Ámpelos (kylä)
| Ámpelos Άμπελος |
|
|---|---|
Ámpeloksen kylä. |
|
Ámpelos |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Kreikka |
| Alue | Pohjois-Egean saaret |
| Alueyksikkö | Sámos |
| Kunta | Anatolikí Sámos |
| Kunnallisyksikkö | Vathý |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kylä |
| – Kallikrates-koodi | 5601010301 |
| Väkiluku (2011) | 252[1] |
| Aikavyöhyke | UTC+2 |
| – Kesäaika | UTC+3 |
Ámpelos (kreik. Άμπελος; myös Ámbelos) on Kreikan kylä, joka sijaitsee Sámoksen saarella. Se kuuluu hallinnollisesti Anatolikí Sámoksen kuntaan, Sámoksen alueyksikköön ja Pohjois-Egean saarten alueeseen. Aiemmin kylä kuului Vathýn kuntaan ja vuodesta 2011 lähtien Sámoksen kunnan Vathýn kunnallisyksikköön. Kylän väkiluku on 252 (vuonna 2011).[1]
Ámpeloksen kylä sijaitsee Sámoksen pohjoisissa sisäosissa Karvoúnis- eli Ámpelos-vuoren pohjoisrinteessä pari kilometriä lounaaseen rannikolla sijaitsevasta Ágios Konstantínoksen kylästä ja noin 24 kilometriä länteen saaren pääkaupungista Sámoksen kaupungista. Kylä on ollut olemassa viimeistään 1700-luvulla. Sen nimi viittaa viiniköynnöksiin. Kylän varhaisempi nimi oli Nenédes (Νενέδες), mikä oli puolestaan peräisin alueella asuneen suvun nimestä. Kylä nimettiin uudelleen nykyiselle nimelle vuonna 1957.[2][3][4]
Ámpelos muodostaa myös laajemman kyläyhdyskunnan (Τοπική Κοινότητα Αμπέλου, Topikí Koinótita Ampélou), johon kuuluvat varsinaisen Ámpeloksen kylän lisäksi kylät Livadáki ja Petalídes. Koko yhdyskunnan väkiluku on 309.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (Kreikan tilastokeskus ELSTAT). Arkistoitu 16.10.2015. Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
- ↑ Ampelos Samos In. Viitattu 3.9.2018.
- ↑ Ampelos The Greek Islands: Samos. Viitattu 3.9.2018.
- ↑ Nenedes -- Ampelos Name Changes of Settlements in Greece. Institute for Neohellenic Research. Viitattu 3.9.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ámpelos Wikimedia Commonsissa