Aslög

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Åslög)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aslög, Åslög
Nimipäivä  
– suomenkielinen
– ruotsinkielinen Aslög: 13. kesäkuuta
– ortodoksinen
Muunnelmia Åsa [1]
Vastineita eri kielissä Aaslaug, Aslaug, Asløg, Oslaug, Åslaug [2][3]
Nimen alkuperä muinaisskandinaavinen nimi

Aslög on pohjoismainen naisen etunimi. Se on muinaisskandinaavista perua. Nimen osien on sanottu merkitsevän ’jumalaa’ ja ’liittoa’; toisen tulkinnan mukaan nimeen sisältyy sana ’viaton, puhdas’.[3][4]

Digi- ja väestötietoviraston mukaan Aslög on vuoteen 2020 mennessä ollut Suomessa virallisena nimenä noin 70–80 naisella.[5] Sitä esiintyy etunimenä myös Ruotsissa, mutta siellä tavallisempi nimiasu on Åslög.[4][6] Suomessa Åslög-muotoa ei ole etunimitilaston tietojen perusteella käytetty lainkaan.[7]

Nimipäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenruotsalaisessa almanakassa Aslögin nimipäivä oli alun perin 3. toukokuuta, mutta nykyään se on 13. kesäkuuta.[3][8]

Nimiasu Åslög esiintyi Aslögin rinnalla suomenruotsalaisessa kalenterissa vuosina 1973–1994.[9] Ruotsin almanakassa Åslögillä on nimipäivä 12. syyskuuta.[10]

Kuvitteellisia Aslögejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vilkuna, Kustaa: Etunimet, s. 256. Viides painos. Toim. Pirjo Mikkonen. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-18892-6.
  2. Alhaug, Gulbrand: Aslaug Store norske leksikon. Päivitetty 8.7.2020. Viitattu 11.12.2020. (norjaksi)
  3. a b c Vilkuna 2007, s. 49.
  4. a b Otterbjörk, Roland: Svenska förnamn. Kortfattat namnlexikon, s. 143. Tredje upplagan. Solna: Esselte studium, 1985. ISBN 91-24-29961-8. (ruotsiksi)
  5. Nimipalvelu: Etunimitilasto (hakusana ”Aslög”) 7.12.2020. Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 11.12.2020.
  6. Blomqvist, Marianne: Nytt förnamnslexikon i Sverige. Språkbruk, 2004, nro 3, s. 25. (ruotsiksi)
  7. Nimipalvelu: Etunimitilasto (hakusana ”Åslög”) 7.12.2020. Viitattu 11.12.2020.
  8. Nimipäivähaku (hakusana ”Aslög”) Yliopiston almanakkatoimisto. Viitattu 11.12.2020.
  9. Vilkuna 2007, s. 49, 256.
  10. Åslög isof.se. Päivitetty 5.8.2020. Institutet för språk och folkminnen. Arkistoitu 31.10.2020. Viitattu 11.12.2020. (ruotsiksi)
  11. Mytologian sanakirja, s. 37. Toim. Juha Honkala. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24578-X.