1984 (vuoden 1984 elokuva)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
1984
Nineteen Eighty-Four
Ohjaaja Michael Radford
Käsikirjoittaja Michael Radford
Perustuu George Orwellin romaaniin Vuonna 1984
Tuottaja Simon Perry
Säveltäjä Dominic Muldowney
Eurythmics
Kuvaaja Roger Deakins
Leikkaaja Tom Priestley
Lavastaja Martyn Hebert
Grant Hicks
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdistynyt kuningaskunta
Tuotantoyhtiö Virgin Films
Umbrella-Rosenblum Film
Ensi-ilta 10. lokakuuta 1984
23. marraskuuta 1984 (Suomi)
Kesto 111 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

1984 (Nineteen Eighty-Four) on vuonna 1984 ensi-iltansa saanut brittiläinen draamaelokuva, joka perustuu George Orwellin romaaniin Vuonna 1984 (1949). Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Michael Radford ja sen pääosia näyttelevät John Hurt, Richard Burton, Suzanna Hamilton ja Cyril Cusack. 1984 jäi Burtonin viimeiseksi elokuvaksi ja se on omistettu hänelle.[1]

Elokuva on vuoteen 1984 sijoittuva dystooppinen vaihtoehtohistoria, jossa toista maailmansotaa seuranneen ydinsodan jälkeen Britanniaa hallitsee totalitaristinen Oseanian suurvalta, jota johtaa kansalaisiaan tarkkaan valvova Isoveli. Maailmassa on – ainakin Oseanian propagandan mukaan – kaksi muuta suurvaltaa, Euraasia ja Itäaasia, joiden kanssa Oseania on vaihtelevasti liitossa tai sodassa.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan päähenkilö Winston Smith on Lontoossa asuva Puolueen rivijäsen, joka työskentelee Totuusministeriössä muokkaamassa historiankirjoitusta Isoveljen kulloisenkin linjan mukaiseksi. Winston on kuitenkin menettänyt uskonsa vallitsevaan järjestelmään; hän vierailee proletariaattialueella toimivassa panttilainaamossa ja merkitsee mietteitään salaiseen päiväkirjaan.

Eräänä päivänä Winston saa paperilapun, jossa toinen Puolueen rivijäsen, nuori nainen nimeltä Julia, kertoo rakastavansa häntä. He tapaavat syrjäisellä maaseudulla ja vaihtavat kriittisiä näkemyksiä maailmanjärjestyksestä ennen kuin harrastavat seksiä. Winston vuokraa edellä mainitun liikkeen yläkerrasta näennäisen turvallisen huoneen, jossa he voivat jatkossa tavata. Winston saa kollegaltaan O’Brienilta uuskielen sanakirjan, jonka sivujen välistä paljastuu vastarintaliikkeen johtajan Emmanuel Goldsteinin vallankumouksellinen kirjoitus.

Winstonin ja Julian suhde jatkuu jonkin aikaa onnellisena, mutta eräänä päivänä ajatuspoliisi tekee yllätysratsian vuokrahuoneeseen kesken heidän kohtaamisensa. Panttilainaamon omistaja herra Charrington paljastuu Puolueen kätyriksi. Winston ja Julia viedään Rakkausministeriöön. Siellä Winstonia aletaan kiduttamalla uudelleenkouluttaa Puolueelle uskolliseksi. Kidutusta johtaa O’Brien, jota hän luuli kanssaan samanmieliseksi. O’Brien väittää Goldsteinin kirjaa tarkoitukselliseksi valheeksi, jota on itse ollut kirjoittamassa muutamien muiden Puolueen sisäpiiriläisten kanssa. Lopulta Winston viedään Huoneeseen 101 ja altistetaan lapsuudestaan kumpuavalle pahimmalle pelolleen, raivokkaille rotille, jotka kiinnitetään häkissä hänen kasvoilleen. Viime hetkellä Winston murtuu täysin ja kieltää Julian.

Loppukohtauksessa Winston istuu kahvilassa, jossa hän aiemmin elokuvassa näki istumassa muita epähenkilöiksi julistettuja, ja kohtaa jälleen Julian. He juovat giniä ja keskustelevat vailla tunteita siitä, kuinka he ovat pettäneet toisensa. Julian lähdettyä Winston katselee telelähetystä itsestään tunnustamassa rikoksiaan ja anomassa kansalaisten anteeksiantoa. Kun Oseanian voitoista Pohjois-Afrikassa kertovassa uutislähetyksessä näytetään kuvaa Isoveljestä, Winston kääntyy pois ja kuiskaa: ”Rakastan sinua.” Elokuvan voidaan katsoa jättävän tulkinnanvaraiseksi, viittaako hän Isoveljeen vai Juliaan.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  John Hurt   …  Winston Smith  
  Richard Burton   …  O’Brien  
  Suzanna Hamilton   …  Julia  
  Cyril Cusack   …  Charrington  
  Gregor Fisher   …  Parsons  
  James Walker   …  Syme  
  Andrew Wilde   …  Tillotson  
  Corina Seddon   …  Winston Smithin äiti  
  Rupert Baderman   …  nuori Winston Smith  
  John Boswall   …  Emmanuel Goldstein  
  Phyllis Logan   …  kuuluttaja (äänirooli)  
  Roger Lloyd-Pack   …  tarjoilija  
  Bob Flag  …  Isoveli (still-kuva)  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatus Orwellin romaanin filmatisoinnista syntyi ohjaaja-käsikirjoittaja Michael Radfordin mielessä talvella 1983. Radford vasta aloitteli tuolloin uraansa, hänellä oli takanaan kaksi BBC:lle tehtyä elokuvaa. Romaanin elokuvaoikeuksia piti hallussaan chicagolainen juristi Marvin Rosenblum, joka oli yrittänyt, onnistumatta, saada elokuvaprojektia liikkeelle ilman kokemusta alalta. He pääsivät sopimukseen yhteistyöstä ja Radford ryhtyi laatimaan käsikirjoitusta. Radfordin mukaan se valmistui kolmessa viikossa.[2]

Winston Smithin rooliin Radford halusi ehdottomasti John Hurtin, ja ilman tämän suostumusta hän olisi ehkä jättänyt koko elokuvan tekemättä. Toisaalta O’Brienin näyttelijän roolittaminen kesti ja kuvaukset ehdittiin jo aloittaa ilman tätä. Rooliin kysyttiin muun muassa Sean Connerya, mutta aikansa jahkailtuaan hän kieltäytyi. Lopulta rooliin valittiin Richard Burton, joka oli ollut harkinnassa alusta lähtien, mutta hän asui tuolloin Haitilla ja hänellä oli kyseenalainen maine alkoholistina. Siitä ei kuitenkaan ollut ongelmia kuvauksissa. Isoveli esiintyy elokuvassa vain valokuvassa. Roolin esittäjä valittiin The Guardianissa julistetun kilpailun kautta, johon osallistui Radfordin mukaan tuhansia ihmisiä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Miscellaneous notes Turner Classic Movies.
  2. a b Brew, Simon: The Den of Geek interview: Michael Radford Den of Geek. 8.4.2008. Dennis Publishing Limited. Viitattu 6.9.2015. (englanniksi)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.