Åminnen kartano (Raasepori)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Åminnen kartano.

Åminnen kartano on kartano nykyisessä Raaseporin kaupungissa, entisen Pohjan kunnan alueella. Se on ollut muun muassa Hisingerin, Aminoffin ja Linderin aatelissukujen omistuksessa. Vuodesta 1986 se on toiminut Nordcenter-golfkeskuksen klubirakennuksena.

Åminnen kartanolla on pitkä historia. Kartano syntyi 1570-luvulla kolmesta Åminnen kylän rälssikartanosta[1] ja oli silloin Gustav Finckenin perillisten omistuksessa. Tämän jälkeen kartano oli muutaman vuosisadan ajan eri sotilassukujen omistuksessa. Suuren Pohjan sodan aikana (1700–1721) Majuri Gustav Wallace omisti Åminnen kartanon, jonka jälkeen hänen hyvä sotilasystävänsä Fredrik Toll osti kartanon itselleen. Tollin kuoleman jälkeen Wallace asettui taas Åminnegårdin herraksi, jonka hänen poikansa Carl Fredrik Toll peri. Carl Toll hoiti kartanon isännyyttä ja siihen liittyviä yrityksiä kuten sahaa, myllyä ja tiilitehdasta yli 50 vuotta. Nykyisenä klubiravintolana toimivan kartanorakennuksen keskiosan alakerta lienee 1700-luvun puolivälistä. Toisen kerroksen rakennutti vuosisadan jälkipuolella kartanon silloinen omistaja Carl Fredrik Toll. Rakennus sai tuolloin kustavilaiset piirteensä. Uusklassiset sivusiivet ovat 1800-luvulta.

Tallirakennus nimikirjaimilla JBH ja rakennusvuosiluku 1782.

Kartano eli loistokkainta aikaansa 1700-luvun loppupuolella, jolloin se oli Hisingerin suvun omistuksessa. Vuonna 1782 vuorineuvos Johan Hisinger luovutti kartanon tyttärelleen Johanna Barbara Hisingerille, joka oli naimisissa kreivi Johan Fredrik Aminoffin kanssa. Tältä ajalta on kartanon tallirakennus, jonka seinässä voi vieläkin nähdä nimikirjaimet JBH ja vuosiluvun 1782. Loistonsa aikoina kartanossa vietettiin usein juhlia lukuisten vieraiden kanssa. Kahdeksan vuoden avioliiton jälkeen pariskunta erosi ja Johanna Barbara muutti Ranskaan. Koko hänen omaisuutensa siirrettiin vuonna 1790 hänen veljelleen, ratsumestari Michael Hisingerille.

Hisingerin suvulta kartano siirtyi Mustion ruukinpatruuna Magnus Linderille. Vuonna 1831 Magnus Linderin veli, Carl Anton, sai Åminnen kartanon osana Mustion perintöosuutta. Eversti Carl Anton Linder asui Åminnen kartanossa kuolemaansa vuoteen 1866 saakka. Hänen nuorempi poikansa Ernst Linder peri omaisuuden. Hänen elämänsä jäi kuitenkin lyhyeksi, kun hän kuoli vain 30-vuotiaana lavantautiin kotonaan Åminneforsissa. Hänen leskensä joutui myymään Åminnen kartanon notaari Gustav Westmannille, joka teki konkurssin vuonna 1890, jolloin Fiskars Oy osti kartanon pakkohuutokaupasta. Fiskars Oy myi vuonna 1972 Åminnen kartanon Ovako Steel Oy:lle.[1] Vuonna 1986 perustetun Oy Nordgolf Ab:n ensimmäisen hallituksen puheenjohtajan K. E. Lindqvistin aikana Oy Nordgolf Ab osti kartanon Ovako Steel Oy:ltä samana vuonna, jolloin myös alkoi Fream-kentän rakentaminen.

Åminnen kartanon saneeraus saatiin valmiiksi kesällä 1988 sisustusarkkitehti Leena Kolisen johdolla. Kartanoon rakennettiin pukuhuoneet, peseytymistilat, ravintola-, oleskelu- ja kokoustilat sekä pieni kahvila. Kartanoa uudistettiin vuonna 1995 nostamalla kirjasto yläkertaan, jotta ruokailijoille saatiin enemmän tilaa alakertaan. Kartanon uusittu terassi otettiin käyttöön vuonna 2002. Samassa yhteydessä uusittiin myös kartanon julkisivu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Iltanen, Jussi: Suomen 100 Kartanot, s. 64. Karttakeskus, 2011. ISBN 978-952-266-002-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]