İrem Yaman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Turkki
Naisten taekwondo
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Tšeljabinsk 2015 62 kg
Kultaa Kultaa Manchester 2019 62 kg
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Montreux 2016 62 kg
Kultaa Kultaa Kazan 2018 62 kg

İrem Yaman (4. elokuuta 1995) on turkkilainen taekwondoin ja maailmanmestari.

Yaman on kilpaillut aikuisten kilpailuissa vuodesta 2015 lähtien. Hän voitti vuonna 2015 Turkin, Egyptin, Ukrainan ja Moldovan avoimet turnaukset, mutta Grand Prix -kilpailuissa pääsi parhaimmillaan välieriin. Hän voitti kuitenkin vuonna 2015 Tšeljabinskin MM-kilpailuissa 62 kg sarjan maailmanmestaruuden. Yaman voitti loppuottelussa espanjalaisen Marta Calvon 14–4. Vuonna 2016 Yaman voitti Turkin ja Alankomaiden avoimet turnaukset. Montreux'n EM-kilpailuissa 2016 Yaman voitti 62 kg Euroopan-mestaruuden, kun hän voitti loppuottelussa ranskalaisen Magda Wiet-Héninin 5–0. Vuonna 2017 Yaman voitti Saksan ja Turkin avoimet turnaukset. MM-kilpailuissa 2017 Yaman hävisi ensimmäisessä ottelussaan ruotsalaiselle Elin Johanssonille. Hän voitti vuoden päätteeksi ensimmäisen Grand Slam -turnauksen Wuxissa, kun hän voitti kiinalaisen Lijun Zhoun 2–0. Vuonna 2018 Yaman voitti Turkin avoimen turnauksen. Hän saavutti myös uransa toisen Euroopan-mestaruuden, kun hän voitti Kazanin MM-kilpailujen loppuottelussa Calvon 8–1. Hän saavutti myös kaksi Grand Prix -turnaus voittoa Moskovassa ja Taoyuanissa. Vuoden 2019 Yaman aloitti voittamalla Yhdysvaltain avoimen turnauksen. MM-kilpailuissa 2019 Yaman eteni aina loppuotteluun 62 kg sarjassa. Hän voitti loppuottelussa brasilialaisen Caroline Santosin 21–7.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. İrem Yaman TaekwondoData. Viitattu 8.4.2021. (englanniksi)