Šahty-oikeudenkäynti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Šahty-oikeudenkäynti oli Neuvostoliitossa vuonna 1928 järjestetty julkinen näytösoikeudenkäynti, jossa Šahtyn kaivoskaupungissa työskennelleitä insinöörejä syytettiin vastavallankumouksellisesta sabotaasista. Oikeudenkäynti ajoittui samaan vaiheeseen, jolloin Neuvostoliitossa otettiin käyttöön viisivuotissuunnittelu ja aloitettiin voimakas valtiojohtoinen teollistaminen. Se oli Neuvostoliiton ensimmäinen suuri näytösoikeudenkäynti sitten vuoden 1922 sosialistivallankumouksellisten oikeudenkäynnin.

Šahty-oikeudenkäynti käynnisti Neuvostoliitossa monta vuotta jatkuneen poliittisen vainon tsaarin aikana koulutettua älymystöä ja ulkomaisia teknisiä asiantuntijoita kohtaan.[1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Donetsin laakion alueella (vuoteen 1925 saakka Ukrainan neuvostotasavaltaan kuuluneessa) pienehkössä Šahtyn hiilikaivoskaupungissa oli sattunut joitain huonosta työturvallisuudesta johtuneita onnettomuuksia, joiden todellisena syynä oli lähinnä pätevien työntekijöiden puute ja ylhäältä päin asetettu vaatimus lisätä jatkuvasti tuotantoa. Neuvostoliiton oikeusjärjestelmässä myös huolimattomuudesta aiheutuneiden onnettomuuksien katsottiin todistavan vastavallankumouksellisista aikeista. Lisäksi Šahtyssa oli tuotantovaatimusten saavuttamiseksi kutsuttu myös kaivosten entisiä omistajia takaisin töihin ja erään turvallisuussyistä vuonna 1921 suljetun kaivoskuilun räjäyttämiseen oli käytetty ulkomaisia varoja.[2]

Pravdan pääkirjoituksessa 10. maaliskuuta 1928 kerrottiin, että salainen poliisi OGPU oli paljastanut vastavallankumouksellisen salaliiton, jossa tekniset asiantuntijat sabotoivat neuvostotaloutta ulkomaille paenneiden entisten kapitalististen työnantajiensa määräyksestä. Kuvitteellisen sabotaasisalaliiton oli alkujaan kehitellyt OGPU:n Pohjois-Kaukasuksen osaston päällikkö Jefim Jevdokimov. Kommunistisen puolueen pääsihteeri Josif Stalin määräsi hänet toimittamaan asiakirjat suoraan puoluejohdolle OGPU:n johdon ohi. Jevdokimovin ”tutkimukset” laajensivat salaliiton eri puolille valtakuntaa ja yhteyksien väitettiin ulottuvan Saksaan ja Puolaan asti. Salaliiton keskushenkilöiksi löydettiin entinen kadettipuolueen duuman-edustaja Lazar Rabinovitš, Donetskin hiiliyhtymän edustaja Solomon Imenitov ja ylimmän kansantalousneuvoston virkailija Nikolai Skorutto.[2]

Stalinin on arveltu nostaneen Šahtyn tapauksen poikkeuksellisen näkyvästi esiin, koska työnjohtajien ja asiantuntijoiden syyttäminen vastoinkäymisistä voisi lisätä neuvostojärjestelmän suosiota työläisten keskuudessa ja vetäisi huomion pois puoluekoneiston omista virheistä.[2] Lisäksi se palveli Stalinia valtataistelussa Nikolai Buharinia ja tämän johtamaa puolueen oikeisto-oppositiota vastaan.[3]

Oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeudenkäynti pidettiin Moskovassa Ammattiliittojen talossa 18. toukokuuta – 7. heinäkuuta 1928. Päätuomarina toimi Andrei Vyšinski ja pääsyyttäjänä Nikolai Krylenko. Oikeudenkäynnissä oli 53 syytettyä, joista 35 oli kaivosinsinöörejä ja loput sähköinsinöörejä ja mekaanikkoja. Syytettyjä yhdisti se, että he olivat saaneet koulutuksensa aikana ennen lokakuun vallankumousta. Mukana oli myös viisi Neuvostoliitossa asiantuntijoina työskennellyttä saksalaista insinööriä, joista neljä oli AEG-yhtymän työntekijöitä. Kaksi saksalaista vapautettiin ennen oikeudenkäyntiä, kun Saksa painostustoimenpiteenä jäädytti kauppaneuvottelut Neuvostoliiton kanssa. OGPU:n kuulustelijat saivat painostettua 20 syytettyä allekirjoittamaan tunnustuksen. Moni yritti perua tunnustuksensa tajuttuaan, että ne johtaisivatkin ankarampiin eikä kevyempiin tuomioihin, mutta peruutuksia ei huomioitu oikeudessa. Syytettyjen jatkuvasti muuttaessa kertomuksiaan oikeudenkäynti sai paikoin farssimaisia piirteitä eikä sen pöytäkirjoja koskaan julkaistu täydellisinä Neuvostoliitossa.[2]

Yksitoista syytettyä sai kuolemantuomion, mutta näistä kuusi lievennettiin vankeustuomioiksi. Pääosa syytetyistä tuomittiin 1–10 vuoden mittaisiin vankeusrangaistuksiin. Tuomiot perustuivat pääasiassa Neuvostoliiton rikoslain pahamaineiseen 58. artiklaan. Neljä vapautettiin syyttöminä ja neljä sai ehdolliset tuomiot. Kolmesta saksalaisesta syytetystä yksi sai ehdollisen tuomion ja kaksi vapautettiin.[2] Lopulta viisi syytettyä teloitettiin.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pia Koivunen: Uuden maailman lähettiläät – Komsomolin agitaatio ja propaganda uuden ihmisen ja uuden yhteiskunnan utopioiden valossa 1928–1932, s. 22 Yleisen historian pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto 2006.
  2. a b c d e Stephen Kotkin: Stalin – Volume I: Paradoxes of Power, 1878–1928, s. 687–696, 702–704, 709. Penguin Books 2014. Google Books (englanniksi)
  3. a b Robert Service: A History of Modern Russia – From Nicholas II to Putin, s. 174–175. Penguin Books, Lontoo 2003.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]