Ženské listy
Ženské listy | |
---|---|
![]() |
|
Lehtityyppi | Aikakauslehti |
ISSN | ISSN 1802-7237 |
Perustettu | 1873 |
Lakkautettu | 1926 |
Sitoutuneisuus | Naisasialiike |
Kotikunta | Praha |
Kotimaa | Itävalta-Unkari, Böömin kuningaskunta |
Kieli | tšekki |
Ženské listy oli tšekinkielinen aikakauslehti, jota julkaistiin Prahassa vuosina 1873–1926. Lehti keskittyi naisasialiikkeelle tärkeisiin kysymyksiin.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ženské listyn perustettiin ensimmäistä kertaa osana Květy -lehteä. Se joutui kuitenkin nopeasti taloudellisiin vaikeuksiin, ja lehti perustettiin uudestaan itsenäisenä lehtenä vuonna 1873. Vuonna 1874 Naisten teollisuusliitto otti lehden julkaisun vastuulleen, jolloin sen päätoimittajaksi nousi Eliška Krásnohorská. Krásnohorská oli mukana lehden julkaisemisessa lähes sen koko olemassaolon ajan.[1]
Ilmestymishistoriansa alkupuolella Ženské listy keskittyi tšekkiläisten naisten asioihin, ja pyrki edistämään erityisesti emansipaatiota, naisten koulutusmahdollisuuksia sekä yhdistystoimintaa. Lehti korosti tšekkiläistä isänmaallisuutta jo tällöin. Lehdessä ilmestyi myös fiktiota, vaikka sitä ei lehden perustamisasiakirjassa sallittu.[1]
1870- ja 1880-luvuilla Ženské listystä muodostui tavallista naistenlehteä suositumpi aikakauslehti, kun Krásnohorskán vaikutuksessa siinä alettiin julkaista laajaa huomiota saaneita kirjallisuusarvioita. 1890-luvulle tultaessa lehti keskittyi edistämään erityisesti naisten koulutusmahdollisuuksia.[1]
Ženské listyn uudeksi päätoimittajaksi Krásnohorskán tilalle nousi vuonna 1912 Jindřiška Flajšhansová, joka toimi samaan aikaan myös Naisten teollisuusliiton puheenjohtajana. Näihin aikoihin lehti kärsi talousvaikeuksista, mutta sen saavuttaman historiallisen aseman myötä sen julkaisua päätettiin jatkaa. 1920-luvulla Ženské listy vaihtoi julkaisijaa useampaan kertaan, kunnes se vuonna 1926 lakkautettiin. Viimeisinä vuosina sen julkaiseminen oli käytännössä kunnianosoitus vielä elossa olleelle Krásnohorskálle.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Forst, Vladimír ym.: Lexikon České Literatury 4/II U-Ž. Praha: Academia, 2008. Teoksen verkkoversio. (tšekiksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ženské listy Wikimedia Commonsissa