Ero sivun ”Lapamato” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Käyttäjän 62.216.110.247 (keskustelu) muokkaus 3750108 kumottiin |
fix |
||
| Rivi 15: | Rivi 15: | ||
'''Lapamato''' eli '''leveä heisimato''' (''Diphyllobothrium latum'') on ihmisen [[loinen]], jonka väli-isäntänä ovat [[kala]]t. |
'''Lapamato''' eli '''leveä heisimato''' (''Diphyllobothrium latum'') on ihmisen [[loinen]], jonka väli-isäntänä ovat [[kala]]t. |
||
Ensimmäinen maininta lapamadosta löytyy locarnolaisen lääkärin [[Thaddeus Dunus|Thaddeus Dunuksen]] teoksesta teoksen ''De lumbrico lato. Thaddei Duni Locarnensis medici epistolae medicinales'' (1592). Suomessa [[Herman Spöring]] (1701–1747) kuvaili jo vuonna 1740 lapamadon esiintymistä. |
|||
| ⚫ | |||
Lapamadon toukasta kehitty vedessä muutamassa päivässä uimataitoisia värekarvallisia ripsitoukkia. ''Diaptomus'' ja ''Cyclops'' [[hankajalkaiset]] [[äyriäiset]] syövät niitä, jolloin äyriäisessä ripsitoukasta kehittyy proserkoidi eli ensimmäisen asteen toukka. Kun sitten äyriäinen joutuu pikkukalan syömäksi, vapautuvat nämä ensimmäisen asteen toukat ja kulkevat suolistosta lihaksistoon, eläen siellä pleroserkoideina eli toisen asteen lihastoukkina. Kun petokala syö pikkukalan, siirtyvät toisen asteen lihastoukat sen suolistosta lihaksistoon. |
|||
Matoa esiintyy [[endeemisyys|endeemisenä]] [[Oulujoki|Oulujoen]] vesistössä ja lähialueilla. Tartunnan voi saada ainoastaan syömällä [[hauki|haukea]], [[ahven]]ta, [[kuha]]a{{lähde}}, [[kiiski|kiiskeä]] tai [[made]]tta. Kalan kypsentäminen tuhoaa useimmiten toukat, mutta esim. graavisuolaus, kylmäsavustus tai pakastus eivät riitä tappamaan taudinaiheuttajaa. |
|||
Syötyään raakaa tai huonosti kypsennettyä (peto)kalaa saattaa [[ihminen]] infektoitua siten, että nielee samalla madon [[toukka|toukkia]], jotka voivat jäädä suolistoon. Tartuttuaan [[ohutsuoli|ohutsuolen]] seinämään madon toukka kehittyy vähitellen jopa metrien mittaiseksi jaokkeelliseksi madoksi. Jaokkeet ovat aluksi lyhyitä mutta lapamadon kasvaessa ne ovat lopulta lähes senttimetrin kokoisia. Mato on täysikasvuinen noin kuukauden ikäisenä ja voi pisimmillään kasvaa jopa 20-metriseksi. Eläimen loppupään jaokkeissa sijaitsevat lisääntymiselimet, jotka tuottavat hedelmöittyneitä munia, joita ulostamalla ihminen sitten levittää eliötä edelleen makeaan vesistöön. Itse irtoavat jaokkeet sulavat yleensä suolistossa mutta esimerkiksi [[ripuli]]n yhteydessä niitä poistuu ulosteiden mukana. Ihmisessä voi olla useita leveitä heisimatoja samaan aikaan. Mato saattaa elää ihmisessä jopa 20 vuotta. Lapamatoa tavataan myös saastunutta vettä juoneissa muissa nisäkkäissä, kuten kissoissa ja koirissa, jolloin nekin voivat ulosteidensa mukana levittää lapamatoa. |
|||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Leveä heisimato käyttää myös muita väli-isäntiä kuin ihmisiä, ja on ihmiselle eräs vaarallisimmista suolistoloisista, [[suolinkainen|suolinkaisen]] ohella. Lapamadon tiedetään olevan syy muun muassa päänsärkyyn, krooniseen [[migreeni]]in ja lapamatoinfektio aiheuttaa ihmisessä myös huonovointisuutta, megaloblastista eli suurisoluista anemiaa ja [[B12-vitamiini|B<sub>12</sub>-vitamiinin]] puutteesta johtuvaa [[pernisiöösi anemia]]a eli näivetysveritautia, joka todennettiin ensi kerran 1948. |
||
{{tynkä/Biologia}} |
|||
Leveä heisimato esiintyy ilmeisesti koko Suomessa makeavetisissä vesistöissä. Tartunnan voi saada ainoastaan syömällä [[hauki|haukea]], [[ahven]]ta, [[kiiski|kiiskeä]], [[made]]tta tai [[taimen]]ia. [[Kuha]]n osuudesta ei ole varmaa tietoa.<ref name="ter">[http://www.terveyskirjasto.fi/terveysportti/Dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=duo94433.htm Terveyskirjasto]</ref> Kalan kypsentäminen tuhoaa useimmiten toukat, mutta esimerkiksi graavisuolaus tai kylmäsavustus eivät riitä tappamaan taudinaiheuttajaa. Pakastettaessa kalan pitää olla vähintään vuorokausi -18 asteen pakkasessa, jolloin lapamadon toukat kuolevat.<ref name="ter" /> |
|||
| ⚫ | |||
Lapamato on nykyään harvinainen. Kunnian siitä saa [[Alli Vaittinen-Kuikka]], ''Mato-Alli'', joka 1953 aloitti [[Joensuu]]ssa lapamadon häätämisprojektin. Projektia tukivat [[Suomen Punainen Risti]] ja Oy Medica Ab. Nykyisin yleistynyt [[sushi]]n ja lähes raa'an kalan ja [[mäti|mädin]] syönti saattaa kuitenkin aiheuttaa tulevaisuudessa lapamato-ongelmia.<ref name="ter" /> |
|||
== Lähteet == |
|||
* [http://www.saunalahti.fi/arnoldus/heisimad.html Arno Forsius: Heisimatoje historiaa] |
|||
<references/> |
|||
[[Luokka:Selkärangattomat]] |
[[Luokka:Selkärangattomat]] |
||
Versio 28. joulukuuta 2007 kello 17.54
Malline:Taksonomian alku eläimet Malline:Taksonomian kuva Malline:Taksonomian luokitus Malline:Taksonomian kunta Malline:Taksonomian pääjakso Malline:Taksonomian luokka Malline:Taksonomian alaluokka Malline:Taksonomian lahko Malline:Taksonomian heimo Malline:Taksonomian suku Malline:Taksonomian laji Malline:Taksonomian luokituksen loppu Malline:Taksonomian loppu
Lapamato eli leveä heisimato (Diphyllobothrium latum) on ihmisen loinen, jonka väli-isäntänä ovat kalat.
Ensimmäinen maininta lapamadosta löytyy locarnolaisen lääkärin Thaddeus Dunuksen teoksesta teoksen De lumbrico lato. Thaddei Duni Locarnensis medici epistolae medicinales (1592). Suomessa Herman Spöring (1701–1747) kuvaili jo vuonna 1740 lapamadon esiintymistä.
Lapamadon toukasta kehitty vedessä muutamassa päivässä uimataitoisia värekarvallisia ripsitoukkia. Diaptomus ja Cyclops hankajalkaiset äyriäiset syövät niitä, jolloin äyriäisessä ripsitoukasta kehittyy proserkoidi eli ensimmäisen asteen toukka. Kun sitten äyriäinen joutuu pikkukalan syömäksi, vapautuvat nämä ensimmäisen asteen toukat ja kulkevat suolistosta lihaksistoon, eläen siellä pleroserkoideina eli toisen asteen lihastoukkina. Kun petokala syö pikkukalan, siirtyvät toisen asteen lihastoukat sen suolistosta lihaksistoon.
Syötyään raakaa tai huonosti kypsennettyä (peto)kalaa saattaa ihminen infektoitua siten, että nielee samalla madon toukkia, jotka voivat jäädä suolistoon. Tartuttuaan ohutsuolen seinämään madon toukka kehittyy vähitellen jopa metrien mittaiseksi jaokkeelliseksi madoksi. Jaokkeet ovat aluksi lyhyitä mutta lapamadon kasvaessa ne ovat lopulta lähes senttimetrin kokoisia. Mato on täysikasvuinen noin kuukauden ikäisenä ja voi pisimmillään kasvaa jopa 20-metriseksi. Eläimen loppupään jaokkeissa sijaitsevat lisääntymiselimet, jotka tuottavat hedelmöittyneitä munia, joita ulostamalla ihminen sitten levittää eliötä edelleen makeaan vesistöön. Itse irtoavat jaokkeet sulavat yleensä suolistossa mutta esimerkiksi ripulin yhteydessä niitä poistuu ulosteiden mukana. Ihmisessä voi olla useita leveitä heisimatoja samaan aikaan. Mato saattaa elää ihmisessä jopa 20 vuotta. Lapamatoa tavataan myös saastunutta vettä juoneissa muissa nisäkkäissä, kuten kissoissa ja koirissa, jolloin nekin voivat ulosteidensa mukana levittää lapamatoa.
Leveä heisimato käyttää myös muita väli-isäntiä kuin ihmisiä, ja on ihmiselle eräs vaarallisimmista suolistoloisista, suolinkaisen ohella. Lapamadon tiedetään olevan syy muun muassa päänsärkyyn, krooniseen migreeniin ja lapamatoinfektio aiheuttaa ihmisessä myös huonovointisuutta, megaloblastista eli suurisoluista anemiaa ja B12-vitamiinin puutteesta johtuvaa pernisiöösi anemiaa eli näivetysveritautia, joka todennettiin ensi kerran 1948.
Leveä heisimato esiintyy ilmeisesti koko Suomessa makeavetisissä vesistöissä. Tartunnan voi saada ainoastaan syömällä haukea, ahventa, kiiskeä, madetta tai taimenia. Kuhan osuudesta ei ole varmaa tietoa.[1] Kalan kypsentäminen tuhoaa useimmiten toukat, mutta esimerkiksi graavisuolaus tai kylmäsavustus eivät riitä tappamaan taudinaiheuttajaa. Pakastettaessa kalan pitää olla vähintään vuorokausi -18 asteen pakkasessa, jolloin lapamadon toukat kuolevat.[1]
Lapamato voi olla hengenvaarallinen, jos henkilölle muodostuu vakava pernisiöösi anemia. Eräissä tapauksissa lapamato saattaa lähteä kehittymään muualla kuin suolistossa (esimerkiksi kurkussa tai maksassa), jolloin normaali lääkitys ei enää tehoa.
Lapamato on nykyään harvinainen. Kunnian siitä saa Alli Vaittinen-Kuikka, Mato-Alli, joka 1953 aloitti Joensuussa lapamadon häätämisprojektin. Projektia tukivat Suomen Punainen Risti ja Oy Medica Ab. Nykyisin yleistynyt sushin ja lähes raa'an kalan ja mädin syönti saattaa kuitenkin aiheuttaa tulevaisuudessa lapamato-ongelmia.[1]
Lähteet
- ↑ a b c Terveyskirjasto