Åtvidabergin kunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Åtvidabergin kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Itä-Götanmaan lääni
Maakunta Itä-Götanmaa ja Småland
Keskustaajama Åtvidaberg
Kuntakoodi 0561
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 686,60 km²
Väkiluku (31.12.2021)  ([2]) 11 462
 – Väestötiheys 16,7 as./km²









Valtatie 35 kunnan rajalla.
Teollisuusrakennuksia Åtvidabergissä.
Facit-yhtiön vanhat toimitilat.

Åtvidabergin kunta (ruots. Åtvidabergs kommun) on Itä-Götanmaan läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Itä-Götanmaahan ja Smålandiin. Kunnan keskustaajama on Åtvidaberg.[3]

Kunnan maapinta-ala on 686,60 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 11 462 henkeä (31.12.2021).[2]

Vuonna 2007 kunnassa oli 66,34 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 9,6 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Kuntajaon kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Åtvidin maalaiskuntaan perustettiin vuonna 1902 Åtvidabergin taajaväkinen yhdyskunta. Vuonna 1947 koko kunta muutettiin Åtvidabergin kauppalaksi. Vuonna 1952 kuntauudistuksessa nykyisen kunnan alueelle muodostettiin kaksi "suurkuntaa":

  • Björsäter (Björsäter, Grebo, Värna ja Yxnerum)
  • Uknadalen (Gärdserum, Hannäs ja Ukna)

Näistä Uknadalen sijaitsi tuolloin kokonaan Kalmarin läänissä. Kauppalaan uudistuksella ei ollut vaikutusta. Vuoden 1971 kuntauudistuksessa muodostettiin nykyinen Åtvidabergin kunta yhdistämällä kauppala ja Björsäter sekä Gärdserumin ja Hannäsin seurakunnat jaetusta Uknadalenin kunnasta. Samalla nämä kaksi seurakuntaa vaihtoivat lääniä ja ovat kuuluneet siitä asti Itä-Götanmaan lääniin.

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Åtvidabergin kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
  
12 387
1955
  
12 594
1960
  
12 632
1965
  
12 670
1970
  
13 046
1975
  
12 976
1980
  
12 927
1985
  
12 707
1990
  
12 732
1995
  
12 574
2000
  
11 946
2005
  
11 723
2010
  
11 504
2015
  
11 545
2020
  
11 427
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[6][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[7]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 809 7,0
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 121 1,0
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 464 4,0
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 10 151 87,9

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 61 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 0,5 prosenttia kunnan väestöstä.

Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 2,5 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 69 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 0,5 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 178 299 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 83 000 kruunua.[11]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]

  • 0–17-vuotiaat: 20,4 %
  • 18–64-vuotiaat: 56,3 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 23,3 %

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 6,2 4,9
  jalostus 31,0 30,1
  palvelut 60,9 63,8
  tuntematon 1,9 1,2
  Työpaikkoja ja työllisiä 3 501 5 209
  työpaikkaomavaraisuus 67,2

Taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnassa on 5 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 76,7 prosenttia.[15] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 2 679 asukasta.[15] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[16]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Åtvidaberg 6 859
2 Grebo 970
3 Björsater 443
4 Berg 311
5 Falerum 242

Kunnan keskustaajama on lihavoitu.

Pientaajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[17]

Entiset pientaajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[18]

Kunnanvaltuusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Åtvidabergin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2022[19]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022
  Maltillinen kokoomus 4 5 6 6 5 4 5 5 6 6 10 9 8 7 {{{m2022}}}
  Keskustapuolue 11 10 9 6 6 6 6 5 5 6 6 3 3 4 {{{c2022}}}
  Liberaalit 3 3 3 1 2 2 2 1 1 2 1 1 1 2 {{{fp2022}}}
  Kristillisdemokraatit 2 2 2 2 1 1 3 1 3 3 2 1 1 1 {{{kd2022}}}
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 0 0 1 1 1 1 0 1 1 2 1 {{{mp2022}}}
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 25 25 25 24 23 24 20 25 19 15 19 16 14 11 {{{s2022}}}
  Vasemmistopuolue 0 0 0 0 0 0 1 1 1 2 2 1 1 2 {{{v2022}}}
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 5 7 {{{sd2022}}}
  Muut 0 0 0 6 8 7 7 6 9 11 4 2 0 0 {{{övr2022}}}
  Yhteensä[20] 45 45 45 45 45 45 45 45 45 45 45 35 35 35 Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”.

Piirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta Åtvidabergin kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

Seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[21]

  • Åtvid

Historialliset seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[22] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Björsäter
  • Grebo
  • Gärdserum
  • Hannäs
  • Värna
  • Yxnerum
  • Åtvid

Kirkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ystävyyskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2021 Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  3. Åtvidaberg Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 4.7.2016.
  4. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  5. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  6. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  7. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  8. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  9. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  10. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  11. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  12. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  13. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  14. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  15. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  16. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  17. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  18. Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
  19. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.9.2022. (ruotsiksi)
  20. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  21. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  22. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Åtvidabergin kunta.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Åtvidabergs kommun  –  Kuntajaon kehitys on käännöstä.