)[1] on ranskalainen Indokiinan sodasta kertova sotaelokuva vuodelta 1965. Elokuvan juoni kertoo ranskalaisista sotilaista, jotka ovat jääneet eristyksiin vihollisten linjojen taakse ja yrittävät palata omiensa asemiin etelässä. Elokuvan ohjasi Indokiinan sodan veteraani Pierre Schoendoerffer, jonka kirjaan La 317e section elokuva perustuu.
Elokuvaa esitettiin Euroopassa ja se sai hyvän vastaanoton kriitikoilta, esimerkiksi voittaen parhaan käsikirjoituksen palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla.
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvan ohjannut Pierre Schoendoerffer (1928–2012) toimi Ranskan armeijan elokuvapalvelussa vapaaehtoisena kameramiehenä Indokiinan sodan aikana. Hän oli mukana esimerkiksi ranskalaisten tappioon päättyneessä Điện Biên Phủn taistelussa vuonna 1954 ja neljä kuukautta sotavankina sen jälkeen. Schoendoerfferin vapauduttua hän palasi Ranskaan, josssa hänestä tuli 1950-luvulla journalisti ja elokuvantekijä. Vuonna 1963 hän julkaisi sotakokemuksiensa innoittaman kirjan La 317e section, jonka pohjalta hän alkoi työstää elokuvaa. Tuotanto sai pienen budjetin ranskalaiselta Georges de Beauregardilta ja espanjalaiselta Benito Perojolta. Schoendoerffer sai myös luvan kuvauksille Kambodžassa paikallisilta viranomaisilta.[2]
Elokuvan kuvaukset alkoivat vuonna 1964 Kambodžan syrjäisessä koillisosassa lähellä man Laosin ja Vietnamin vastaista rajaa. Kuvauspaikat olivat joidenkin satojen kilometrien päässä Schoendoerfferin kiran tapahtumapaikosita etelään, mutta muistuttivat muuten tapahtumapaikkoja. Joidenkin kilometrien päässä Vietnamin puolella oli tuolloin käytössä ollut yhdysvaltalainen Vietnamin sodan sotilastukikohta. Joitakin hankaluuksia tuotti pieni budjetti. Schoendoerffer oli palkanut joitakin ranskalaisia näyttelijöitä ja teknikkoja, kuten elokuvan kuvaajana toimineen vanhan asetoverinsa Raoul Coutardin. Suurin osa rooleista annettiin kuitenkin paikallisille kambodžalaisille, jotka esittivät esimerkiksi suurinta osaa 317. osaston sotilaista. Kuvauksissa käytettiin pääosin oikeita ammuksia, sillä paukkupatruunoiden maahantuonnille ei oltu saatu lupaa. Olosuhteet olivat karut, kuvauspaikalle saavuttiin lentokoneella ja kuvauksia tehtiin viidakossa parin kilometrin säteellä kiitotiestä. Ruuaksi tarjoiltiin lähinnä vain riisiä. Kuvaksissa käytettiin vain kahta Éclair Cameflex CM3 35-mm kameraa ja Nagra III NP nauhuria.[2]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvan ensi-ilta Ranskassa järjestettiin 31. maaliskuuta 1965 ja kolme kuukautta myöhemmin se esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla. Cannesissa elokuva voitti parhaan käsikirjoituksen palkinnon, jonka se jakoi Ray Rigbyn elokuva Kukkulan kanssa. Elokuvan ensi-illat järjestettiin myös muutamissa muissa Euroopan maissa, ja vuonna 1968 se esitettiin Länsi-Saksan televisiossa. Julkaisumaissa se sai hyviä arvioita kriitikoilta.[2]
Brittiläinen historioitsija Antony Beevor kuvaili elokuvaa parhaana näkemänään sotaelokuvana.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ * 317. osasto Elonet.
- ↑ a b c Robert Niemi: 100 great war movies : the real history behind the films, s. 318-321. ABC-CLIO, 2018. ISBN 978-1-4408-3386-1 (englanniksi)
- ↑ Antony Beevor: Antony Beevor: the greatest war movie ever – and the ones I can't bear The Guardian. 29.5.2018. Viitattu 27.3.2025. (englanniksi)