...ja metsän valkeat varjot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

...ja metsän valkeat varjot on ruotsalaisen nuortenkirjailija Maria Gripen romaani vuodelta 1984. Alkuperäisen teoksen nimi on ...och de vita skuggorna i skogen.[1] Suomeksi teos on julkaistu vuonna 1987 (Tammi). Tämän – samoin kuin edeltävän romaanin Salaisuus varjossa – kääntäjä on Eila Kivikkaho.[2][3] Kirja on toinen osa Gripen neljä romaania käsittävästä Varjo-sarjasta.

Kirja sijoittuu vuoteen 1912. Kirjan kertojana on 14-vuotias Berta, jonka säätyläisperheeseen kuuluvat isoveli Roland ja pikkusisar Nadja. Perheen äiti hoitaa kotia yhdessä taloudenhoitaja Lovisan kanssa. Lovisa on perheessä pidetty, kun taas hänen edeltäjänsä Svea tuntui olevan se, joka pyöritteli perhettä ja etenkin lasten äitiä oman tahtonsa mukaan. Svea on kuitenkin lähtenyt, sillä hän on ottanut huostaansa pikkulapset Editin ja Ejnarin, joille hän nyt omistautuu. Perheen opettajana työskentelevä isä on hajamielinen tutkijatyyppi, joka yhä vain kirjoittaa suurta tutkielmaansa Emanuel Swedenborgista, ja tuntuu jäävän etäiseksi lapsilleen.

Taloudessa sisäkkönä toimii Carolin, vain pari vuotta Bertaa vanhempi tyttö, joka Salaisuus varjossa -kirjan tarinassa saapui edeltävänä syksynä perheeseen, ja omalla tavallaan vangitsi koko perheen salaperäisellä persoonallaan. Bertalle selviää Carolinista jotakin, mutta Carolin kieltää häntä kertomasta asiaa kellekään, se on heidän yhteinen salaisuutensa. Samalla se hiertää tyttöjen välejä. Kesä on saapunut, ja tiedossa on Rolandin rippikoulu ja -juhlat. Äiti tahtoisi että Berta käy riparin yhdessä isoveljensä kanssa, mutta Berta itse ei sitä halua. Jotain muuta pitää keksiä. Ongelmat tuntuu ratkaisevan Bertan ja Carolinin yhteinen kesätyö eristyneinä varttuneiden 21-vuotiaiden kaksosten seuralaisina Rosengåvan linnassa. Linna vaikuttaa olevan täynnä salaisuuksia ja tragediaa.

Varjo-sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Carolin on edelleen sisäkkönä Bertan kodissa. Bertaa tilanne häiritsee kovasti, sillä hän on perheen jäsenistä ainoa, joka tietää Carolinin salaisuuden. Hän haluaisi, että sen saavat tietää muutkin kodissa, mutta Carolin itse vastustaa. Tilanne kuitenkin aiheuttaa Bertalle jatkuvaa ristiriitaa, sillä hänen mielestään Carolinin ei kuuluisi olla perheen sisäkkö, kun hän oikeasti on jotakin muuta. Silti Berta huomaa aina välillä joutuvansa epäilemään myös Carolinia. Onko tyttö puhunut totta vai ei? Berta jälleen kerran taistelee sisäisen epävarmuutensa kanssa, eikä Carolin tunnu koskaan kunnolla vahvistavan tai kieltävän asioita. Salaisuuden kantaminen painaa Bertaa.

Berta ja Carolin haluaisivat myös tutustua entistä paremmin, jotta heidän luottamuksensa toisiinsa paranisi, mutta kodissa tilannetta on hankalaa muuttaa. Asiaa mutkistaa se, että Rolandin rippikoulu lähestyy. Silloin he saavat ajatuksen, että jos he pestautuvat yhdessä kesätöihin jonnekin muualle, pois perhepiiristä, heidän on mahdollista vahvista keskinäistä suhdettaan. Berta keksii sanomalehdestä ilmoituksen, joka voisi olla heille sopiva kesätyöpaikka: Rosengåvan linnaan haetaan kahta nuorta seuralaista kaksosille. Isoäiti miettii miksi Rosengåvan nimi on niin tuttu. Isoäidin tukemana Berta soittaa lehdessä mainittuun työnvälityksen numeroon. Mutta Berta alkaa epäröidä: paikkaan haetaan sekä tyttöä että poikaa, sivistyneitä nuoria, eikä hän ota tietoja kunnolla ylös. Kun Berta kertoo asiasta Carolinille, tämä suutahtaa Bertalle ja kirjoittaa linnan tilanhoitaja Axel Torsonille kirjeen itse. Yllättäen paikkaa tarjotaan Bertalle ja Carolinille. Berta on ihmeissään: muuttivatko ne mielensä, ja nyt kaksi tyttöä sitten kelpaavatkin? Asiaa ei auta se, ettei Carolin anna Bertan nähdä kirjoittamaansa eikä saamaansa kirjettä. Yhtä kaikki, tytöt lähtevät junalla matkaan. Mutta kesken reissun Carolin sairastuu...

Rosengåvan linnan tragedia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carolin ja Berta saapuvat linnaan, vaikka Berta oli ajatellut heittävänsä leikin sikseen ja palaavansa kotiin. Häntä kiusaa kovasti se, että Carolin esiintyy toisena henkilönä kuin hän oikeasti on; salailu hermostuttaa Bertaa. Carolin itse on huoleton, sillä hänelle roolista toiseen liikkuminen tuntuu helpolta ja luontevalta. Perillä linnassa heidät ottaa vastaan tilanhoitaja Axel Torson ja tämän vaimo Vera. Axel on ystävällinen mutta synkänpuoleinen, Vera taas puhelias, vaikkei oikein saisi olla. Seuraavaksi tytöt pääsevät tapaamaan Amalian, joka on toiminut aikanaan kaksosten Rosildan ja Arildin äidin Lydian lastenhoitajana. Torsonien, Amalian ja kaksosten lisäksi linnassa on vain hipihiljaa liikkuvaa palvelusväkeä sekä kaksosten isän vapaaherra Maximilianin isoäiti Sigrid, joka elää muista erillään. Lähistöllä kuulemma asuu Sofia, Maximilianin veljen leski, joka katsoo että linna kuuluu hänelle. Tytöt eivät kuitenkaan saa vieläkään tavata kaksosia, vaan ankaranoloinen Amalia tahtoo ensin kertoa heille yksitellen linnan tragediasta, joka on hyvä tuntea.

Tarina alkaa jo kaksosten äidin Lydian lapsuudesta, jota dominoi epävakaa äiti, jonkinlainen teatraalinen pintaliitäjä, jonka mielenterveys horjahtelee. Äiti vuoroin ei kiinnitä Lydiaan mitään huomiota, vuoroin ottaa lapsensa palvonnan kohteekseen. Voimakkaan äidin vaikutus ei tee ihan hyvää Lydialle. Tilanne pahenee, kun Lydiasta tulee nuori aikuinen ja Maximilian Falck af Stenstiernan vaimo. Äiti edelleen piinaa tytärtään milloin kertomalla, että Lydiaa 16 vuotta vanhempi Maximilian on hänen entinen rakastettunsa, milloin antamalla ymmärtää, että tytär on äitinsä hylännyt. Melodramaattinen äiti on vakuuttunut siitä, että tulee kuolemaan millä hetkellä hyvänsä, ja sitten hän yllättäen kuoleekin. Tytär Lydia ei kuitenkaan edelleenkään pääse äidistään eroon. Äiti oli teettänyt itsestään tyttärelle täysikokoisen kokovartalomuotokuvan, ja nyt Lydiaa uhkaa hermoromahdus: kuollut äiti tulee öisin taulusta tyttären luokse, itkee tyttären nenäliinan märäksi ja vaatii, että äidin ja tyttären sieluille täytyy saada kohtauspaikka: pelkästään valkoisia ruusuja kasvava ruusutarha. Maximilian ja Lydia ovat luonteiltaan erilaisia, ja kun tytär alkaa pakkomielteisesti rakentaa ruusutarhaa, saa aviomies tarpeekseen ja lähtee sotilashommiin ulkomaille. Hän käy kotona harvakseltaan, mutta eräällä tällaisella käynnillä saavat kaksoset alkunsa.

Rosilda ja Arild ovat äitinsä silmäteriä, hän yrittää kovasti olla heille hyvä äiti. Lydia kuitenkin kokee epäonnistuvansa, kun Maximilian taas saapuu linnaan perhettään tapaamaan. Riehakas ja ronski isä saa lapsien kaiken ihailun, ylisuojeleva äiti ei enää kelpaa. Kun isä taas saa tarpeekseen ja häippäisee jälleen ulkomaille, pienet lapset muuttuvat entistäkin ynseämmiksi äidilleen. Rosilda on villi ja kiroilee, Arild taas on kohtelias mutta etäinen. Yhdessä kaksoset leikkaavat äidin vaalimasta ruusutarhasta kaikki valkoiset ruusut ja polkevat ne maahan. Äidin tasapaino horjuu... ja hän hukuttautuu. Rosilda ei sen jälkeen puhu enää sanaakaan.

Kesätyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bertan ja Carolinin kesätyö kolkossa linnassa alkaa siis sillä, että he kuulevat kaksosten taustasta. Bertasta tulee Rosildan seuralainen, ja Berta jännittää kuinka he tulevat toimeen, kun Rosilda ei puhu. Rosilda kuitenkin kommunikoi kirjoittamalla vihkoon, ja hän esittelee Bertalle tornissa olevan kokoelman, joka on täynnä tällaisia keskusteluvihkoja. Vähitellen käy niin kuin aina ennenkin: Carolin hurmaa kaikki. Berta tuntee itsensä ulkopuoliseksi, kun sekä Arild että Rosilda jaksavat puhua hänen kanssaan vain Carolinin ihmeellisyydestä. He eivät edelleenkään tiedä sitä, että Carolin esittää olevansa joku muu kuin on. Se hankaa Bertan ja Carolinin välejä, ja tytöt etääntyvät toisistaan, vaikka nimenomaan piti tutustua paremmin. Poste restantesta Berta saa hakea kohta postitkin yksin, kun kaksoset tahtovat molemmat viettää aikaansa enimmäkseen Carolinin kanssa. Tilanne masentaa Bertaa, mutta siitä huolimatta hän omalla tavallaan ja vähitellen tutustuu sekä Rosildaan että etäiseen Arildiin.

Rosilda on taiteellinen ja maalaa tauluja. Metsämaisema kiinnittää Bertan huomion: ihan kuin puiden lomassa näkyisi vaaleita varjoja, vaaleapukuisia naisia. Yhdessä linnan torneista on Lydian suljettu huoneisto, jonne Rosilda houkuttelee Bertan kanssaan; yksin hän ei sinne uskalla mennä. Rosilda haluaa nähdä äitinsä maalaaman taulun, joka esittää hukkunutta Ofeliaa. Hämärässä huoneistossa tuntuu siltä, kuin siellä olisi joku muukin tyttöjen lisäksi. Kun joku valkopukuinen huoneessa sitten liikkuu, pelästynyt Rosilda säntää tiehensä. Myös Berta pyrkii ulos, mutta tekee silti ohimennen huomioita: lipaston päällä ollut kasa kirjasia on kadonnut, huoneessa on aivan tuoreennäköisiä valkoisia ruusuja, vuoteelle on heitetty valkea mekko. Myös Bertasta tuntuu, että huoneessa liikkuu joku.

Rippijuhlat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berta kertoo talonväelle, että hänen täytyy lähteä käymään kotona, koska hänen veljensä pääsee ripille. Carolin väittää, ettei lähde Bertan mukana sen vuoksi, ettei ole itse uskonnollinen. Niin Berta matkustaa junalla kotiin yksinään, vaikka tuntee, ettei haluaisi edes: oma perhe tuntuu vieraalta. Vain isää on ollut ikävä, siitä huolimatta että hän on niin etäinen. Junassa Berta kohtaa hyvin peittävään suruhuntuun pukeutuneen naisen, joka jostain syystä tietää, että Berta tulee Rosengåvan linnasta. Berta päättelee, että naisen on pakko olla se leskirouva Sofia. Berta pelkää, että perhe kyselee häneltä linnasta asioita, joihin tyttö ei osaa tai halua vastata, mutta huoli on turha: Berta tempautuu kiireeseen, kun Rolandin juhliin valmistaudutaan. Hänet otetaan iloisena vastaan, jopa isä haluaa nauttia teetä Bertan kanssa kahdestaan. Isän äitiä Berta tapaa taas mielellään: isoäiti tuntuu aina osaavan kysyä asioista juuri sopivasti, ei koskaan liikaa. Isoäidille Berta kertoo Rosengåvan tragediasta. Isoäiti ihmettelee, että eikös siinä kestänyt kauan ennen kuin kaksosten hukuttautunut äitiraukka löydettiin, mutta Bertan mukaan Lydia löydettiin ihan heti. Perhe ei tahtoisi, että Berta kiirehtii takaisin linnaan, eikä hän enää itsekään sinne oikein haluaisi. Sitten Carolinilta tulee kirje. Carolin kertoo että Rosildan keskusteluvihkoja on kadonnut, ja että Rosilda epäilee Bertan vieneen muistivihkot mennessään. Bertan on pakko palata takaisin linnaan selvittämään asiaa.

Tornikamarin salaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berta on vähän yllättynyt, kun Rosengåvassa on häntä ilmeisesti kaivattu. Ensin Amalia ottaa Bertan hymyillen vastaan ja sitten tyttö viettää aikaa Arildin kanssa. Lopulta hän tapaa taas Carolinin, ja selviää että Rosilda edelleen epäilee Bertaa vihkojen viejäksi. Etenkin kun vihkoja ilmestyi takaisin juuri silloin kun Berta palasi, ja jälleen uusia on kadonnut. Berta yrittää selvitellä asiaa Rosildan kanssa, mutta Rosilda ikään kuin lakaisee asian maton alle. Se häiritsee Bertaa, ja hän päättää yrittää selvittää kuka vihkoja vie, kun linnassa ei ketään ulkopuolistakaan ole. Samaan aikaan isoäidiltä tulee kirje. Isoäiti on penkonut ullakollaan olevia vanhoja sanomalehtiä, ja on etsinyt niistä Rosengåvan tragediaa käsitteleviä juttuja. Kyllä, hän muisti oikein: Juttujen mukaan Lydian ruumis kyllä löytyi joen rannasta, mutta sillä aikaa kun apua haettiin, ruumis katosi virran mukana. Kuusi vuotta sen jälkeen vietettiin hautajaiset, kun Lydia oli julistettu kadonneeksi. Sen perusteella nyt 21-vuotiaat kaksoset olisivat olleet vain 3,5-vuotiaita äitinsä menehtyessä. Isoäiti ei kuitenkaan löytänyt mitään mainintaa ruumiin löytymisestä. Berta päättää jutella tilanhoitajan puheliaan Vera-vaimon kanssa. Vera ei talossa ollut vielä silloin, kun Lydia hukkui, mutta Vera esittää siitä huolimatta tarkkoja huomioita. Lydian korutkin katosivat, ehkä ne varastettiin. Berta haluaa puhua myös Axel Torsonin kanssa, mutta kun hän menee miestä tapaamaan, ei tätä näy – ja Lydian tornikamarin avainkin on poissa. Berta päättelee, että jonkun täytyy juuri silloin olla suljetussa huoneistossa, ja hän päättää mennä tutkimaan asiaa. Tornikamarissa todella on joku, ja Berta piiloutuu verhon taakse kuuntelemaan askelia. Vieras poistuu – ja lukitsee oven mennessään. Kaiken lisäksi seinältä lähestyy valkoinen hahmo...

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ...ja metsän valkeat varjot / Maria Gripe. Helsinki : Tammi, 1987. 342, [1] sivua. ISBN 951-30-6678-9

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ...och de vita skuggorna i skogen (Skuggserien, #2) www.goodreads.com. Viitattu 4.3.2019.
  2. Maria Gripe, Eila Kivikk'aho: ja metsän valkeat varjot. Fennica – Suomen kansallisbibliografia. Hki: Tammi, 1987. ISBN 9789513066789. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.3.2019).
  3. Helmet -- ja metsän valkeat varjot haku.helmet.fi. Viitattu 6.3.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]