Áhčešeátne - Njávešeátne

Njávešeátne ja Áhčešeatne ovat naishahmoja, jotka esiintyvät saamelaisessa suullisessa kertomusperinteessä joko haltijaolentoina tai maallisina naisina. Njávešeátne on hyväntahtoinen ja -luonteinen, Áhčešeátne taas ahne ja ilkeämielinen. Njávešeátne ja Áhčešeátne -naishahmoihin liittyvä perinne on yleissaamelainen, ja sitä on pidettävä hyvin vanhana. Länsisaamelaisessa perinteessä Njávešeátne yhdistetään haltijaolentona Auringon tyttäreen ja Áhčešeátne taas Kuun tyttäreen. Tähän liittyvä mytologia on tullut tunnetuksi Anders Fjellnerin julkaisemien eeppisten joikujen kautta, joita Gustav von Düben tulkitsi tunnetussa kirjassaan 1873.

Von Dübenin julkaisemien tekstien mukaan maailman alkuvaiheessa kalanlihaa, kalanmätiä, maitoa ym. saatiin tekemättä työtä. Onni kuitenkin rikkoutui eräänlaiseen syntiinlankeemukseen: ihmiset alkoivat tappaa toisiaan. Sankarit nimeltä Njavvis ja Attjis avioituivat, Njavvis Auringon tyttären Njávešeátnen kanssa ja Attjis Kuun tyttären Áhčešeátnen kanssa. Kummankin naisen odottaessa jo lasta heidän miehensä murhattiin. Tämän takia naiset kesyttivät peurat ja aloittivat näin poronhoidon. Edellinen sai pojan, jälkimmäinen tyttären. Kerran marjametsässä ollessaan naiset löivät vedon, jonka mukaan astiansa ensiksi täyteen saanut voittaisi pojan itselleen. Hävinnyt saisi tytön. Áhčešeátne huijasi panemalla sammalia astiaansa, voitti vedon ja lähti sitten kasvattipoikineen omille teilleen. Tämän jälkeen hänen pahuutensa yhä lisääntyi; hän tuli pohjatuulesta raskaaksi ja synnytti pojan nimeltä Atsits, joka on myöhemmän tarinaperinteen tuntema saamaton kiusanhenki Askovis. Tämä teki kaikenlaista pahuutta, hoiti huonosti poroja, mutta sai lopulta rangaistuksensa herjattuaan Kuuta, äitiänsä, isä Aurinkoa kalpeammaksi. Tämän johdosta Kuu vetäisi hänet luokseen, ja kuussa hänet tänä päivänäkin nähdään. Kerran kuitenkin Áhčešeátnen kasvattipoika osui oikean äitinsä kodalle ja sai selville asioitten oikean laidan. Poika tappoi kasvatusäitinsä, joka oli huijannut hänet itselleen. Áhčešeátnen porokarjasta tulee tämän kuoltua sammakoita, rupikonnia sekä erilaisia vahinkoeläimiä.

Haltiatarolentojen yhteydestä aurinkoon ja kuuhun on vähän perinneaineistoa, vaikka tämä yhteys on sopusoinnussa saamelaisen muinaisuskon yleisen semantiikan kanssa: Aurinko assosioituu hyvään ja rakentavaan, kun taas Kuulla selvästi on ambivalentti, osin destruktiivinen luonne. Pohjoissaamelaisessa perinteessä Njávešeátne esiintyy Auringon tyttärenä, jota vastaa itäsaamelaisessa perinteessä tunnettu Aurinkoneito. Viittauksia Áhčešeátnen suhteesta Kuuhun löydetään itäsaamelaisesta folkloresta. Inarin ja Etelä-Varangin Rautavuonon saamelaisilla on kertomuksia kuussa näkyvästä ihmisestä, joka on Attčsej tai Hatsjædnen tytär. Suonikyläläisten tiedetään sanoneen kuunpimennyksestä, että Ahttsehk-nijdd männ poarr, Ahttsehkin tytär syö kuuta.

Kertomusperinne Njávešeátnen ja Áhčešeátnen yhteydestä saamelaisten keskeisen elinkeinon eli peuranpyynnin ja/tai poronhoidon alkuun on hyvin tunnettu, erityisesti pohjois- ja eteläsaamelaisella alueella. Kertomus maallisen naisen ilkeämielisestä naisvastustajasta, joka huijaa naisen pojan itselleen, on yleissaamelainen. Se on erityisen tunnettu itäsaamelaisilla, missä hyväntahtoinen nainen esiintyy usein nimettömänä, mutta ilkeä vastustaja esiintyy turjansaamelaisilla nimellä Aadz, kolttasaamelaisilla Accy tai Aahtsek, kiltinänsaamelaisilla Aacce, inarinsaamelaisilla Haccišan. Eräiden kiltinänsaamelaisten kertomusten mukaan aadz kuoltuaan muuttui sammaleksi, jota sitten käytetään mm. lasten komsioissa. Tavallisinta on kuitenkin aadzin tai Áhčešeátnen yhteys sammakoiden tai liskojen alkuperään tai negatiivisena pidettyihin ilmiöihin ja tauteihin. Sekä länsi- että itäsaamelaisilla suonenvetoa sanotaan Áhčešeátnen tai sitä vastaavan Aadzin tai Ahttsekin aiheuttamaksi. Kolttasaamelaiset paransivat suonenvetoa katkomalla koivunoksan ja lukemalla loitsuntapaista: mahtsattam Ahttsek, 'parannan suonenvedon' (palautan Ahttsekin).