Élie Decazes

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Élie Decazes.

Élie Decazes (28. syyskuuta 1780 Sainte-Martin-de-Laye24. lokakuuta 1860 Decazeville)[1] oli ranskalainen poliitikko, joka toimi Ranskan pääministerinä 1819–1820. Bourbon-restauraation aikana hänet tunnettiin maltillisten monarkistien johtajana.

Decazes oli koulutukseltaan lakimies. Hän toimi vuonna 1807 Louis Bonaparten neuvosherrana Hollannissa ja 1811 Pariisin vetoomustuomioistuimen tuomarina. Bourbonien valtaanpaluun jälkeen hänet nimitettiin heinäkuussa 1815 Pariisin poliisin prefektiksi ja pian sen jälkeen valtakunnalliseksi poliisijohtajaksi. Hän kohosi maltillisten perustuslaillisten johtohahmoksi vastustaessaan äärikuningasmielisten niin sanottua valkoista terroria eli aiemman hallinnon kannattajiin kohdistuneita väkivaltaisia kostotoimia. Decazes toimi myös kuningas Ludvig XVIII:n neuvonantajana. Elokuussa 1816 hän sai aikaiseksi ultrarojalistien hallitseman edustajainkamarin (”Chambre Introuvable”) hajotuksen, jonka seurauksena maltilliset nousivat uusissa vaaleissa sen enemmistöksi.[1]

Decazes nimitettiin joulukuussa 1818 Jean Dessoles'n hallituksen sisäministeriksi ja häntä pidettiin hallituksen ”vahvana miehenä”. Hän kannatti sensuurin höllentämistä, valtiontalouden uudistamista ja äänioikeuden laajentamista, joita ultrarojalistit jyrkästi vastustivat. Vallankumouksellisena tunnetun Abbé Henri Grégoiren erottaminen edustajainkamarin jäsenyydestä synnytti Ranskassa poliittisen kriisin, jonka seurauksena Decazes tuli syksyllä 1819 pääministeriksi. Hänen kautensa jäi kuitenkin lyhyeksi. Berryn herttuan salamurha helmikuussa 1820 sai ultrarojalistit hyökkäämään uudelleen Decazes'ta vastaan ja hänen oli erottava muutamaa päivää myöhemmin. Eron vastentahtoisesti hyväksynyt kuningas Ludvig XVIII palkitsi hänet herttuan arvolla ja nimitti hänet lähettilääksi Englantiin.[1]

Vuodesta 1821 Decazes toimi parlamentin ylähuoneen eli päärien kamarin jäsenenä, jossa hän arvosteli kuningas Kaarle X:n taantumuksellista politiikkaa. Hän tuki vuoden 1830 heinäkuun vallankumousta. Decazes johti Aveyronin alueen hiili- ja terästeollisuuden perustamista ja alueen keskuskaupunki nimettiin hänen kunniakseen Decazevilleksi vuonna 1829.[1]

Élie Decazes’n poika oli Louis Decazes, joka toimi Ranskan ulkoministerinä 1873–1877.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Élie, Duke Decazes (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 31.3.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]