2. jääkäriprikaati (jatkosota)
2. Jääkäriprikaati (2. JPr) oli 18. -21. kesäkuuta 1941 perustettu ja keväällä 1942 lakkautettu Suomen maavoimien sotatoimiyhtymä, joka kuului ryhmä Oinoseen.
Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
2. jääkäriprikaati perustettiin liikekannallepanon yhteydessä kesäkuun loppupuoliskolla 1941 Maaselän Sotilasläänin Iisalmen Suojeluskuntapiirin ja Keski-Pohjanmaan Sotilasläänin Sisä-Suomen Suojeluskuntapiirien alueilla.
Prikaatinkomentajana oli 18. kesäkuuta 1941 Vieremälle saapunut jääkärieversti Alonzo_Sundman. Hänen johtamisensa tueksi muodostettiin pääosin vieremäläisistä koottu esikunta, jonka päällystö tuli kuitenkin muualta. Esikuntapäällikkönä oli kapteeni Paavo Lammetmaa. Prikaatin joukkoina olivat[1]:
- Jääkäripataljoona 5 (JP5), Vieremä ja Keitele
- Jääkäripataljoona 6 (JP6), Oulun läänin Pyhäjärvi
- Jääkäripataljoona 7 (JP7), Pihtipudas ja Viitasaari
- Kevyt patteristo 13 (KvPsto 13), Vaasa
- Tykkikomppania (TykK/2.JPr), Sukeva
- Lääkintäjoukkue (23. LääkJ), Kiuruvesi
- Sairasautojoukkue (23. SAutoJ), Kiuruvesi
- Liikkuva Autokorjaamo (LiikAutoK), Iisalmi
Keskittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perustamisen jälkeen prikaati keskitettiin Paukkajaan, jonne joukot siirtyivät junalla, autoilla ja polkupyörin. Prikaati ryhmitettiin Tuupovaaran-Hattuvaaran väliselle alueelle Ilomantsiin.[1]
Hyökkäysvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ryhmä Oinonen muodosti prikaatinkomentajan johtaman osasto Sundmanin, jonka tehtävänä oli hyökätä Tolvajärvelle Viiksinselän itäpuolitse. Ensimmäinen suurempi taistelu alkoi 8. heinäkuuta Peurujoella, jossa vastustajan linjoja ei kyetty hyökkäyksellä murtamaan. Seuranneessa motitusyrityksessä vihollinen vetäytyi ja eteneminen voi jatkua 22. heinäkuuta.[2]
Lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Prikaatin esikunta sai 20. helmikuuta 1942 tiedon prikaatin lakkauttamisesta kuukauden loppuun mennessä, minkä jälkeen joukot siirrettiin Lumbusiin. Prikaatin asemat Voljärvellä vastaanotti erillinen pataljoona 21. Prikaatin ennen vuotta 1912 syntyneet kotiutettiin ja loput siirrettiin 1. jääkäriprikaatiin, rajajääkäriprikaatiin ja torjuntakomppanioihin.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sotatieteen Laitos: Jatkosodan Historia 1. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN 951-0-15327-3.
- kortelainen, Tuomas (toim.): Ilomantsista Stalinin kanavalle. Kuopio: 2. JPr:n julkaisutoimikunta, 1983. ISBN 951-99471-7-5.
- Sorko, Kimmo: Seiskan Sotatie, Jatkosodan Jääkäripataljoona 7. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy, 1995. ISBN 951-9362-88-6.
- Pelkonen, Jaakko: JP 6:n suuntaura. Haapajärvi: omakustanne, 1978. ISBN 951-9491-47-3.