Ero sivun ”Homeopatia” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
→‎Keskustelu homeopatian toimivuudesta: Tarkennettu lehden taustoja.
Lisätty johdantoon lääketieteen näkemys homeopatiasta.
Rivi 3: Rivi 3:
[[Image:Samuel Hahnemann.png|thumb|200px|Samuel Hahnemann (1755-1843)]]
[[Image:Samuel Hahnemann.png|thumb|200px|Samuel Hahnemann (1755-1843)]]


'''Homeopatia''' ([[kreikan kieli|kreikan]] sanoista όμοιος, hómoios (samankaltainen) ja πάθος, páthos (kärsimys)) on [[1700-luku|1700-luvun]] lopulla eläneen [[Samuel Hahnemann]]in (1755-1843) tutkimuksiin, kokemuksiin ja hoitotyön tuloksiin perustuva systemaattinen lääkintäjärjestelmä.<ref name="historiasivu">http://altmed.creighton.edu/Homeopathy/history.htm</ref> Homeopatia on [[vitalismi|vitalistinen]] hoitomuoto, jossa homeopaattisten [[lääke|lääkkeiden]] ajatellaan aktivoivan kehon omaa paranemisprosessia ja vahvistavan [[immuunijärjestelmä]]ä.<ref name="Saarinen" /> Vastakohta vitalismille on [[mekanismi|mekanistinen]] näkemys, johon perinteinen [[lääketiede]] perustuu.<ref name="Vuori">Vuori, Hannu: Lääketieteen historia, Gummerus, 1979, Jyväskylä, ISBN 951-20-1760-1</ref>. Kriteerinä homeopaatin valitsemalle lääkkeelle ovat potilaan fyysisiin vaivoihin ja mielentilaan liittyvien oireiden ja tuntemusten muodostama kokonaisuus. Homeopatialla hoidettaessa kohteena on sairas ihminen eikä sairaus tai oire. Oireiden havainnointi on tärkeää, mutta niillä ei ole painoarvoa ilman potilaan omaa subjektiivista kokemusta niistä. Tästä syystä saman kliinisen [[diagnoosi]]n saaneelle saatetaan määrätä eri lääkettä. Homeopatialla hoidetaan kaikenikäisten ihmisten lisäksi myös eläimiä.
'''Homeopatia''' ([[kreikan kieli|kreikan]] sanoista όμοιος, hómoios (samankaltainen) ja πάθος, páthos (kärsimys)) on [[1700-luku|1700-luvun]] lopulla eläneen [[Samuel Hahnemann]]in (1755-1843) tutkimuksiin, kokemuksiin ja hoitotyön tuloksiin perustuva systemaattinen lääkintäjärjestelmä.<ref name="historiasivu">http://altmed.creighton.edu/Homeopathy/history.htm</ref> Homeopatia on lääketieteen hylkäämä oppisuunta, jonka mukaan tauteja tulisi hoitaa antamalla potilaalle pieniä määriä sellaista ainetta, joka suurina määrinä tuottaa tautia muistuttavia oireita.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ltt01169&p_haku=homeopatia| Nimeke = Lääketieteen sanasto: homeopatia| Julkaisu = Terveyskirjasto| Julkaisija = Lääkäriseura Duodecim| Viitattu = 1.10.2008}}</ref>
Homeopatia on harjoittajiensa mukaan [[vitalismi|vitalistinen]] hoitomuoto, jossa homeopaattisten [[lääke|lääkkeiden]] ajatellaan aktivoivan kehon omaa paranemisprosessia ja vahvistavan [[immuunijärjestelmä]]ä.<ref name="Saarinen" /> Vastakohta vitalismille on [[mekanismi|mekanistinen]] näkemys, johon perinteinen [[lääketiede]] perustuu.<ref name="Vuori">Vuori, Hannu: Lääketieteen historia, Gummerus, 1979, Jyväskylä, ISBN 951-20-1760-1</ref>. Kriteerinä homeopaatin valitsemalle lääkkeelle ovat potilaan fyysisiin vaivoihin ja mielentilaan liittyvien oireiden ja tuntemusten muodostama kokonaisuus. Homeopatialla hoidettaessa kohteena on sairas ihminen eikä sairaus tai oire. Oireiden havainnointi on tärkeää, mutta niillä ei ole painoarvoa ilman potilaan omaa subjektiivista kokemusta niistä. Tästä syystä saman kliinisen [[diagnoosi]]n saaneelle saatetaan määrätä eri lääkettä. Homeopatialla hoidetaan kaikenikäisten ihmisten lisäksi myös eläimiä.
Lääkkeiden valmistus perustuu laimentamiseen ja ravistamiseen, jolloin lääkeaineen myrkyllisyys poistuu, kun taas itse aineen ominaisuuksien katsotaan säilyvän laimennukseen käytetyssä nesteessä ([[vesi]], [[sokeri]], [[alkoholi]]).<ref name="Kayne">Kayne, Steven B.: Homeopathic Pharmacy, Theory and Practice, 2.painos 2006, ISBN 0 443 10160 4</ref>
Lääkkeiden valmistus perustuu laimentamiseen ja ravistamiseen, jolloin lääkeaineen myrkyllisyys poistuu, kun taas itse aineen ominaisuuksien uskotaan säilyvän laimennukseen käytetyssä nesteessä ([[vesi]], [[sokeri]], [[alkoholi]]).<ref name="Kayne">Kayne, Steven B.: Homeopathic Pharmacy, Theory and Practice, 2.painos 2006, ISBN 0 443 10160 4</ref>


Tieteellisesti ei kuitenkaan ole mitään syytä odottaa laimennettuun nesteeseen jäävän lääkeaineen ominaisuuksia. Homeopatia on luonnontieteiden kannalta siksi [[näennäistiede|näennäistiedettä]] ja sitä pidetään [[uskomuslääkintä]]nä. Lääkkeen aiheuttamaa [[lumelääke|plasebo]]-vaikutus voi kuitenkin auttaa potilasta tervehtymään. Plasebosta on kyse, kun potilas itse uskoo lääkkeen voimaan ja voi siksi paremmin, vaikkei lääke itse asiassa sisällä vaikuttavia aineita.<ref name=Lääkärilehti>{{Lehtiviite|Otsikko=Tehoaako homeopatia ja onko se lääketiedettä?|www=http://www.skepsis.fi/jutut/toimiiko.html|Julkaisu=Suomen Lääkärilehti|Tekijä=Veijo Saano ja Markku Javanainen|Vuosi=1996|Numero=51|Luettu=16.7.2008}}</ref> Yrttivalmisteiden
Tieteellisesti ei kuitenkaan ole mitään syytä odottaa laimennettuun nesteeseen jäävän lääkeaineen ominaisuuksia. Homeopatia on luonnontieteiden kannalta siksi [[näennäistiede|näennäistiedettä]] ja sitä pidetään [[uskomuslääkintä]]nä. Lääkkeen aiheuttamaa [[lumelääke|plasebo]]-vaikutus voi kuitenkin auttaa potilasta tervehtymään. Plasebosta on kyse, kun potilas itse uskoo lääkkeen voimaan ja voi siksi paremmin, vaikkei lääke itse asiassa sisällä vaikuttavia aineita.<ref name=Lääkärilehti>{{Lehtiviite|Otsikko=Tehoaako homeopatia ja onko se lääketiedettä?|www=http://www.skepsis.fi/jutut/toimiiko.html|Julkaisu=Suomen Lääkärilehti|Tekijä=Veijo Saano ja Markku Javanainen|Vuosi=1996|Numero=51|Luettu=16.7.2008}}</ref> Yrttivalmisteiden

Versio 1. lokakuuta 2008 kello 03.27

 Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Voit auttaa varmistamaan, että kyseenalaistetut väittämät ovat luotettavasti lähteistettyjä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tiedosto:Samuel Hahnemann.png
Samuel Hahnemann (1755-1843)

Homeopatia (kreikan sanoista όμοιος, hómoios (samankaltainen) ja πάθος, páthos (kärsimys)) on 1700-luvun lopulla eläneen Samuel Hahnemannin (1755-1843) tutkimuksiin, kokemuksiin ja hoitotyön tuloksiin perustuva systemaattinen lääkintäjärjestelmä.[1] Homeopatia on lääketieteen hylkäämä oppisuunta, jonka mukaan tauteja tulisi hoitaa antamalla potilaalle pieniä määriä sellaista ainetta, joka suurina määrinä tuottaa tautia muistuttavia oireita.[2]

Homeopatia on harjoittajiensa mukaan vitalistinen hoitomuoto, jossa homeopaattisten lääkkeiden ajatellaan aktivoivan kehon omaa paranemisprosessia ja vahvistavan immuunijärjestelmää.[3] Vastakohta vitalismille on mekanistinen näkemys, johon perinteinen lääketiede perustuu.[4]. Kriteerinä homeopaatin valitsemalle lääkkeelle ovat potilaan fyysisiin vaivoihin ja mielentilaan liittyvien oireiden ja tuntemusten muodostama kokonaisuus. Homeopatialla hoidettaessa kohteena on sairas ihminen eikä sairaus tai oire. Oireiden havainnointi on tärkeää, mutta niillä ei ole painoarvoa ilman potilaan omaa subjektiivista kokemusta niistä. Tästä syystä saman kliinisen diagnoosin saaneelle saatetaan määrätä eri lääkettä. Homeopatialla hoidetaan kaikenikäisten ihmisten lisäksi myös eläimiä. Lääkkeiden valmistus perustuu laimentamiseen ja ravistamiseen, jolloin lääkeaineen myrkyllisyys poistuu, kun taas itse aineen ominaisuuksien uskotaan säilyvän laimennukseen käytetyssä nesteessä (vesi, sokeri, alkoholi).[5]

Tieteellisesti ei kuitenkaan ole mitään syytä odottaa laimennettuun nesteeseen jäävän lääkeaineen ominaisuuksia. Homeopatia on luonnontieteiden kannalta siksi näennäistiedettä ja sitä pidetään uskomuslääkintänä. Lääkkeen aiheuttamaa plasebo-vaikutus voi kuitenkin auttaa potilasta tervehtymään. Plasebosta on kyse, kun potilas itse uskoo lääkkeen voimaan ja voi siksi paremmin, vaikkei lääke itse asiassa sisällä vaikuttavia aineita.[6] Yrttivalmisteiden "luonnollisuus" ei tee niistä turvallisia, vaan kyseessä on vaarallinen harhaluulo.[7] Suomen lääkelain alaiset homeopaattiset lääkkeet eivät ole kuitenkaan yrttivalmisteita.[1]

Homeopatian sisällä on erilaisia suuntauksia, jotka erottaa toisistaan tapa määrätä lääkkeitä. Klassisessa homeopatiassa annetaan kerrallaan vain yhtä lääkeainetta. Kliinisessä homeopatiassa lääkemääräyksen perusteena on tauti tai kliininen oire. Kompleksihomeopatiassa käytetään valmisteita, joissa on yhdistettynä useita eri lääkeaineita.[3] Homeopatia ja antroposofinen lääketiede yhdistetään joskus toisiinsa, mutta kyseessä on kaksi eri suuntausta, vaikka joitain yhdistäviä piirteitä on olemassa. Monissa Euroopan maissa perinteisen lääketieteen rinnalla homeopatia on laajalti käytetty hoitomuoto, jota harjoittavat sekä homeopaatit sekä siinä kouluttautuneet lääkärit. Säännökset ja yleisyys homeopatiaa koskien vaihtevat eri maissa.[5]

Historia

Saksalainen lääkäri Samuel Hahnemann julkisti homeopatian periaatteet ensi kerran vuonna 1796. Homeopatian keskeiset teokset ovat Hahnemannin kirjoittamat Organon der rationellen Heilkunst (1810),[5] Materia Medica Pura vol 1-4 (1811-1818)[5] ja Chronic Diseases (1828).[8] Teoksen Organon der rationellen Heilkunst vuonna 1842 kirjoitettu 6.painos on kautta maailman homeopaattien käyttämä filosofinen kulmakivi. Teos julkaistiin tosin vasta 79 vuotta myöhemmin vuonna 1921.[5][1] Hippokrates 460–377 eaa. jo mainitsi kirjoituksissaan samankaltaisuuden periaatteen sairauksien hoidossa. Oksentamista Hippokrates lääkitsi antamalla oksetusta lisäävää lääkettä.[5] Paracelsuksen (1493-1541) kerrotaan niin ikään parantaneen ruttotautisia antamalla leivänpalassa potilaan tautieritettä.[5][3] Hahnemannin aikana lääkkeet, jotka olivat vielä tuolloin luonnontuotteita, olivat usein hyvin myrkyllisiä ja potilaita kuoli lääkkeiden yliannostukseen siinä kuin sairauksiinkin. Hän alkoi tutkia aineiden laimentamista ja huomasi, että mitä enemmän hän laimensi sen tehokkaammin se auttoi parantamaan. Hahnemann työskenteli lääketieteellisten kirjojen kääntäjänä ja sitä tehdessään törmäsi huomioon, jossa selitettiin, miten tärkeää on lääkkeen testaaminen terveellä ihmisellä. Kääntäessään skotlantilaisen lääkärin ja kemistin William Cullenin tekstejä saksaksi hän löysi ohjeita kiniinipuun kuoren käytöstä malarian hoidossa.[5] Hän päätti testata kiniinipuun kuorta itsellään ja havaitsi sen saavan aikaan hänessä samanlaisia oireita kuin sairastuneilla oli taudin oireina. Puolestaan annettuna kyseistä lääkettä sairaalle tämä parani nopeasti. Tästä havainnosta alkoi laajamittaiset ja järjestelmälliset tutkimukset, joissa Hahnemann testasi paitsi itsellään myös vapaaehtoisilla aikalaisillaan 90 lääkeainetta 40 vuoden aikana. Kuvattu tapa testata lääkeainetta tunnetaan käsitteenä lääkeaineen homeopaattinen pruuvaus.

Keskeiset periaatteet

  1. Similia- eli samankaltaisuuden laki: "samanlainen parantaa samanlaisen" (similia similibus curantur). Tautiin liittyviä oireita terveellä aiheuttava aine parantaa samoista oireista kärsivän sairaan.
  2. Potensointi eli dynamisointi laimentamalla ja ravistelemalla: lääkeaineen vaikutus voimistuu sitä enemmän mitä pitemmälle sitä laimennetaan ja ravistetaan.
  3. Lääkkeen minimiannos käsittää ajatuksen laimennetusta lääkeainesta sekä nautitun lääkkeen pienestä kerta-annoksesta.
  4. Testaus terveillä ihmisillä.

Samankaltaisuuden laki

Hahnemannin aikoihin Euroopassa esiintyi malariaa, jota hoidettiin kiniinipuunkuorella. [2] Kääntämänsä kirjallisuuden inspiroimana hän päätti nauttia kyseistä lääkettä, minkä seurauksena hän sai malariassa tunnettuja oireita. Lain lääkeaineen samankaltaisuuden parantavasta tehosta Hahnemann päätyi muotoilemaan kiniinipuunkuoren avulla tekemillään kokeiluilla. Hoidossa käytettävän lääkkeen tulisi kyetä tuottamaan terveellä henkilöllä samat oireet, jotka kulloinkin kyseessä olevassa sairaudessa esiintyvät.[1] Jatkettuaan kokeita muillakin aineilla, Hahnemann päätyi määrittelemään samankaltaisuuden lain, joka latinaksi kuuluu similia similibus curantur ja mikä muodostaa homeopatialla parantamisen perustan.[9][5][8] Perinteisessä lääketieteessäkään samankaltaisuuden toteutuminen ei ole vierasta, vaikka valmistustapa eroaa ja lääkkeiden voimakkuus ovat kemiallisesti mitattavissa. Esimerkiksi sydämen rytmihäiriöihin käytettävä digoksiini, jota saadaan sormustinkukasta ( Digitalis lanata ), aiheuttaa rytmihäiriöitä yliannostuksena.[3] [4] Koska hoito perustuu yksittäisen oireen hoitoon, ei kyseessä ole homeopatialla parantaminen.

Potensointi

Homeopaattisten lääkkeiden valmistuksessa oleellista on liuoksen potensoinnilla, jota dynamisoinniksikin kutsutaan. Potensointi tapahtuu lääkeliuosta järjestelmällisesti laimentamalla ja ravistamalla sitä jokaisen laimennuksen jälkeen. Mikäli lääke valmistetaan jommankumman tekijän jäädessä pois, ei tuloksena ole homeopaattinen valmiste.[5]

Minimiannos

Hahnemannin mukaan vain yhtä lääkeainetta tulee antaa kerrallaan. Annetun lääkkeen vaikutusta on näin helppo seurata, mikä olisi mahdotonta kerrallaan useampaa annettaessa. Lääkeannoksen tulee myös olla pieni määrältään. Akuuttia tilaa hoidettaessa lääkeaineita voidaan antaa useampia peräkkäin edellyttäen, että potilaan sairauden kuva ei edetessään vastaa enää nautittua lääkettä.[8][10]

Testaus terveillä

Homeopaattisten lääkkeiden testaaminen eli pruuvaus suoritetaan terveillä ihmisillä. Sana ’’pruuvaus’’ tulee saksan testiä tai koetta tarkoittavasta sanasta ’’Prüfung’’. Kun koehenkilöt ovat suhteellisen terveitä, muutosten havainnointi on helpompaa. Perinteinen lääketiede testaa lääkekokeen kokonaiskestosta valtaosan kulloisen lääkkeen vaikutusalueeseen sopivilla sairailla ihmisillä ja havainnoi sairaustilan muutosta ja haitallisten sivuvaikutusten luonnetta ja määrää.[5] Homeopaattisia lääkkeitä testatessa syntyvät oireet liittyvät lääkkeen yliannostukseen, mutta laimennettuina eivät aiheuta myrkytysvaaraa. Lääkeainekokeiden tulokset on kirjoitettu useisiin kirjoihin, joita kutsutaan nimellä Materia Medica. [8][5][10][9]

Homeopaattiset lääkkeet

Vanha pullo Hepar sulph lääkettä, joka on valmistettu kalsiumsulfidista.

Asteikot

Homeopaattisia lääkkeitä valmistetaan eri vahvuisina eri asteikkojen mukaan. Asteikot ovat D-, C- ja Q- tai LM-asteikot. D-, C-ja Q-kirjain lyhenteet tulevat latinan sanoista decem (10), centum (100 )ja quintum (5). Historiallisista syistä on erheellinen LM-merkintä jäänyt kuvaaman laimennussuhdetta 1:50 000. D-asteikko ilmoittaa suhdetta 1: 10, C-asteikko 1: 100. Joskus D-asteikkoa merkitään kymmentä kuvaavalla roomalaisella luvulla X.[11] Lääkkeinä ei käytetä kaikkia valmistettavissa olevia vahvuuksia, vaan käytetyimpiä ovat 6D, 12D, 30D, 200D, 6C, 12C, 30C, 200C ja 1000C, joka tavallisimmin ilmoitetaan merkinnällä 1M.

Kantaliuos

Kantaliuosta kutsutaan myös emotinktuuraksi (mother tincture). Liukenevista aineista valmistetaan konsentraatti alkoholiin ja veteen. Liukenemattomat aineet kuten mineraalit ja metallit hierretään morttelissa maitosokerin kanssa. Menetelmää kutsutaan trituroinniksi. Trituroinnilla lääkeaine potensoidaan 3C/3D asti, minkä jälkeen syntynyt tuote laimennetaan alkoholilla ja valmistetaan lääkkeeksi korkeampina potensseina.[11][5]

Potensointi

Potenssi tarkoittaa homeopaattisen lääkkeen vahvuutta. Kun lääkettä sekä laimennetaan että ravistetaan, kutsutaan toimenpidettä potensoimiseksi. Laimentaminen tapahtuu systemaattisen kaavan mukaisesti. Työskennellessään lääkärinä Hahnemann huomasi silloin määrättujen lääkkeiden usein aiheuttavan myrkytysoireita potilaissa. Tämän seurauksena hän päätti kokeilla lääkkeiden laimentamista. Hänen huomionsa mukaan laimentaminen näytti parantavan eikä myrkytysoireita syntynyt.[5][8] Siirryttäessä 12C korkeampiin potensseihin teoreettisesti ajatellen liuoksessa ei voi olla vaikuttavasta aineesta molekyylejä jäljellä. Puhutaan Avogadron luvusta.[5] Laimennussuhteen ollessa 1:10 sama tapahtuu potenssia 24D korkeammassa lioksessa. Pitkälle laimennetut lääkkeet ovat saanet aikaan epäilyjä homeopatian toimivuudesta, koska lääkkeiden ei katsota voivan vaikuttaa ilman vaikuttavien osien läsnäoloa.

Valmistaminen

Hahnemannin kehittämä laimennustapa lienee yleisin ja ehkä hyväksytyin tapa valmistaa lääkkeitä. Tapa tarjoaa vielä kaksi vaihtoehtoa, joko suhteet 1:10 tai 1:100, joista jälkimmäinen on käytännössä yleisempi. Noudatettaessa valmistuksessa jälkimmäistä tapaa otetaan kantaliuoksesta 1 tippa (osa), joka laimennetaan 99 tippaan (osaan) vettä/ alkoholia. Edettäessä korkeampiin potensseihin jo valmistetusta liuoksesta otetaan esitetyn kaavan mukaan aina 1 osa, joka sekoitetaan 99 osaan laimentavaa liuosta. Korsakovin menetelmän kehitti venäläinen homeopaatti Simeon Nikolajevits Korsakov (1788-1853), joka valmisti homeopaattiset lääkkeet tsaari Nikolai I:n käyttöön.[5]

Homeopaattista Rhus toxicodendron lääkettä, joka on valmistettu myrkkysumakista.

Korsakovin menetelmällä mittataan kantaliuosta tietty määrä sopivaan määrään laimenninta astiaan, jota ravistetaan. Astian sisältö kaadetaan pois ja astian seinämille jää tippoina osa nesteestä. Nyt astia täytetään uudelleen laimentimella. Kolmessa ensimmäisessä potenssissa se tapahtuu kantaliuksen vahvuisella alkoholilla ja seuraavissa vedellä. Lääkkeen valmistaminen potenssista riippumatta tapahtuu samassa astiassa. Korsakovin menetelmällä valmistettuja lääkkeita merkitään K-kirjaimella, esim. 6K, 12K. Menetelmä on käytössä etenkin Ranskassa ja Belgiassa.[5]


Skinnerin menetelmällä lääke potensoidaan 1000 asti Hahnemannin ja Korsakovin menetelmien yhdistelmällä, mistä eteenpäin se tehdään skotlantilaisen homeopaatin Joseph Skinnerin (1825-1906) kehittämällä laitteella.[5]

LM potenssit Hahnemann kehitti elämänsä loppupuolella. LM-potenssissa tippa 3C vahvuista liuosta laimennetaan 99 tippaan alkoholia ja ravistetaan. Tästä otetaan tippa, joka lisätään 500 tippaan laimenninliuosta, jota ravistetaan. Liuoksesta otettu yksi tippa lisätään 100 tippaan alkoholia, jolloin on saatu tämän asteikon ensimmäinen lääkeliuos, LM1.[11][5][12]


Hahnemannin aikana kaikki lääkkeet valmistettiin käsin alusta loppuun. Nykyisin lääkkeet valmistetaan homeopaattisissa lääketehtaissa. Euroopassa suurimmat valmistajat löytyvät Ranskasta (Boiron) ja Englannista (Ainsworths, Helios).[5]

Suomen lääkelaissa homeopaattisia lääkkeitä koskevat omat säännökset ja määräykset.[6]


Miasmat

Eräs ehkä vaikeimmin ymmärrettävistä homeopatian käsitteistä on oppi miasmoista, joka yksinkertaisimmillaan tarkoittaa yksilön sairastumistaipumusta. Laajemmin ajateltuna kyseessä on Hahnemannin tapa luokitella kroonisia sairauksia. Oppia miasmoista Hahnemann kehitteli potilastyönsä pohjalta 12 vuoden ajan ennen sen julkaisua kirjassaan Chronic Diseases (Krooniset sairaudet) v. 1828[8][13] Hän määritteli kolmen toisistaan poikkeavan miasman olevan perustana useimpien kroonisten sairaustilojen kehitykseen. Psoriittinen, sykoottinen ja syfiliittinien miasma ovat se maaperä, josta myös akuutit sairaudet syntyvät tämän ajattelun mukaan.[13]

Hahnemann päätteli ihmisten sairauskertomuksia analysoidessaan sairastumistaipumuksen olevan perimän kautta kerrostunut. Selvitystyön pohjana oli tarkka listaus hänen kaikkien hoitamiensa potilaiden vanhempien ja isovanhempien sairauksista.[14] Hahnemann huomasi pian miasmeihin liittyvän tietynlaisia oireita, joihin hän päätyi antamaan oirekokonaisuuden kattavia lääkeaineita tai nosodeja. Oireita tukahduttavat hoitomenetelmät kasvattavat henkilön alttiuttaa sairastua sairauksiin, jotka palautuvat useampaan miasmaan.

Sairauksien ilmenemistä eri miasmojen kautta tulee homeopatiassa tarkastella muutoksena elinvoiman tason vaihtelussa. Kullakin miasmalla on omanlaisensa heikkous tai taipumus tietyntyyppisiin sairauksiin. Mikäli potilaan elinvoima on esim. stressin vuoksi heikentynyt ja hän altistuu ulkoisista syistä tai käyttäytymisellään edesauttaa altistumista mm. patogeenisille mikrobeille, miasmaattisesta perimästään johtuen hän sairastuu miasmalle ominaiseen tapaan. Miasman vaikutus on sitä voimakkaampi mitä heikompi henkilön perusvitaliteetti on.[14][13]

Miasmat voidaankin kuvata tukoksena tai vääristymänä elinvoimassa, mistä voi seurata krooniseksi kehittyvä sairaus, joka voi saada alkunsa mm.

-infektiosta
-lääkehoidosta, esim antibiootit ja rokotteet.
-ympäristötekijät
-perintötekijät


Miasmat eivät liity yksioikoisesti tauteihin, joista niiden nimet näyttäisivät olevan johdetut, vaikka niillä oma yhteytensä niihin onkin. Miasmoille Hahnemann luokitteli kolme eri vaihetta: dormantti, latentti ja aktiivinen. Hahnemannia seuranneet homeopaatit lisäsivät miasmakatraaseen vielä tuberkuliittisen ja karsinosiinisen eli syöpämiasman. Tuberkuliittisen miasman ajatellaan olevan psoriittisen ja syfiliittisen miasman yhdistelmä. Syöpämiasmassa yhdistyy edellä mainituista vähintään kolme, toisinaan jopa kaikki neljä.[8] [13]Hahnemannin aikalaiset ja seuraajatkin ovat kritisoinnet oppia miasmoista. Luokituksen ajateltiin sotivan yksilöllistä oirekuvaa vastaan rajoittamalla kroonisten sairauksien määrää vain muutamaan. Monet kuulut homeopaatit esim. Constantine Hering, (1800-1880) ja James Tyler Kent, (1849-1916) ovat ylistäneet miasmojen käytön hyödyllisyyttä hoitotyössä.[8]


Keskustelu homeopatian toimivuudesta

Lääketieteellisessä Lancet -aikakausilehdessä vuonna 2005 julkaistun katselmuksen[15][16] mukaan 110:ssä eri homeopatian vaikutusta tutkineessa tieteellisessä tutkimuksessa ei onnistuttu osoittamaan homeopatian toimivan plaseboa eli lumelääkettä paremmin.

Yhdysvaltain hallituksen alainen vaihtoehtolääkintää tutkiva virasto NCCAM ilmoittaa, että viiden meta-analyysin perusteella homeopaattisten valmisteiden ja lumelääkkeiden tehokkuutta vertailevien kliinisten kokeiden taso on heikko. Kun korkealaatuiset kokeet otettiin mukaan analyyseihin, yllättävän moni osoitti positiivisia tuloksia. Kokonaisuudessaan kliiniset kokeet ovat NCCAM:n mukaan kuitenkin ristiriitaisia ja seikkaperäiset yhteenvedot sekä meta-analyysit eivät ole todenneet homeopatian olevan todistetusti toimiva hoitomuoto mihinkään lääketieteelliseen tilaan.[17]

Lancet-lehden vuonna 2005 julkaisemaa tutkimusta on monilta tahoilta lähde? kritisoitu useista syistä.

- Raportti perustuu 110 homeopaattisen tutkimuksen meta-analyysiin, mutta johtopäätös, että homeopatia ei ole placeboa parempi, perustuu kahdeksaan tutkimukseen, jotka olivat metodologisesti korkealaatuisimpia.
- Useimmat mukaan otetuista tutkimuksista eivät olleet homeopaattisesti korkeatasoisia vaan testasivat isopatiaa ja yhdistelmävalmisteiden tehoa.
- Aiemmin suoritetut meta-analyysit antoivat viitteitä, että erittäin laimennetuilla aineilla voisi olla vaikutus ihmiskehoon.[18][19][20][21][22][23]
- Meta-analyysi, joka kohdistui isoja laimennoksia koskevaan 105 laboratoriotutkimukseen, osoitti myönteisen tuloksen 50% useammin kuin kielteisen vaikutuksen metodologisesti laadultaan korkeissa testeissä.[21] Tosin tuon artikkelin kirjoittaja Klaus Linde on sittemmin myöntänyt, että aiemmat analyysit ovat vähintäänkin yliarvioineet homeopatian vaikutuksen.[24]
- Sveitsiläisen ja saksalaisen vaihtoehtolääkintäyhdistysten lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan aineilla, jotka ovat potensoitu yli Avogadron luvun, on vaikutusta vehnään kasvuun.[25] Vaikutus havaittiin, kun riippumattomat tutkijat uusivat kokeen. Tosin ensimmäisessä kokeessa homeopaattisen valmisteen sanottiin lisäävän vehnän kasvua ja tässä kokeen toistossa se vähensi vehnän kasvua 3% pelkkään vesikäsittelyyn verrattuna.

Lähteet

  • Kayne, Steven B.: Homeopathic Pharmacy, Theory and Practice, 2.painos 2006, ISBN 0 443 10160 4
  • De Schepper, Luc: Hahnemann Revisited, a Textbook of Classical Homeopathy For the Professional, ISBN 0-942501-12-8
  • Hahnemann, Samuel: Parantamistaidon Organon, Aude Sapere Kirjat, Tammer-Paino Oy 2005, ISBN 952-99299-2-7
  • [7]Creighton University
  • Lauraéus, Ritva: Homeopatiaa koko perheelle, Otava, 1999, Keuruu ISBN 951-1-15736-1
  • Vuori, Hannu: Lääketieteen historia, Gummerus, 1979, Jyväskylä, ISBN 951-20-1760-1
  • Saarinen, Saana (toim.) : Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa, Edita, 1998, Helsinki ISBN 951-37-2526-X
  • Voegeli, Adolf: Homeopaattisen hoidon aakkoset, WSOY, Juva, 1988, ISBN 951-0-14823-7
  • National Center for Complementary and Alternative Medicine: Homeopathy (27.01.2006)[8]

Viitteet

  1. ↑ a b c http://altmed.creighton.edu/Homeopathy/history.htm
  2. ↑ Lääketieteen sanasto: homeopatia Terveyskirjasto. Lääkäriseura Duodecim. Viitattu 1.10.2008.
  3. ↑ a b c Saarinen, Saana (toim.) : Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa, Edita, 1998, Helsinki ISBN 951-37-2526-X
  4. ↑ Vuori, Hannu: Lääketieteen historia, Gummerus, 1979, Jyväskylä, ISBN 951-20-1760-1
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Kayne, Steven B.: Homeopathic Pharmacy, Theory and Practice, 2.painos 2006, ISBN 0 443 10160 4 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Kayne” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  6. ↑ Veijo Saano ja Markku Javanainen: Tehoaako homeopatia ja onko se lääketiedettä?. Suomen Lääkärilehti, 1996, nro 51. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.7.2008.
  7. ↑ Teikari, Martti: Yrttivalmisteet ovat anestesiariski (pdf) IMPAKTI. 1999. FinOHTA. Viitattu 31.8.2008. suomi
  8. ↑ a b c d e f g h De Schepper, Luc: Hahnemann Revisited, a Textbook of Classical Homeopathy For the Professional, ISBN 0-942501-12-8
  9. ↑ a b Whitmont, Edward C.: Psyche and Substance, Essays on Homeopathy in the Light of Jungian Psychology, North Atlantic Books, Berkeley, California, 1983, ISBN 1-55643-106-6
  10. ↑ a b Hahnemann, Samuel: Parantamistaidon Organon, Aude Sapere Kirjat, Tammer-Paino Oy 2005, ISBN 952-99299-2-7
  11. ↑ a b c Lauraéus, Ritva: Homeopatiaa koko perheelle, Otava, 1999, Keuruu ISBN 951-1-15736-1
  12. ↑ Hahnemann, Samuel: Parantamistaidon Organon, Aude Sapere Kirjat, Tammer-Paino Oy 2005, ISBN 952-99299-2-7
  13. ↑ a b c d http://homeoint.org/books/hahchrdi/hahchr00.htm
  14. ↑ a b Vithoulkas, George: Homeopatian perusteet, WSOY, Helsinki 2. painos 2002 ISBN 951-0-27967-6
  15. ↑ Shang A, Huwiler-Müntener K, Nartey L, Jüni P, Döriga S, Sterne JAC., Pewsner D ja Egger M: Are the clinical effects of homoeopathy placebo effects? Comparative study of placebo-controlled trials of homoeopathy and allopathy. The Lancet, 2005, 366. vsk, nro 9487, s. 726-732. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.10.2008.
  16. ↑ Homoeopathy's benefit questioned 26.8.2005. BBC. Viitattu 17.7.2008.
  17. ↑ http://nccam.nih.gov/health/backgrounds/wholemed.htm#homeo
  18. ↑ Mathie, R. The research evidence base for homeopathy: a fresh assessment of the literature. Homeopathy 92: 84-91. 2003.
  19. ↑ Linde K, Clausius N, Ramirez G, et al. Are the clinical effects of homoeopathy placebo effects? A metaanalysis of placebo-controlled trials. Lancet 1997;350:834-43.
  20. ↑ Report to the European Commission directorate general XII: science, research and development. Vol 1 (short version). Brussels: European Commission, 1996:16-7.
  21. ↑ a b Linde K. Jonas WB, Melchart D, Worku F, Wagner H, Eital F. Critical Review and Meta-Analysis of Serial Agitated Dilutions in Experimental Toxicology. Human and Experimental Toxicology. 1994;13:481-492 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Linde2” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  22. ↑ Reilly D, Taylor MA, Beattie NGM, Campbell JH, McSharry C, Aitchison TC, Carter R, Stevenson RD. Is evidence for homoeopathy reproducible? Lancet. 1994;344:1601-1606.
  23. ↑ Kleijnen J, Knipschild P, Ter Riet G. Clinical trials of homoeopathy. British Medical Journal. 1991b;302:316-23[LK5].
  24. ↑ Linde K, Scholz M, Ramirez G, Clausius N, Melchart D ja Jonas WB: Impact of Study Quality on Outcome in Placebo-Controlled Trials of Homeopathy. Journal of Clinical Epidemiology, 1999, 52. vsk, nro 7, s. 631–636.
  25. ↑ Binder M, Baumgartner S, Thurneysen A. The Effects of a 45x Potency of Arsenicum album on Wheat Seedling Growth – a Reproduction Trial. Forschende Komplementärmedizin und Klassische Naturheilkunde 2005;12:284-291

Kirjallisuutta

  • Hahnemann, Samuel: Parantamistaidon Organon, © 2005 suomenkielinen laitos Aude Sapere Kirjat, ISBN 952-99299-2-7
  • De Schepper, Luc: Hahnemann Revisited, a Textbook of Classical Homeopathy For the Professional, ISBN 0-942501-12-8
  • Kent, James Tyler: Lectures on Homoeopathic Philosophy, B. Jain Publishers Pvt Ltd., New Delhi, ISBN 81-7021-179-4
  • Roberts, Herbert A.: The Principles and Art of Cure by Homoeopathy, B. Jain Publishers (P.) Ltd., Delhi, ISBN 81-7021-028-3
  • Vithoulkas, George : Homeopatia, Tulevaisuuden lääketiede, WSOY, Juva, 1990 ISBN 951-0-16351-1
  • Voegeli, Adolf: Homeopaattisen hoidon aakkoset, WSOY, Juva, 1988, ISBN 951-0-14823-7
  • Whitmont, Edward C.: Psyche and Substance, Essays on Homeopathy in the Light of Jungian Psychology, North Atlantic Books, Berkeley, California, 1983, ISBN 1-55643-106-6


Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Homeopatia&oldid=5571516”