Åmål

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Åmål
Åmålin keskustaa.
Åmålin keskustaa.

Åmål

Koordinaatit: 59°03′N, 12°42′E

Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Länsi-Götanmaan lääni
Maakunta Dalsland
Kunta Åmålin kunta
Pinta-ala
 – Maa 7,54 km²
Väkiluku 9 065
 – Väestötiheys 1 202,3 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Åmålin taidehalli.

Åmål on samannimisen Åmålin kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Länsi-Götanmaan läänissä ja Dalslandin historiallisessa maakunnassa Länsi-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 9 065 asukasta.[2]

Åmål oli 1970-luvun alun kuntauudistukseen asti kaupunki. Kaupunginoikeudet sille myönsi 1. huhtikuuta 1643 kuningatar Kristiinan holhoojahallitus.

Nykyisin konserttien tapahtumapaikkana käytetty Åmålin vanha kirkko.

Kaupunki alkoi kasvaa, kun sen kautta rakennettiin 1879 rautatie Bergslageniin. Taajaman vanhin rakennus on kirkko vuodelta 1669, jota käytettiin varastona, kun uusi kirkko valmistui 1809,[3] aina 1960-luvulle saakka, kunnes kunta osti rakennuksen ja kunnosti sen 1968. Se ei kuitenkaan ole enää kirkko, sillä siltä poistettiin kirkon status jo 1800-luvulla ja siellä järjestetään musiikkitapahtumia[4].

Åmålissa on taidehalli ja vuosittain siellä järjestetään bluesfestivaali.

Loimaa on Åmålin ystävyyskaupunki Suomessa.

Media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallislehti Provinstidningen Dalsland ilmestyy kolmesti viikossa.

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Åmålin taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
8 667
1965
  
9 115
1970
  
9 331
1975
  
9 556
1980
  
9 906
1990
  
9 803
1995
  
9 906
2000
  
9 355
2005
  
9 380
2010
  
9 065
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 (XLS) 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
  3. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1967, osa 10, palsta 539
  4. Kyrkokartan
  5. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Åmål.
Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.