3-pentanoni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
3-pentanoni
Tunnisteet
CAS-numero 96-22-0
PubChem CID 7288
Ominaisuudet
Molekyylikaava C5H10O
Moolimassa 86,13 g/mol g/mol
Ulkomuoto Neste (väritön)
Sulamispiste −42 °C (231 K)
Kiehumispiste 102 °C (375 K)
Tiheys 0,81 g/cm3
Liukoisuus veteen Kohtalaisesti veteen

Helposti syttyvää F Ärsyttävää Xi[1]

3-pentanoni on orgaaninen yhdiste (ketoni) ja se on huoneenlämmössä (20 °C) olomuodoltaan väritöntä nestettä, jolla on tunnusomainen haju. Sen kemiallinen kaava on C5H10O ja rakennekaava on CH3CH2COCH2CH3. 3-pentanonista käytetään myös nimityksiä dietyyliketoni, dimetyyliasetoni ja metasetoni.

3-pentanonin moolimassa on 86,13 g/mol, sulamispiste −42 °C, kiehumispiste 102 °C, tiheys (25 °C:n lämpötilassa) 0,81 g/cm3, leimahduspiste 13 °C (o.c.), itsesyttymislämpötila 452 °C ja CAS-numero 96-22-0. 3-pentanoni liukenee kohtalaisesti veteen.

3-pentanonin on helposti syttyvää ja sen höyry on ilmaa raskaampaa. Aine reagoi kiivaasti hapettimien kanssa sekä syövyttää monia muoveja. Yhdistettä esiintyy kukkien tuoksuissa ja semiokemikaalina eliöiden viestinnässä.

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

3-pentanonia valmistetaan dekarboksyloimalla propaanihappoa. Tässä reaktiossa katalyyttinä käytetään mangaanidioksidia, zirkoniumdioksidia tai toriumdioksidia. Toinen tapa on eteenin hydroformylointi, jota katalysoivat kobolttikompleksit. Yhdistettä käytetään maalien liuottimena ja lätöaineena valmistettaessa orgaanisia yhdisteitä, kuten trimetyylifenolia, E-vitamiinia, väriaineita ja herbisideja. Sitä voidaan käyttää myös hajusteissa.[2][3][4]

Ympäristö- ja terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhytaikaisessa altistumisessa aine ärsyttää silmiä, ihoa ja hengitysteitä. Pidempiaikainen ja toistuva altistuminen nesteelle kuivattaa ihoa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 3-Pentanoni Käyttöturvallisuustiedote. 27.7.2016. Sigma Aldrich (Merck). Viitattu 5.9.2018.
  2. Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 277. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  3. Yng-Long Hwang & Thomas C. Bedard: Ketones, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Viitattu 10.08.2013
  4. Hardo Siegel & Manfred Eggersdorfer: Ketones, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 10.08.2013

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.