Siirry sisältöön

Sebastian

Wikipediasta
Tämä artikkeli käsittelee etunimeä. Sebastian Karlssonin albumista kertoo artikkeli Sebastian (albumi), Mikko Mäkelän elokuvasta Sebastian (elokuva).
Sebastian
Nimipäivä  
– suomenkielinen 20. tammikuuta
– ruotsinkielinen 20. tammikuuta
– ortodoksinen
Muunnelmia Basti, Pasti, Sepu
Vastineita eri kielissä Sebastianus, Sebastianos, Sébastien
Nimen alkuperä Sebasten kaupunki Vähässä-Aasiassa

Sebastian on alkujaan kreikkalais-latinalainen miehen etunimi. Nimi merkitsee Sebasten asukasta. Vanhalla ajalla Sebaste oli Vähässä-Aasiassa sijainnut kaupunki, jonka nimi tuli ’kunnioitettavaa’ tarkoittavasta kreikan kielen sanasta sebastos (σεβαστος) ja oli samalla käännös keisari Augustuksen nimestä.[1] Nimen on tehnyt laajalti suosituksi varsinkin Pyhä Sebastianus, kristillinen marttyyri, jonka muistopäivä 20. tammikuuta on Suomessakin nykyään (vuodesta 2010 lähtien) Sebastianin nimipäivä.

Suomessa nimi Sebastian oli 1900-luvun alkupuolella varsin harvinainen, mutta on 1960-luvulta lähtien yleistynyt. Vuoden 2019 loppuun mennessä nimi oli annettu 15 949 miehelle ja ainakin 13 naiselle.[2]

Tunnettuja Sebastianeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sebastian taiteilijanimenä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Red Sebastian, oik. Seppe Guido Yvonne Herreman (s. 1999), belgialainen laulaja ja lauluntekijä

Kuvitteellisia Sebastianeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Mike Campbell: Sebastian Behind the Name. Viitattu 20.1.2009.
  2. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 20.1.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]